"Anteeksi Manu, olen minäkin ollut elokuvissa", lohkaisee näyttelijä Antti Litja elämäkertansa julkaisujuhlassa Martti Suosalolle. Jorma Ojaharjun kirjoittama elämäkerta Mies, joka oppi sanomaan ei julkaistiin Helsingissä perjantaina.
Vaikka Antti Litja on nähty lukemattomissa rooleissa teatterien näyttämällä, hänet muistetaan nimenomaan elokuvaosistaan.
Koko Suomi kokoontui 1970-luvulla nauramaan, kun Litja kompasteli komediamenestyksessä Loma. Risto Jarva ohjasi Loman kuten kaksi muutakin Litjan filmihittiä, Jäniksen vuoden ja leffan Mies, joka ei osannut sanoa ei.
"Ainoa, mistä Suomen kansa minut muistaa on se, kun minulle tehtiin piposta uimahousut", Litja summaa.
Loma-filmissä Antti käyskentelee merkillisissä uikkareissa, joissa on vielä pipon villapampulat tallella.
Naapurin epäonni jaksaa riemastuttaa
Arvostelijat ovat joskus luonnehtineet Antti Litjaa totisen komiikan mestariksi.
"Jokainen on (komiikassa) asiantuntija. Jokaisella on oma varma käsityksensä siitä, mitä huumori on ja mitä on koominen", Litja muistuttaa elämäkerrassaan.
Näyttelijän mukaan nimenomaan epäonnistuminen on huumoria.
"Sen tietää jokainen jolla on ollut onni seurata naapurinsa epäonnea."
Litjan käsitys huumorista on myös sukua Veijo Meren tulkinnalle aiheesta. Meren mukaan "kirjoittajat, toimittajat ja lukijat luulevat, että huumori on samaa kuin hauska, mutta kun huumori ei ole samaa kuin hauska. Huumoria on sataprosenttisesti onnistunut murhanäytelmä."
Ei ryyppäämistä vaan seurusteluvelvollisuus
Antti Litja toki arvostaa myös uraansa teatterissa, vakavissakin rooleissa. Mies kuitenkin ounastelee, että hänen työnsä teatterin estradilla ei ole tehnyt pysyvää muistijälkeä Suomen kansaan.
- Kerran, kun näytelmä Pitkän päivän matka yöhön oli edennyt 3,5 tunnin kohdalle, kuulin lavalle, kuinka eturivissä istuva mummo sanoi "anna sitä eväspakettia, nälkähän tässä tulee", teatterikonkari kiteyttää.
Litjan elämäkerran nimi Mies, joka oppi sanomaan ei viittaa taatusti myös näyttelijän siviiliminään. Antti tunnettiin hieman liiankin armoitettuna juhlijana, mutta sittemmin hän on raitistunut. Mies oppi sanomaan ei.
"Tämä on vilpitön tilitys, vaikka kirjassa ei puhutakaan ryyppäämisestä mitään. Puhumme seurusteluvelvollisuudesta", muotoilee elämäkerran kirjoittaja Ojaharju.