Suomessa on soviteltu rikoksia jo kymmenen vuoden ajan.
1.1.2006 voimaan astunut sovittelulaki mahdollistaa sen, että rikoksia tehneet ja niiden uhriksi joutuneet voivat kohdata toisensa käräjäsalin ulkopuolella.
Sovintomenettelyssä he käyvät yhdessä läpi rikosta ja sitä, mitä se on heidän elämälleen merkinnyt. Kumpikin saa kertoa tunteistaan ja ajatuksistaan.
Vaikka kyse ei ole anteeksipyynnönpuristusmenettelystä, rikoksen tehnyt usein anteeksi pyytää. Hän ilmaisee katumuksensa ja olevansa pahoillaan teostaan.
”Anteeksi” on käsittämättömän tärkeä sana. Moni rikoksen uhriksi joutunut toivoo kuulevansa sen esimerkiksi käräjäoikeudessa, kun rikosta käsitellään tuomareiden edessä.
Sitä ei välttämättä heru. Päinvastoin räikeimmät rikoksentekijät leveilevät ja ylpeilevät tekosillaan.
Vuolle Setlementti ry:n Pohjois-Suomen Sovittelutoimistossa on soviteltu rikoksia koko sitä koskevan lainsäädännön ajan. Nyt se haluaisi aloittaa lievien rikosten lisäksi myös vakavien rikosten sovittelun.
Sen koulutetut ammattisovittelijat haluaisivat ryhtyä sovittelemaan myös tappoja, murhia, törkeitä pahoinpitelyjä ja muita vakavia rikoksia.
Lievissä rikoksissa sovittelumenettely voi vaikuttaa lieventävästi rikolliselle langettavaan rangaistukseen tai oikeuskäsittely voi loppua kokonaan onnistuneeseen sovitteluun.
Vakavissa rikoksissa näin ei ole. Sovintomenettely ei vaikuta seuraamukseen mitenkään. Se ei siis ole malli, jolla vakavia rikoksia tehneet ikään kuin pääsevät vähemmällä. Päinvastoin.
Sovitteluprosessissa tärkeintä ovat rikoksen sijaan ihmiset. Rikoksen tehnyt ja hänen uhrinsa. Heitä yhdistää taakka, joka voi kulkea heidän mukanaan hautaan asti.
Sitä ei ole pakko kantaa niin pitkään. Tai sen ei ainakaan tarvitse olla niin painava. Käsittelemällä yhdessä tapahtunutta se voi keventyä.
Rikoksen uhri saa kysyä mieltään kalvavia kysymyksiä. Hän näkee, ettei tekijä ole hirviö vaan ihminen siinä missä hänkin, mikä voi vähentää vihan, pelon ja katkeruuden tunteita. Vaikka tämä pyytää anteeksi, ei anteeksi välttämättä voi tai ole pakko antaa. Pyyntökin on vääryyttä kokeneelle vavahduttavan tärkeä.
Rikoksen tekijä puolestaan ei pääse kääriytymään turkislakkiin tai piiloutumaan sanomalehden taakse kuten oikeudessa. Hän joutuu katsomaan silmästä silmään ihmistä, jonka elämän hän on muuttanut pysyvästi. Kohtaa surun, tuskan ja kyyneleet.
Se antaa hänelle mahdollisuuden selittää tekoaan, pyytää anteeksi ja yrittää hyvittää se edes jotenkin. Se helpottaa hänen syyllisyyttään ja ahdistustaan.
Sovitteluperustuu vapaaehtoisuuteen. Kumpikin osapuoli voi keskeyttää sen koska tahansa. Yhteiskunnalle se on hyödyllistä toimintaa, sillä se on oikeuskäsittelyjä nopeampaa ja edullisempaa.
Sovittelun lopuksi osapuolet laativat sovintosopimuksen, jolla rikoksen tekijä hyvittää tekonsa. Se voi tarkoittaa esimerkiksi rahallista korvausta, työpanosta tai lupausta käyttäytyä tietyllä tavalla.
Sopimus on lähinnä nimellinen. Tärkeintä on se, että on kohdattu, kuunneltu ja sanottu.
Onnistuneen sovittelun lopputuloksena kumpikin osapuoli saa sisimpäänsä jonkinlaisen rauhan.
Menneisyyden hirveydet eivät enää kulje heidän mukanaan huomista lamauttavana taakkana.
Unohtaa ei voi, eikä tarvitsekaan. Mutta elämää pitää pystyä jatkamaan. Kaikesta huolimatta.
Kolumni