Kaiken hyvinvoinnin keskellä huono omatunto vaivaa vanhempia. Pitkään venynyt työpäivä aiheuttaa syyllisyyttä, sillä ylityötunnit ovat poissa perheeltä ja lapsilta. Kotona puolestaan vaivaa huono omatunto, kun työpaikalla projekti odottaa osaavaa tekijäänsä.
Työpaikalla painetaan päälle, pitäisi jaksaa juosta luovemmin ja nopeammin tai kohta ei ole työpaikkaa, johon tulla. Globaalissa markkinataloudessa sama työ tehdään jossain muualla halvemmalla, jos et jousta. Työpäivää venytetäänkin herkästi hieman aamusta ja illasta. Iltaisin ja viikonloppuisin pitäisi olla valmiutta tulla töihin tai ainakin hoitaa joitakin työasioita. Ylitöitä paiskitaan monin paikoin ilman korvausta eikä varallaolosta makseta.
Erityisen vaikeaa vapaan ja työajan erottaminen on luovissa ammateissa. Työn ja vapaa-ajan raja on hämärtynyt jo aikaa sitten, vaikka työntekijät haluaisivat tehdä asioille nykyistä selkeämmän eron. Työ kuitenkin väistämättä varastaa aikaa vapaa-ajalta. Työpäivät ovat kiireisiä, eikä silloin auta muu kuin jatkaa sitä kotona, koska töissä ei asioihin ehdi paneutua riittävästi. Epäreilua, mutta arkea suomalaisilla työpaikoilla. Eikä tässä puhuta pelkästään johtajatason työntekijöistä, vaan aivan tavallisesta suorittavasta portaasta.
Työväenliikkeen vanha vaatimus kahdeksantuntisesta työpäivästä onkin jälleen ajankohtainen. Mistä saataisiin se tolkku, että työpäivät palautettaisiin normaalimittaisiksi? Ihmisten työajat saattavat nykyään olla hyvinkin eriskummallisia. Pitkästä päivästä tuleva vapaa ei aina riitä palautumisen. Käytännössä koko aika menee työn tekemiseen tai siitä toipumiseen. Toisaalta silpputyössä työpäivä saattaa olla niin lyhyt, että koko vapaa-aika menee sen miettimiseen, mistä saisi lisää töitä.
Äskettäin julkistettu Lastenklinikoiden kummien selvitys vanhempien ajankäytöstä on hälyttävää luettavaa. Yli puolet töissä käyvistä alle 12-vuotiaiden lasten vanhemmista on arkena lastensa seurassa alle kaksi tuntia. Moni vain yhden tunnin. Töistä kotiin tulevat vanhemmat ovat joutuneet antamaan kaikkensa työnantajalle ja kotona odottavat tekemättömät kotityöt. Väsyneenä ei enää oikein jaksaisi olla lasten kanssa.
Henkistä ja fyysistä poissaoloa pyritään paikkaamaan loma-aikoina. Lapsille suunnattavan projektiluonteisen laatuajan toivotaan korvaavan arkisen yhteisolon puutteet. Lapset eivät kuitenkaan lomallakaan tarvitse maan kattavaa huvipuistokierrosta. Useimmille riittää arkisten askareitten täyttämä yhdessäolo, vanhempien kanssa olla möllöttely ja kattoon syljeskely. Juuri tuo yhdessäolo, kotipuuhasteluun käytettävissä oleva aika, on kuitenkin kortilla.
Työelämän kasvaneet vaatimukset maksatetaan lapsilla. Mannerheimin lastensuojeluliiton auttavassa puhelimessa on huomattu, että puhelimeen soittavat lapset ovat vuosi vuodelta vihaisempia. Kotona tai koulussa lapsille ei löydy aikuista kuulijaa. Tarhasta lapsen hakeva vanhempi puhuu työasiaa kännykkään, eikä kuule, mitä jännittävää perheen pikkuiselle on päivän aikana tapahtunut.
Auttava puhelin ruuhkautuu viikonloppuisin ja loma-aikoina. Puhelimeen soittavat kotona yksin olevat lapset. Yksinolo onkin lapsille usein paljon vaikeampaa kuin mitä vanhemmat ajattelevat. Kokopäiväinen kahden ansaitsijan malli on pakottanut lapset itsellisyyteen, johon he eivät ole valmiita. Televisio ja tietokoneet eivät korvaa äidin ja isän läsnäoloa.
Tässä kohtaa on turha syyllistää, että ei ennenkään ollut. Niin, ennen olivat isommat perheet ja lähisukulaisten turvaverkosto lähettyvillä. Tavallisissakin kaupunkilaisperheissä oli varaa kotiapulaiseen. Lasten lähellä oli aina joku aikuinen ihminen. Nyt sukulaiset asuvat toisella puolella maata ja lapsille on vaikea saada tilapäistä hoitajaa edes maksullisista palveluista - kotiapulaisista on turha edes haaveilla.
Työelämän vaatimukset eivät ole helpottamaan päin. Ongelma ei poistu poliittiselta asialistalta, sillä lähivuosina väestön ikääntyminen aiheuttaa työntekijöille samanlaisia ongelmia, joiden parissa lapsiperheet nyt kamppailevat. Ikääntyvät työntekijät joutuvat enenevässä määrin huolehtimaan omista iäkkäistä vanhemmistaan.
Oman lisämausteensa työelämän ja perheen yhteensovittamiseen tekee se, että kotiaskareet lankeavat edelleen naisten harteille, iästä riippumatta. Kotitöiden määrä ei liioin vähene iän myötä. Monet naiset karsivat työvuosia loppupäästä uuden hoivavastuun takia. Se voi kuitenkin kolahtaa omaan nilkkaan pienenä eläkekarttumana. Työn ja perheen yhteensovittamista joutuu siten miettimään hieman vanhempanakin.