Kello käy, hallitusta ei näy. Hiihtomaailmalähtöinen vertaus sopii Suomea kohta kaksi kuukautta vaivanneeseen hallituspulaan paremmin kuin Veikko Hakulisen hiihtosuorituksiin.
Vaikka uusi hallitus saataneenkin pystyyn perjantaihin mennessä, se ei poista Suomen poliittista järjestelmää kiusaavaa valuvikaa.
Vaiva on oireillut jo pidempään, mutta se muuttui akuutiksi perussuomalaisten rökälevoiton myötä.
Suomen mallia tuki 1980-luvulta lähtien konsensus. Sen tuntomerkkejä olivat puolueiden yhteistyö yli blokkirajan ja tulopoliittiset kokonaisratkaisut. Tupot menivät roskakoriin jo aiemmin, huhtivaaleissa meni perässä politiikan konsensus.
Perussuomalaisten voitto nojasi osin tähän valuvikaan. "Vanhojen puolueiden" tarjoama vaihtoehdottomuus oli sen parhaita vaalivaltteja.
Klassinen kysymys: miten asia on hoidettu Ruotsissa?
Ruotsin blokkipolitiikassa keskustaoikeiston ja vasemmiston puolueet sopivat hallitusyhteistyöstä ja -ohjelmasta jo hyvissä ajoin ennen vaaleja.
Ruotsin neljä porvaripuoluetta muodostivat allianssinsa vuoden 2006 vaaleihin. Vasemmistopuolueet ja vihreät perustivat viime vuoden vaaleihin punavihreän allianssin.
Kun ruotsalaiset äänestivät viime syyskuussa, he tiesivät hyvissä ajoin etukäteen, kumpi blokki muodostaa voittaessaan hallituksen. Yhtä lailla he tiesivät, millaista politiikkaa uusi hallitus aikoo harjoittaa.
Varmaankin selkeän blokkiasetelman takia äänestysprosentti nousi Ruotsissa edellisvaaleista noin neljä prosenttiyksikköä, yli 84 prosenttiin. Se on huikea luku Suomeen verrattuna.
Ruotsin porvarihallitus oli työn laidassa vajaat kolme viikkoa vaalien jälkeen.
Miten on Pohjanlahden tällä puolella?
Suomessa mitkä tahansa puolueet voivat löytää itsensä vaalien jälkeen samasta hallituksesta, vaikka ne eroaisivat toisistaan kuin yö ja päivä.
Suomessa puolueet eivät juuri kerro ennen vaaleja, millaista politiikkaa ne tekisivät hallituksessa. Sen ohjelmaa aletaan väsätä kunnolla vasta vaalien jälkeen.
Aikaa siis palaa. Nyt menee parhaassakin tapauksessa yli kaksi ja kesäkauden takia käytännössä lähes neljä kuukautta ennen kuin hallitus toimii täysillä.
Selkeä blokkijako tarkoittaisi Suomessakin, että äänestäjä tietäisi, millaista politiikkaa hän äänellään voisi saada. Myös äänestäjä on kuluttaja, jolla on oikeus kuluttajansuojaan.
Millaisia blokkeja olisi mahdollista rakentaa Suomeen?
Luontevin rajalinja olisi jako keskustaoikeistoon ja vasemmistoon. Voittajablokki muodostaisi hallituksen, ja blokin suurimman puolueen puheenjohtaja olisi pääministeri.
Porvarillisten puolueiden blokki (kokoomus, keskusta, Rkp, kristillisdemokraatit) olisi saanut huhtivaaleissa 94 paikkaa ja vasemmistoblokki 66 paikkaa.
Temppelinharjalla olisivat olleet perussuomalaiset ja vihreät. Ruotsissa vihreät kuuluu punavihreään allianssiin. Ruotsissa populistipuolue ruotsidemokraatit on jyrkempi kuin perussuomalaiset ja muiden puolueiden hylkimä.
Jos perussuomalaiset ja vihreät eivät olisi halunneet tunnustaa blokkiväriä, voittanut keskustaoikeistolainen blokki olisi voinut tehdä niiden kanssa tapauskohtaista yhteistyötä.
Blokkipolitiikan tekee Ruotsissa mahdolliseksi se, että blokit ovat kutakuinkin yhtä suuria. Suomessa perinteisen vasemmiston yhteiskannatus on valahtanut jo alle kolmasosan, mistä se saa tietysti syyttää lähinnä itseään.
Blokkijako voisi toimia Suomessa paremmin siksi, että Suomessa ei ole Ruotsin demarien tapaan yhtä ylivertaista puoluetta. Varjopuoli oli taas se, että poliittinen kenttä jakautuisi jyrkästi kahtia.
Suomen politiikan tavaramerkeillä, pragmaattisuudella ja blokkirajan ylittämisellä, on omat etunsa. Niiltä vain putosi nyt pohja. Jos perussuomalaiset vakiinnuttaa asemansa, umpikuja jatkuu.