Suomussalmelaislähtöinen Anna-Leena Veteläinen on valittu Suomen Keskustanuorten pääsihteeriksi.
Veteläinen on työskennellyt keskustanuorten järjestöasiantuntijana sekä aiemmin toiminnanjohtajana keskustanuorten Etelä-Savon ja Kainuun piireissä.
Keskustanuorissa Veteläinen on toiminut yhteensä yli kymmenen vuotta.
Aiempi pääsihteeri Miikael Azaize siirtyy keskustan kaupunki- ja kansainvälisen työn suunnittelijaksi.