"Tyttökirja, hyi olkoon, lettipäitä kannessa!"
Näin ajatteli oululainen eläinlääkäri Minna Salonen, kun hän sai lapsena Helmi-tädiltä joululahjaksi Lucy Maud Montgomeryn Annan nuoruusvuodet.
Minna oli kahdeksanvuotias eikä sallinut itsensä pitää kirjasta. Mutta kun muitakaan kirjoja ei juuri ollut, hän lueskeli Annan nuoruusvuosia uudelleen ja uudelleen. Lopulta hänelle kävi niin kuin on käynyt tuhansille suomalaisille tytöille jo viiden sukupolven ajan. Minna hurahti Annan maailmaan perin juurin.
"Montgomeryllä on pistämätön taito ymmärtää nuoren tytön ja naisen sielunelämää", tiivistää kirjailija, toimittaja Satu Koskimies, joka on toimittanut Montgomeryn Anna- ja Runotyttö-kirjoista lähes 400-sivuisen antologian yhdessä toimittaja-kirjailija Suvi Aholan kanssa.
Maanantaina ilmestyneessä teoksessa noin sata Annan ja Emilian suomalaista sukulaissielua kertovat kukin oman tarinansa maailman rakastetuimmista tyttökirjoista.
Ystävä ja
esikuva
"Anna ja Emilia ovat olleet monille lukijoille salaisia luottoystäviä ja tukena ja lohtuna vaikeissa elämäntilanteissa, mutta he ovat toimineet myös ihanteina ja esikuvina. Hämmästyttävän monet naiset tunnustavat Montgomeryn kirjojen vaikuttaneen jopa elämänuran ja puolison valintaan", Satu Koskimies kertoo.
Ajatus antologian kokoamisesta virisi pari vuotta sitten Lahden kirjailijakokouksessa, kun Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistonhoitaja Anna Makkonen istui lounaalla yhdessä Suvi Aholan ja kirjailija Leena Lehtolaisen kanssa. Hankkeeseen tulivat myöhemmin mukaan Jyväskylän yliopistosta professorit Katarina Eskola ja Leena Kirstinä.
Sanomalehdissä, kotisivuilla ja sähköpostilistoilla julkaistu kysely Runotyttö- ja Anna-kokemuksista tuotti 222 vastausta. Yhden lähetti mies, lääkintöneuvos Hermanni Haapoja Lapualta. Hän kertoi sotilaiden lukeneen hänen pikkusisarensa lähettämiä Anna-kirjoja rintamalla korsuissa.
Vastauksia tuli eri puolilta Suomea hyvin monenlaisilta ihmisiltä, maatalon emännistä filosofian tohtoreihin. Ahola ja Koskimies valitsivat antologiaan tulevat kirjoitukset, joiden lisäksi seitsemää tunnettua kirjailijaa pyydettiin muistelemaan lukukokemuksiaan ja analysoimaan Montgomeryn vaikutusta omaan tuotantoonsa. Kirjan upea graafinen suunnittelu ja taitto ovat Laura Lyytisen käsialaa.
Annan kanssa paimenessa
Kirjan elävimpiä kokemuksia ovat Minna Salosen kaltaisten "tavallisten" lukijoiden vastaukset ja muistot. Monet tunnistavat Annan tarinan osaksi omaa tarinaansa. Eläkkeellä oleva Tyyne Sipponen Helsingistä kertoo olleensa Annan ikäinen, yksinäinen tyttö 40-luvun lopussa. Elämä sotien jälkeen oli niukkaa, isä sairasti syvää masennusta ja veljet potivat sotatraumojaan. Tyyne läksi mielellään paimeneen, jonne hän saattoi ottaa "toverikseen" Annan.
Maisteri Sinikka Mäenpää Vaasasta sai Runotyttö-kirjoista lohtua keuhkotautiparantolassa, jossa häntä hoidettiin ainoana lapsena aikuisten joukossa.
Monet kirjoittajat kertovat harkinneensa jopa matkaa Kanadaan Prinssi Edwardin saarelle. Minna Salosen lumosi kirjoista huokuva syvä rakkaus kotiseutuun, sen maisemiin ja vuodenaikojen vaihteluun.
"Mutta kun on aikansa haaveillut Kanadan matkasta, havahtuukin huomaamaan samat asiat omalta pihalta. Kukaan ei kehu vanhalle rantapenkereelle ja vesijättömaalle hätäisesti kyhättyä Oulua kauniiksi, mutta kun malttaa kohottaa katseensa koirankakkoja korkeammalle, näkee vuoden aikana lukemattomia auringonnousuja ja auringonlaskuja, revontulia, pilviä ja pilvettömyyttä, keskitalven vaakatasoisen valon, kesäöiden kuulauden. Kaiken kuvailuun eivät riitä edes Montgomeryn adjektiivit", Salonen kirjoittaa.
Kirjailija Pirkko Saisio toteaa saman lyhyesti: "Hullu se joka tekee turistimatkan Prinssi Edwardin saarelle ja kadottaa itsensä."