Vapautuvien vankien palaamisesta yhteiskuntaan on Yhdysvalloissa perinteisesti aikaisemmin tehty mahdollisimman vaikeata.
Vallinneiden asenteiden takia kertaalleen tuomionsa istunutta on edelleen pidetty rikollisena, jolta on suojauduttava monin tavoin.
Useissa osavaltioissa on yhä voimassa tiukkoja lakeja ja säädöksiä, jotka muun muassa rajoittavat entisten vankien asumista tai edes vierailuja yhteiskunnan tukemissa asunnoissa.
Niinpä esimerkiksi monet tyhjin taskuin vankilasta vapautuneet eivät ole voineet edes väliaikaisesti asua sukulaistensa luona, jos nämä sattuvat asumaan talossa, jonka rakentamista osavaltio tai kaupunki ovat tukeneet.
Yksikin entisen vangin vierailu on voinut johtaa koko perheen häätöön.
Jyrkät asenteet ovat myös haranneet entisten vankien palkkaamista vastaan. Ilman työtä on monelle hyvin tarkoituksin vankilasta vapautuneellekin jäänyt ainoaksi mahdollisuudeksi palata rikolliselle uralle.
Vaikka vankeinhoidon asiantuntijat ovat vuosikausia puhuneet vapautuvien vankien mahdottomuudesta pysyä kaidalla tiellä ilman asuntoa ja toimeentuloa, vapautuville vangeille on ollut äärimmäisen vaikea saada yhteiskunnan rahoittamaa tukea.
Taustalla on poliittinen populismi, jonka retoriikan mukaan jokainen dollari, jonka yhteiskunta sijoittaa vapautuvien vankien yhteiskuntaan sijoittumisen helpottamiseksi, on rikollisten suosimista veronmaksajien kustannuksella.
Vasta nyt on alettu ymmärtää, että entisten vankien uuden elämän aloittamisen helpottaminen on yhteiskunnalle paljon halvempaa kuin rikos- ja vankilakierteen jatkuminen.