Oululaisella historioitsijalla Markus H. Korhosella on takanaan pitkä toipilasjakso ja sopeutumisen aika. Se, mitä oli ennen kohtalokasta auto-onnettomuutta 26. marraskuuta 2007, ei ehkä palaa.
Katkeruuttakin on, kun sukkelasanainen ja lennokas esitelmöitsijä, joka kiersi taajaan luennoimassa tapakulttuurista ja Oulun alueen paikallishistoriasta, joutui pakosta pysähtymään ja miettimään elämäänsä uudelleen.
Markus H. Korhosen silmiin syttyy valo ja ilo, kun juttu kääntyy Lahdessa asuvaan lapsuudenystävästään Anuirmeli Vaaramaan ja tämän poikiin, Ilmariin ja Korhosen kummipoikaan Atteen.
Eivät esiintymiset tältä herrasmieheltä ole tyystin loppuneet, mutta totuttelua ja oppimista se vaatii, ja myös rohkeutta. Muutama viikko sitten Korhonen puhui ruotsalaisen koulun Lucia-juhlassa Rotuaarilla. Se oli ensimmäisiä julkisia esiintymisiä sitten onnettomuuden.
"Minun piti olla Lucia-juhlassa jo kaksi vuotta sitten, mutta en päässyt sinne. Makasin silloin koomassa sairaalassa. Onnettomuudesta minulla ei ole mitään muistikuvaa."
Palkinto lämmitti
Viime viikolla Korhonen sai kulttuurilautakunnan tunnustuspalkinnon. Palkitsijat kiittivät historioitsijaa siitä, että hän on tuonut historian lähemmäksi tavallisia ihmisiä pukemalla kuivaksi koetut kirjoitukset eläviksi tarinoiksi henkilöistä ja ilmiöistä.
"Kulttuurilautakunnan ainutlaatuisen hieno ja suopea päätös saa sydämelliset kiitokseni kuten ne tahot, jotka ovat minua ystävällisesti lähestyneet niiden sijasta, joita en enää pysty palvelemaan odotetulla tavalla. Samoin ne täysin tuntemattomat, jotka minulle ovat avanneet kotinsa ovet", Korhonen kiittelee ja lisää, että osa ystävistä hävisi kuin pieru Saharaan onnettomuuden jälkeen.
Korhonen korostaa, ettei ole koskaan saanut mitään ilmaiseksi. Historian tieto, tuntemus, luennot, esitelmät, artikkelit ja viisi julkaistua kirjaa on ollut kovan työn takana.
"Koskaan en ole saanut yhtään mitään, tunnustusta tai palkintoa, siksi kulttuurilautakunnan huomio on äärimmäisen hieno homma", hän sanoo.
Erityistä kiitosta saavat myös muutamat ystävät, jotka ovat pysyneet vierellä. Nevalaisen pariskunta, entinen opiskelukaveri Esko ja tämän vaimo Päivi sekä Ruotsalainen koulu, joka muisti Korhosta, kun tämä toipui onnettomuudesta sairaalassa.
"Puhelin ei soi, tekstiviesteihin ei vastata. Jotkut eivät vaivaudu millään tavoin. Muutamia ystäviä on."
Korhonen käy parhaillaan terapiassa ja kuntoutuksessa.
"Vakava aivovaurio, sanottiin lääkärin lausunnossa. Lopun ikäni olen vammainen. Ulkoisesti saatan olla kuten ennen, pystyn kävelemään ja puhumaan, mutta en ole täysikuntoinen", Korhonen kertoo tilastaan.
Päivä kerrallaan
Päivää rytmittää kävelylenkki Torikatu-Kirkkokatu-Isokatu -akselilla ja kahvit pikkuisen suolaisen kera Antelin kahvilassa Rotuaarilla. Kävelyä tasapainottaa kävelykeppi.
Televisiosta on tullut mieluista ajanvietettä, ja tapaamisia on viikoittain erilaisissa yhdistyksissä, muun muassa Rotareissa. Paras tuki ja turva on oma isä Yrjö Korhonen ja huusholli Heinäpäässä, missä Markus H. Korhonen on asunut koko ikänsä.
"En ole kahteen vuoteen ollut työssä päivääkään eikä kuukausipalkka juokse", Korhonen kertoo ja haluaa katkaista siivet villeiltä huhuilta samppanjaa joka päivä nautiskelevasta toipilaasta.
Tietotaito tallessa
Nimet, asiat ja pienet yksityiskohdat Korhoselta tulevat kuin apteekin hyllyltä, mutta aikaa ja mennyttä on vaikeampi hahmottaa ja asioita järjestää loogisella tavalla yhteen, pitää punaisesta langasta kiinni. Lähimuistissa on myös toisinaan katkoksia, esimerkiksi kuolemantapaukset ovat kymmeneltä vuodelta unohtuneet.
"Tiedän asioista, mutta en muista. Muisti ja tietoisuus on kaksi eri asiaa. Muisti kokemuksesta on häipynyt, mutta tietomuisti on tallessa", Korhonen selvittää.
Tietokonetta Korhonen ei pysty käyttämään, ei myöskään lukemaan näköhäiriön vuoksi. Kirjoittaminen käsin onnistuu, mutta papereiden järjesteleminen paikasta ja pinosta toiseen ei.
"Tietotaito on tallessa, mutta johdonmukaisuus on kärsinyt äärimmäisen paljon . En pysty pitämään teemaa yllä, toistan samaa asiaa. Ainoastaan keskustelussa pysyn teemassa toisen puhujan tukemana. Onneksi kielitaito on tallessa, ruotsi, saksa, englanti, ranska, italia."
Yksi radikaali muutos onnettomuuden jälkeen on oman entisen katolisen kirkon jättäminen.
"Molemmat kansankirkkomme ovat toimineet ihailtavan sosiaalisella tavalla, kuten Vapaakirkkokin. Minä sentään olen nähnyt läheltä tuon Baabelin daamin, josta Martin Luther kunniallisena ja rehellisenä kuohahti ja sai luonnollisen vastareaktion, joten tiedän, mistä puhun."
Mitään suunnitelmia Korhonen ei ole tulevaisuuden suhteen tehnyt, paitsi yhden.
"Keväällä huhtikuussa lähden risteilylle Välimerelle. Kun oululaiset Kaisu ja Matti Mikkola tulevat maihin, minä astun samaan laivaan Istanbulista", Oulun Jankkiyhistyksen puheenjohtaja kertoo, ja silmät nauravat kuten aina ennenkin.