Kofi Annanin kausi YK:ssa jää historiaan pääsihteerin persoonan ansiosta. Hän on puolustanut moraalisia arvoja vaikeina vuosina.
Ghanalaisen Kofi Annanin kymmenvuotinen kausi YK:n pääsihteerinä jättää jälkeensä maailmanjärjestön, jonka hallinto ja monet toimintatavat huutavat yhä kipeästi korjaamista. Mikään tehokas organisaattori Annan ei ole ollut. Torstaina virkavalansa vannoneen uuden pääsihteerin, eteläkorealaisen Ban Ki Moonin valinta pitkälti heijasti sitä, että jäsenmaat odottavat häneltä sitä, mitä Annanilta puuttui.
Puutteistaan huolimatta Annanin kausi jää silti historiaan yhtenä YK:n suurista ajanjaksoista. Nykyinen sukupolvi ei ole nähnyt pääsihteeriä, joka olisi samalla tavalla kyennyt nousemaan maailman moraaliseksi omaksitunnoksi. Vertauskohtaa on haettava ehkä Dag Hammarskjöldin ajoista 45 vuoden takaa, sillä pääsääntöisesti YK:n johdossa on ollut rivi kuivakoita diplomaatteja.
Annanissa on samaa sisäistä lujuutta kuin modernin Afrikan toisessa suurmiehessä, Etelä-Afrikan rauhanomaiseen muutokseen luotsanneessa Nelson Mandelassa. Molemmat ovat ulkoisesti vaatimattomia, mutta heitä on ohjannut vahva usko moraaliin ja oikeudenmukaisuuteen. Annanin mainetta tosin tahraa se, että hänen poikansa oli mukana
YK:hon liittyvissä talousepäselvyyksissä.
Pääsihteerin virka on aina kivireen vetoa, ja saman on Annankin saanut huomata. Hän on kyllä onnistunut kiinnittämään maailman huomiota ratkaisevan tärkeisiin kehityskysymyksiin, mutta huippukokousten ulkopuolella asiat ovat pitkälti menneet entisiä latujaan. Valtiot ovat juhlavasti sitoutuneet hyviin kehitystavoitteisiin ja saman tien olleet toimimatta aidosti niiden hyväksi.
Annanin kokemista vaikeuksista paljon selittyy sillä, mihin ajankohtaan hänen kautensa osui. YK:n toimintakyky on hyvin paljon kiinni järjestön vahvimman jäsenen, Yhdysvaltain tahdosta. Annan valittiin 1996 tehtäväänsä amerikkalaisten tuella Bill Clintonin presidenttikaudella. George W. Bushin ensimmäisellä kaudella, etenkin syyskuun 2001 jälkeisenä aikana Yhdysvallat lähinnä hyljeksi YK:ta.
Annan itse otti tähän vahvasti kantaa viimeisessä pääsihteerinä pitämässään puheessa Harry S. Truman -museossa Missourissa. Bushia nimeltä mainitsematta Annan riepotteli palasiksi Yhdysvaltain viime vuosien asenteen ja vetosi, jopa rukoili kaukonäköisen amerikkalaisen johtajuuden puolesta.
Pääsihteeri tavallaan poistuu taistelukentältä voittajana. Bushin YK-lähettilääksi nimeämä, kovaa linjaa ajanut John Bolton on juuri joutunut eroamaan, kun Bushin hallinnon ote heikkenee demokraattien kongressivaalivoiton myötä.
Tämä on silti laiha lohtu Annanille, joka vetoomuksineen on yhä kuin huutavan ääni korvessa. Viimeisessä puheessaan hän jätti viiden kohdan testamentin. Sen mukaan vastuu turvallisuudesta kuuluu kaikille, maailmanlaajuinen solidaarisuus on välttämätöntä, laillisuutta ja ihmisoikeuksia on kunnioitettava, valtioiden on oltava vastuussa toisistaan ja niiden on toimittava yhdessä, ei yksipuolisesti. Tämä kaikki on toki helpompi sanoa kuin tehdä.
On hyvin mahdollista, että myöhemmässä historiankirjoituksessa 2000-luvun alkuvuosilta nousee esiin juuri nämä kaksi hahmoa, Kofi Annan ja George W. Bush. Molemmat muistetaan, mutta eri syistä.
Annan on ehkä taistellut tuulimyllyjä vastaan pitäessään esillä moraalia ja vastuuta. Mutta voi kysyä, millaisia nämä vuodet olisivatkaan olleet, ellei YK:n johdossa olisi ollut hänen kaliiberinsa henkilö.