Kun hallituspuolueet sopivat, että mitään virkapaketteja ei tehdä, vaan jokainen virka täytetään erikseen, tämän taustalla on varmaankin sopimus jostain tulevasta virkapaketista. Näin epäili eräs politiikan konkari kuultuaan päähallituspuolueiden eli keskustan ja SDP:n tulevia nimityksiä koskevasta sopimuksesta.
Totta tai kuvitelmaa, sen näyttää aika ja tulevat nimitykset.
Jo nyt voi sanoa, että SDP:n puoluesihteerin Eero Heinäluoman hallitusyhteistyön ensimmäiseksi todelliseksi testiksi asettama sisäministeriön kansliapäällikön nimitys on osoittanut, että testi meni pieleen. Sisäministeriö on edelleen vailla kansliapäällikköä. Päähallituspuolueet riitelevät, kuka paikalle nostetaan.
Tällä viikolla asia palaa työpöydälle. Hallituksen iltakoulussa yritetään jo tänään leipoa sopu, jotta valtioneuvosto voisi torstaina valita oman ehdokkaansa tasavallan presidentin nimitettäväksi. Sopua ei ainakaan helpota se, keskustan ja SDP:n välillä on puhjennut muutenkin virkanimityskilpa. Samaan aikaan oppositioon sysätyssä kokoomuksessa pelätään, että käden ulottuvilla ollut Etelä-Suomen läänin maaherran paikka menee sivu suun, kun varapuhemies Ilkka Kanerva pyöri kuin tuuliviiri. Haki ja perui.
Punamultahallituksen nimitysasioista ei tule helppoja. Tähän vaikuttaa jo lähtöasetelma.
Kahdeksan vuotta oppositiossa istuneella keskustalla on hirmuinen virkanälkä. Vuosien paitsiossa ololle pitäisi saada nyt hyvitystä. Se tulee vain, jos oma tarjokas saadaan mahdollisimman monelle paikalle.
SDP taas pääsi hallitusta tehtäessä, sen ohjelmaa koottaessa ja vielä tämän päälle pääministeriä vaihdettaessa vahvasti niskan päälle. Kun budjetin teko ja muu hallitusyhteistyö on tähän asti edennyt pitkälti demareiden määräämän marssin mukaisesti, pitävät he automaattina samaa nimitystenkin suhteen.
Niinpä sisäministeri Kari Rajamäkikin (sd.) uskoi, että hänen ehdokkaansa eli Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja Ritva Viljanen luiskahtaa sujuvasti sisäministeriön kansliapäälliköksi. Ei uinut.
Riitelyksi asia meni varsinkin sen jälkeen, kun keskustan eduskuntaryhmä pääsi sanomaan mielipiteensä ja kuuli Viljasen demarivärin. Ryhmän ärsytyskynnys ylittyi, kun vielä valkeni, että Rajamäki on jo käynyt etukäteen Mäntyniemessä puhumassa oman ehdokkaansa puolesta. Keskustan mielestä Rajamäki sooloili ja yritti vetää välistä.
Keskusta ajaa Viljasen sijasta kansliapäälliköksi omaa miestään, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväistä. Hän ei yltänyt Rajamäen listalla edes kärkijoukkoon. Kun vielä tämä selvisi, ei pelisäännöillä ollut enää mitään merkitystä. Jarrutus päälle ja rähinä pintaan.
Keskustan metelöidessä Viljasesta eduskunnassa Touhon lempinimen saanut Rajamäki ehti jo nimittää ministeriöönsä neuvottelevan virkamiehen. Hän nosti paikalle puoluetoverinsa Kari Salmen, joka on entinen Lahden kaupunginjohtaja, niin vikkelästi, ettei edes saman ministeriön keskustalaisella alue- ja kuntaministeri Hannes Mannisella ollut asiasta aavistustakaan.
Rajamäki antoi Salmelle, joka haki myös kansliapäällikön virkaa, muttei päässyt kärkisijoille, alle vuoden mittaisen pestin. Pitempi olisi vaatinut koko hallituksen käsittelyä, mutta alle vuoden mittaisen ministeri voi tehdä itse.
Juuri ennen Rajamäen yllätysvetoa SDP:n opetusministeri Tuula Haatainen nimitti ministeriöönsä neuvottelevan virkamiehen. Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtasen (sd.) kerrotaan suunnittelevan samaa. Työministeri Tarja Filatovilla (sd.) on jo neuvotteleva virkamies edellisen vaalikauden peruina.
Havahduttuaan todellisuuteen keskustan ministeriryhmä hermostui perin juurin. Sitten se ryhtyi pohtimaan, pitäisikö keskustaministerienkin saada neuvottelevat virkamiehet hallitsemiinsa ministeriöihin. Nyt sellainen on vain kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisella, jota avittaa neuvotteleva virkamies Olli Rehn.
Jos tai kun virkapaketteja ei tehdä, eikä paikkoja ole jaettavaksi vanhan punamullan sulle mulle -periaatteen mukaisesti, lopputuloksena on toisenlainen nimityskilpa. Siihen ollaan nyt hyvää vauhtia ajautumassa.
Vaikka sisäministeriön kansliapäällikön paikka saataisiin tällä viikolla pois päiväjärjestyksestä, ns. politrukki-kilpailua ei enää häivytetä mihinkään.
Määräaikainen neuvotteleva virkamies on puhtaaksi viljelty poliittinen nimitys. Ministerit voivat tällä järjestelmällä paisuttaa apujoukkojaan omaa valtaansa pönkittääkseen.
Mikäli neuvottelevia virkamiehiä tulee lisää, politrukkeja pyörii kohta ministeriöissä niin, että päät kolisevat. Missään ei ole säännelty, kuinka monta neuvottelevaa virkamiestä ministeri voi avukseen nimittää. Jo nyt heitä on kymmeniä, kun lasketaan sekä virassa olevat että määräaikaiset.
Punamultahallituksessa jo ministerien erityisavustajien joukko on suurempi kuin aikaisemmissa hallituksissa. Esimerkiksi valtiovarainministeri ja varapääministeri Antti Kalliomäellä (sd.) on neljä erityisavustajaa. Edeltäjä Sauli Niinistö (kok.) tuli parhaimmillaankin toimeen kahdella.
Hallitusneuvotteluissa neuvottelevista virkamiehistä ei puhuttu mitään. Tätä nimityskäytäntöä ei haluttu tai ei hoksattu ottaa pöydälle.
Ennen kuin politrukkijoukko paisuu hallitsemattomaksi olisi selvempää ottaa veran alta pohdittavaksi poliittiset valtiosihteerit. Se olisi avoimempi ja läpinäkyvämpi järjestelmä, vaikka omat ongelmansa sinäkin on.
Hanke kaatui viime eduskunnassa. Tästä huolimatta valtiosihteerit pitäisi uskaltaa nostaa uudestaan pohdittavaksi. Keskustalaisten kerrotaankin jo katselleen pöytälaatikoita sillä silmällä.
Jos ministereillä on rohkeutta palkata eri nimikkeiden varjolla itselleen liuta apureita, luulisi heillä olevan rohkeutta nostaa valtiosihteerijärjestelmä vielä kerran puitavaksi.
Pirjo Kukko-Liedes