Suomen kaltaisten pienten ja keskisuurten EU-maiden tulisi etsiä liittolaisia suurten maiden joukosta. Näin se voisi saada otetuksi huomioon omia näkökohtiaan tiivistyvässä yhteistyössä. Pienten jäsenmaiden tulisi hyväksyä se tosiasia, että suurten ja pienten jännite on tullut jäädäkseen Euroopan unioniin. Näin uskoo EU-asioiden asiantuntijana tunnettu Turun yliopiston Jean Monnet -keskuksen johtaja Esko Antola.
- Tulevien vuosien Euroopan unionissa pienen maan paras ystävä ei olekaan ehkä komissio tai toinen pieni maa vaan suuri jäsenmaa, hän kirjoittaa kirjasessaan "Onko koolla väliä? Pienet maat EU:n päätöksenteossa". Kirja on osa Sitran vuosina 2000-2005 toteuttamaa Eurooppa 2020 -tutkimusta.
Antolan näkemyksen mukaan EU:n jäsenmaat tulisi laajentumisen jälkeen jakaa suurten, keskisuurten ja pienten jäsenmaiden ryhmiin. Laajenemisen jälkeen EU:ssa on kuusi hyvin pientä maata ja kuusi suurta maata. Enemmistössä ovat keskisuuret maat, ja siihen joukkoon kuuluu Suomikin.
Antola muistuttaa, että pienet maat eivät ole tähänkään asti muodostaneet mitään yhtenäistä ryhmää EU:ssa. Laajentuneessa unionissa ne ovat entistäkin hajanaisempi joukko valtioita.
Tutkija päätyy siihen, että laajentuneessa unionissa suuret jäsenvaltiot ovat valmiita entistä tiiviimpään yhteistyöhön omien etujensa edistämiseksi ja asemansa vahvistamiseksi EU:n instituutioissa. Samalla kuitenkin pienten maiden ryhmittymästä tuskin voidaan puhua. 19 maasta koostuva ryhmä on hajanainen, ja sen toimintaa leimaa ennemminkin intressien eriytyminen kuin yhdentyminen.
Pieni valtio ei voi
luottaa kokoonsa
Antola esittää, että pienten maiden kokemukset jäsenyydestä voi pukea neljän perusväitteen muotoon. Ensinnäkin pieni jäsenvaltio ei voi luottaa maan kokoon perustuvaan vaikutusvaltaan tai arvovaltaan. Sen sijaan vaikuttamisen pohjana tulee olla perusteltu ja realistinen argumentointi.
Toinen perusväite on, että pienen valtion menestymisen edellytys on kyky yhteistyöhön. Pienet maat menestyvät kompromissien rakentajina ja välittäjän roolia harjoittamalla. Kyky yhteistyöhön on erityisen tärkeää hallitusten välisessä integraatiossa.
Antolan kolmas perusväite on, että pienen jäsenmaan menestys edellyttää selkeää strategiaa. Pieni maa voi menestyä vain, jos se tietää mitä haluaa. Strategia tarjoaa mahdollisuuden asettaa pidemmän aikavälin tavoitteita. Tavoitteet voi asettaa myös tärkeysjärjestykseen.
Neljäs johtopäätös on, että pienelle maalle on tärkeää puhua unionin instituutioissa ja muilla foorumeilla yhdellä äänellä. Tämä taas edellyttää pitkälle menevää kansallista yksimielisyyttä. Pienissä jäsenmaissa tämä on mahdollista, ja ne myös tekevät niin.
Varsinainen pääteos Antolan kirjasta julkaistaan englanniksi. Kirjasta päätettiin tehdä myös perusasioita esittelevä ja erittelevä suomenkielinen versio.