Antti Vanhala, 58, nielee kilometrejä Suomesta manner-Eurooppaan työmaansa rekan ratissa lähes ympäri vuoden. Toppilan kodissaan, lomia lukuun ottamatta, Vanhala käy silloin tällöin kääntymässä. Reissussa hän on 260-330 vuorokautta vuodessa.
"Vuonna 1968 tähän hullunhommaan lähdin ja viimeiset 18 vuotta olen ajellut ulkomaita", juttelee Antti Vanhala suur-Pariisin länsilaidalla mustikkalastin purettuaan.
"Ensiksi ajelin Keski-Aasiaan, vanhan Neuvostoliiton alueelle. Nykyisen työnantajan, haukiputaalaisen Mikko Niskalan ajot suuntautuvat läntiseen Eurooppaan, Benelux-maihin, Ranskaan, Espanjaan, Portugaliin ja Italiaan", hän selvittää ja kaataa mukeihin aitoa suomalaista kahvia.
Nyt on maanantai ja kello 11.30. Torstaina Antti lähti Oulusta, ajoi Haaparannan kautta Etelä-Ruotsiin, sieltä lautalla Saksaan ja lauantai-iltana hän oli Antwerpenissa. Belgiassa mies kävi suomalaisella merimieskirkolla saunomassa ja turisemassa tuttujen kanssa. Sunnuntai-iltana kymmenen maissa matka jatkui kohti suur-Pariisia, jonne Vanhala saapui 02.15.
Juttutuokion jälkeen Antti Vanhala suuntaa kohti Lounais-Ranskaa Agenin tietämille, jonne on matkaa noin 650 kilometriä. "Siellä pitää olla purkamassa huomisaamuna."
Yleisesti ottaen kuskit saavat ajaa neljä ja puoli tuntia putkeen, sitten on pakollinen kolmen vartin lepotauko, jonka jälkeen voi körötellä toisen neljän ja puolen tunnin rupeaman. "Aikoinaan ajettiin 25 tuntia vuorokaudessa ja loppuaika nukuttiin", hän naureskelee.
Vanhala nukkuu valtaosan öistä rekassaan ja monen moni ruokailukin tapahtuu autossa. "Lämmintä ruokaa on pakko saada päivittäin. Onneksi nykyisin hytissä on jääkaappi, mikroaaltouuni ja kahvinkeitin."
Haasteellisimpana työssään Vanhala pitää liikenteen jatkuvaa kasvua. Hän valittelee etenkin Saksan baanojen tukkoisuutta ja kiilailumentaliteettia.
"Jos moottoritiellä tapahtuu kolari niin liikenne voi olla viisi tuntia poikki", mies manailee. "Päiväsaikaan Saksassa pääsee etenemään yhden ajovuoron aikana noin 600 kilometriä, muualla 150 pidemmälle. Saksassa pyritään ajamaan yöllä, jolloin liikennettä on selvästi vähemmän."
Perhe-elämä Antti Vanhalalla on lomien varassa. Birgitta-vaimon hoiviin hän pääsee vain satunnaisesti, silloin jos Suomen päässä lastaus tai purkaus tapahtuu Oulun tienoilla.
"Vaimoni lähtee kerran vuodessa viikon-kahden reissulle kanssani. Hän on täysin kyllästynyt ammattiini. Sehän on selvä kun saa kotona huolehtia kaikesta yksin."
Puhelin soi ja työnantaja antaa Vanhalalle seuraavan lastauksen koordinaatit: keskiviikkoiltana kuski noukkii omenat Avignonista. "Se tarkoittaa, että olen lauantaina lautalla ja puran lastin Suomessa sunnuntai-iltana."