Havahduin kesällä kiinankielisiin kuulutuksiin laivamatkalla Helsingistä Tallinnaan. Kahviautomaattiin oli ilmestynyt pelkän kuuman veden hinta, jonka vieressä luki selitys kiinaksi. Näin maailmanjärjestyksen muutos tulee osaksi arkeamme. Tallinkilla matkustavien kiinalaisten määrä on nopeassa kasvussa. Sen lisäksi kiinalainen turisti käyttää täällä enemmän rahaa kuin mistään muualta tuleva vierailija.
Maailmanpolitiikassa Kiinan nousu herättää vaikeita kysymyksiä. Kiristyvässä suurvaltojen välisessä kilpailussa Kiina on USA:n ylivoimaisesti merkittävin haastaja. Ostovoimalla mitattuna Kiinan talouden koko on jo ohittanut USA:n. Kiinan sotilasmenot ovat voimakkaassa kasvussa. Turistien lisäksi Itämerellä vieraili kesällä myös kiinalaisia sotalaivoja, jotka osallistuivat Venäjän sotaharjoituksiin.
Historiasta tiedetään, että haastavan ja heikkenevän suurvallan välisen konfliktin todennäköisyys on suuri. Läntiset kansainvälisen politiikan tutkijat ovat jo vuosien ajan arvuutelleet, voiko Kiinan nousu tapahtua rauhanomaisesti. Vastaus tähän kysymykseen kertoo paljon vastaajan maailmankuvasta.
Yhdysvaltalaiset realistit, jotka näkevät suurvaltojen välisen kilpailun viime kädessä raakaan voimaan nojaavana nollasummapelinä, ovat puhuneet Kiinan patoamisen puolesta. Kylmän sodan aikana patoamispolitiikka kohdistui Neuvostoliittoon, jonka vallan kasvamista USA pyrki estämään kaikin keinoin. Kun USA:n presidentti Nixon matkusti Kiinaan vuonna 1971 palauttamaan diplomaattisuhteet pitkäaikaiseen viholliseen, tämäkin koko maailman yllättänyt käännös oli osa Neuvostoliiton patoamista. Kiina voidaan nähdä nyt vastaavana uhkana läntiselle maailmalle kuin taannoin Neuvostoliitto.
Realistisen näkökulman haastaa liberaali näkemys, joka korostaa yhteisten instituutioiden ja pelisääntöjen merkitystä kansainvälisissä suhteissa. Siten lännen suurin haaste ei olekaan Kiinan patoaminen, vaan sen sitominen mukaan kansainväliseen yhteistyöhön.
Trumpin myötä tällainen ajattelu on ajautunut Yhdysvalloissa alakynteen, mutta Euroopassa se elää vahvasti.
Kiinalle, Venäjälle ja muille nouseville suurvalloille on yhteistä pyrkimys Yhdysvaltain hegemonian heikentämiseen. Liberaalin sääntöperustaisen kansainvälisen järjestyksen tulevaisuus näyttää epävarmalta. Ei ole kuitenkaan lainkaan selvää, minkälaista maailmanjärjestystä nousevat vallat tavoittelevat.
Kiinan johdolla BRICS-maat (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) ovat luoneet joitakin instituutioita, jotka mahdollisesti haastavat vastaavien länsivetoisten instituutioiden aseman. Hyvin tunnettu esimerkki on vuonna 2015 perustettu Aasian infrastruktuuri-investointipankki. USA suhtautui siihen alun perin varsin kielteisesti, sillä se piti hanketta uhkana Maailmanpankille. Moni Euroopan maa, mukaan lukien Suomi, on kuitenkin liittynyt Aasian pankin jäseneksi. Kenties sitä ei pidäkään nähdä nollasummapelin hengessä uhkana aiemmille yhteistyörakenteille.
Kiinan ja länsimaiden välillä vallitsee vahva taloudellinen keskinäisriippuvuus, joten yhteiset pelisäännöt voivat palvella kumpaakin osapuolta. Samaa logiikkaa yritettiin kylmän sodan jälkeen soveltaa Euroopan ja Venäjän välisiin suhteisiin – mutta epäonnistuttiin.
Voisiko se toimia Kiinan kohdalla paremmin? Yhteisten arvojen puuttuminen vaikeuttaa yhteistyötä myös tässä tapauksessa, mutta ainakin Kiina näyttää painottavan vakautta ja pitkäjänteistä talouskehitystä. Toisin kuin presidentti Trump, se myös jakaa Euroopan kanssa huolen ilmastonmuutoksesta, jonka hillitsemiseen tarvitaan kansainvälistä sääntelyä.
Toisaalta Kiina rikkoo jatkuvasti kansainvälisiä normeja, vaikka onkin viime aikoina esiintynyt näyttävästi multilateralismin puolestapuhujana. Haagin kansainvälisen välitystuomioistuimen mukaan Kiina rikkoo Etelä-Kiinan merellä YK:n meriyleisoikeussopimusta, mutta Kiina ei välitä tuomioistuimen linjauksesta. Kauppasuhteissa EU on moittinut Kiinaa muun muassa siitä, että se käyttää valtion vientitukia sopimusten vastaisesti, rikkoo tekijänoikeuksia eikä päästä EU-maiden tuotteita ja palveluita vastavuoroisesti markkinoilleen.
Tarve suojata EU-markkinoita ulkomaisilta investoinneilta ja epäreilulta kilpailulta nousi esiin komission presidentti Jean-Claude Junckerin tällä viikolla pitämässä linjapuheessa. Monessa jäsenmaassa, mukaan lukien Suomessa, suhtaudutaan epäluuloisesti EU:n kasvavaan rooliin tällä alueella. Kysymys siitä, miten kontrolloida ulkomaiden roolia strategisesti merkittävillä alueilla, kuten energia- ja infrastruktuurihankkeissa, on kuitenkin otettava vakavasti.
Siispä tervetuloa kaikki kiinalaiset turistit, mutta pidetään mielessä, että isot strategiset investointihankkeet toimivat suurvaltapolitiikan välineinä. Sama pätee myös Venäjään.
Kirjoittaja Kristi Raik on vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.