Kirjoittaja osallistui Antalyassa eurooppalaiseen äidinkielen opetuksen kesäkouluun.
Kaikesta vitkuttelusta ja vastustuksesta huolimatta Euroopan unioni on laajentumiskomissaari Olli Rehnin johdolla 3.lokakuuta aloittamassa varsinaiset jäsenyysneuvottelut Turkin kanssa.
Rehnin mukaan niistä tulee pitkälliset ja vaikeat.
Täysjäsenyys vähän Eurooppaa ja enemmän Aasiaa yhdistävälle islamilaiselle maalle on luvassa vasta pitkän siirtymäajan kuluttua.
Vierailin syyskuun alussa Lounais-Turkin hallinnollisessa, kulttuuri- ja turistikeskuksessa Antalyassa. Tällaisessa paikassa toinen silmä tähyilee menneisyyttä, toinen tarkkailee nykymenoa.
Antalyan perusti Fryygian kuningas Attalos II vuonna 159 eKr. Tarina kertoo, että kuningas halusi vetäytyä pääkaupunkinsa Pergamonin hälinästä kesäksi rauhaan maanpäälliseen paratiisiin.
Siksi hän lähetti tiedustelijoita ympäri valtakuntaansa etsimään tällaista paikkaa. Se löytyi Pamfylian rannikolta.
Nähtyään sen kuningas perusti nimeään kantavan kaupungin Attaleian, joka Turkin tasavallan aikana on saanut nimen Antalya.
Vaikka se nykyään on yli 600 000 asukkaan suurkaupunki, se esittelee edelleen paratiisillisia ominaisuuksiaan. Taustasilhuettinaan suuret vuoret, niiden joukossa Lyykian Olympos, se kuohuu kukkaloistoa, hedelmäpuita ja Välimeren silmänkantamattomiin ulottuvaa akvamariinia.
Juuri tätä aluetta kutsutaan Turkin Rivieraksi. Kaupunki on maan aurinkoisin, yli 300 pilvetöntä päivää vuodessa. Lunta nähtiin viimeksi 1985, sitä ennen 60 vuotta aiemmin, vaikka lumipeitteinen Taurus-vuoristo on lähellä.
Osittain kaupunginmuurin jäänteiden kietoma vanha kaupunki suojaisine jahtisatamineen yhdistää Pentti Haanpään kertomuksen sanoin "kiveä ja kukkia".
Ahtaat, osin katetut kadut ovat basaareja, turkkilaista kiven ja puun yhdistävää vanhaa talonrakennusta.
Tämä perinnearkkitehtuuri viihtyy rinnan uudempien kaupunginosien funkkiksen kanssa.
Islam elämänkäytäntönä
Turkkilaiset ovat uskonnollista kansaa, mutta maltillisella tavalla.
98-prosenttisesti islamilaisessa maassa uskonto elää sähkömuezzinien rukoushuudoissa minareeteista, mutta mustiin hunnutettuja naisia ei näy. Tiukemmin uskonnollisen naisen erottaa huivista ja jäsenet tiukasti peittävistä vaatteista, mutta se ei estä tanssimasta tai uimasta, tosin silloinkin kokovartalouimavaatteissa.
Konservatiiviset piirit pelkäävät EU-jäsenyyttä sen mahdollisesti edelleen maallistaessa perustajaisä Kemal Atatürkin jo aikanaan sekularisoimaa valtiota. Paradoksaalisesti EU-neuvotteluja käy hallitseva uskontopuolue. Vanhoilliset pelkäävät EU:ta yhtä paljon kuin Euroopan konservatiivit 70-miljoonaisen Turkin vyöryä unionin suurimmaksi jäsenvaltioksi.
Islamin kuunsirppi roikkuu entistä uhkaavammin Euroopan ristin yllä...
Arkipäivän uskonelämää on linja-autojen perään tekstattu lause "Allah varjelkoon!".
Toivomus onkin tarpeen kaoottisessa turkkilaisessa liikenteessä.
Kaikkialla, autoissa, kodeissa, kaupoissa näkee sinisiä lasisilmiä varjelemassa pahalta silmältä.
Epäilevä ääni
Kaikki turkkilaiset eivät ole muslimeja. Pienen kristityn vähemmistön lisäksi maallistuneita on paljon.
Kesäkoulun osanottaja, englanninopettaja Ozan Yilmaz pitää islamia tositurkkilaisuudelle vieraana.
Oikeat turkkkilaiset olivat Sisä-Aasian arojen vapaita ratsumiehiä, jotka palvoivat luonnonvoimia. Sulttaanien aikana kansaa arabialaistettiin ja kieltä turmeltiin.
Ozan on ylpeä aitoturkkilaisesta, runonlaulajaa merkitsevästä etunimestään.
Iso osa nimistä on arabialaisperäisiä.
Puhe saattaa kuulostaa äärioikeistolaiselta, onhan Harmaiden susien fasistijärjestöllä ollut joitakin samankuuloisia painotuksia, mutta nuori älykkö on yhtä vasemmistolainen kuin muutkin Turkin intellektuellit.
Kari Sallamaa