Kolumni

An­ne­taan Eu­roo­pan olla lät­käs­sä kiek­koon

Varhain keskiviikkoaamuna Oulun lentoasemalla tavaroitaan hihnalle nosteli viisi miestä, joiden määränpää on sama. Ei muuta kuin kohti Bratislavaa ja jääkiekon MM-kisoja.

Varhain keskiviikkoaamuna Oulun lentoasemalla tavaroitaan hihnalle nosteli viisi miestä, joiden määränpää on sama. Ei muuta kuin kohti Bratislavaa ja jääkiekon MM-kisoja.

Kysymys on viisikosta, joka oli muutama vuosi sitten rakentamassa kärppädynastiaa Ouluun ja voitti useita Suomen mestaruuksia. Heitä yhdistää myös se, ettei joukosta enää kukaan edusta Kärppiä.

Mika Pyörälä (Frölunda) ja Topi Jaakola (Luulaja) ansaitsevat palkkansa kruunuissa. Vaikka Janne Pesonen (Kazan), Lasse Kukkonen (Omsk) ja Juhamatti Aaltonen (Magnitogorsk) kiekkoilevatkin Venäjällä, heidän pankkitileilleen ropisee US dollareita.

MM-kisajoukkueen sisälle on siis kasvanut oma saarekkeensa, jossa ollaan positiivisella tavalla oululaisuudesta "ylypeitä". Monta vuotta yhdessä tahkonneet pelaajat pitävät yhtä myös leijonissa. Pyörälä ja Pesonen ovat Bratislavassa kämppäkavereita, kuten myös Kukkonen ja Aaltonen. Koska viisi ei ole tasajaollinen numeron kaksi kanssa, Jaakola joutuu vieraisiin ja saa jakaa huoneen Anssi Salmelan kanssa.

MM-kisoissa pelaa kyllä yksi Kärppien pelaaja, mutta tämä ei ole vielä pukenut ylleen kärppäpaitaa. Michal Vondrka kesti raskaan leirityksen ja läpäisi Tšekin valintaseulan. Tätä taustaa vasten Vondrka voi olla Kärpiltä todellinen täsmähankinta, joka täyttää kaikki supervahvistuksen tunnusmerkit.

Aina kun puhutaan MM-kisoista, joku haluaa nostaa sormensa pystyyn ja muistuttaa, että miksi MM-kisoissa kaikilla joukkueilla ei ole mukana kaikki parhaat pelaajat. On totta, että pohjoisamerikkalaisesta näkökulmasta MM-kisat rankataan vasta sijalle viisi Stanley cupin, olympialaisten, U20-MM-kisojen ja maailmancupin jälkeen.

Kanadalla vain Rick Nash täyttää supertähteyteen liittyvät kriteerit. Teinipojat John Tavares ja Jeff Skinner nousevat tähtikategoriaan eräänä päivänä.

USA:lla on nippu NHL:n nobody-miehiä, mikä kertoo pohjoisamerikkalaisten välivuodesta eurooppalaisissa MM-kekkereissä. Ja kiitos Detroitille ja Vancouverille jatkopaikoista. Nyt kovimman luokan ruotsainen tähdistövyöry ei tule pilaamaan suomalaisten kisoja.

Mikä on Suomen lopullinen sijoitus? Kaikki kulminoituu seitsemänteen otteluun - elämän ja kuoleman kamppailuun. Jos Suomi häviää, se olisi viimeinen naula Jukka Jalosen arkkuun, ja leijonilla on MM-kotikisoissaan 2012 uusi päävalmentaja. Toisessa päässä kirkkainkin mitali on mahdollinen, mutta ei realistinen.

Mutta annetaan siis Euroopan elää ja hengittää MM-kiekon kiihkeässä ilmapiirissä mukana. Käsillä on MM-turnaus, joka voi saada ikimuistoisten leiman.

Slovakit ovat hurjia patriootteja ja jääkiekon intomielisiä kannattajia. Uskokaa tai älkää, mutta kaikki ottelut ovat loppuunmyytyjä - mukaan lukien lilliputtien ottelut esimerkiksi Tanskan ja Latvian tai Valko-Venäjän ja Ranskan välillä.

Slovakia on länsimaalaisille turisteille halpa ja sympaattinen maa, johon kelpaa lähteä. Siellä täydentyvät kansainvälinen ystävyys ja yhteisöllisyys niin katsomoissa, kaduilla kuin kuppiloissa.

Jääkiekon ystävä ei ole huligaani. Jääkiekon ystävä haluaa vain halata. On pelipaidan väri sitten ihan mikä tahansa.