MTK on synkkänä Brysselissä tehdystä Etelä-Suomen maatalouden tukipäätöksestä. Mitään romahdusta ei silti ole edessä, vaan hankalinta on epävarmuuden jatkuminen tämänkin jälkeen.
Kädenvääntö maatalouden kansallisesta 141-tuesta on nyt ohi. Etelä-Suomen maatalouden näkymien epävarmuus sen sijaan ei ole. Ne ovat vuoden 2013 jälkeen hämärän peitossa, tulevien neuvotteluiden varassa.
Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila toi Brysselistä rauhan vain tämän hallituskauden ajaksi. Tuki säilyy pari vuotta lähes nykyisellä 94 miljoonan euron tasolla, mutta putoaa sen jälkeen nopeasti noin kolmanneksen. Tarkoitus on korvata menetyksiä lisäämällä luonnonhaittakorvauksia. Pulmana vain on, että nykyiset säännöt estävät tämän lfa-tuen käytön lisäämisen. Uusia kansallisia ratkaisujakin kaivataan.
Eteläisen Suomen viljelijöillä on siis tietoa tulevasta vain muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Se on ammatinharjoittamisen kannalta kohtuuttoman lyhyt aika, jos edessä on isoja investointipäätöksiä.
MTK:n valtuuskunta toi keskiviikkona selvin sanoin julki pettymystään. Se kuuluu etujärjestön rooliin. Silti Anttila ja hänen mukanaan koko hallitus voi henkäistä helpotuksesta. Lopputulos olisi voinut olla paljon kehnompikin. Tanskalainen maatalouskomissaari Mariann Fischer Boel haki vielä tuntuvampaa tukien leikkausta.
Asiasta syntynyt poliittinen meteli ei selity yksinomaan puheena olevien summien suuruudella. Suomessa käsitys oli, että 141-tuki oli aikanaan jäsenyysneuvotteluissa sovittu pysyväksi. Tuoreessa muistissa on myös pettymys EU:n kanssa käydyissä sokerineuvotteluissa.
Nyt Fischer Boel näytti kaapin paikan: tuki ei ole pysyvää, vaan alenee tuntuvasti. Suomen tulkinta ei kestänyt.
Jos kytkeminen luonnonhaittakorvaukseen aikanaan onnistuu, silloin voidaan puhua jo pysyvästä, Suomen maantieteelliseen sijaintiin liittyvästä ja koko maata koskevasta tuesta. Se olisi merkittävä askel, sillä 141-tuki sopii kehnosti EU:n yleiseen maatalouspolitiikkaan. Suomenkaan kannalta ei ole kovin järkevää tukea ylituotantoa.
Vaikka Anttila piti lfa-tuen käytön lisäämistä historiallisena, mikään ei ole varmaa ennen kuin asioista on sovittu. Etelä-Suomen maatalous palaa väistämättä vielä neuvottelupöytiin ja otsikoihin.
Maatalous koetaan Suomessa kansalliseksi kysymykseksi. Brysselistä katsoen kuvio on aivan toinen. Neuvottelutuloksesta voidaan päätellä, että suomalaisten virkamiesten ja poliitikkojen on lobattava ja neuvoteltava Brysselin käytävillä nykyistä tehokkaammin ja ajoissa. Viime hetken operaatioiden onnistumismahdollisuus on yleensä heikko.
Syntynyt ratkaisu vaikuttaa voimakkaimmin sika- ja siipikarjatalouteen, joiden tuki putoaa tuntuvasti. Se vastaa EU:n maatalouspolitiikan tavoitteita. Yksittäinen viljelijä ajattelee kuitenkin oman ammattinsa tulevaisuutta. Jotta toiminta voi jatkua, tuotteista on saatava parempi hinta.
Silloin vastuuta palautuu myös kuluttajille. Edessä voi olla valinta halvimman hinnan tai kotimaisuuden välillä. Siinä tilanteessa voi vain toivoa, että kotimaisen tuotannon merkitystä osataan arvostaa. Viime kädessä Suomen maatalouden tulevaisuus on kiinni suomalaisten kuluttajien tahdosta.
Anttila on käynyt läpi ministeriuransa tähän asti pahimman myrskyn. Hän voi lohduttautua sillä, että keskustan kannattajat eivät tällä erää voi kaataa vastuuta minkään muun puolueen niskoille. Jos voisivat, meteli olisi paljon suurempi.