Pahin voi taloudessa olla ohi, mutta taloustieteen nobelistin Paul Krugmanin mukaan ankeat ajat eivät ihan heti pääty. Siksi hän kehottaa jatkamaan elvytystä. Suuri julkinen velka onkin pienempi paha kuin jättityöttömyys.
Laman pohja on ohitettu, on kuulunut viime viikkojen huojentava viesti. Siitä mitä tarkkaan ottaen on edessä, ei kuitenkaan meillä eikä maailmalla ole yksimielistä näkemystä. Maanantaina Suomessa vieraillut taloustieteen nobelisti Paul Krugman arvioi hänkin syöksyn tulleen käännekohtaansa. Silti hän ei maalaa tulevaisuutta vaaleanpunaiseksi. Onnelliset päivät eivät hänen mukaansa ponnisteluitta palaa, ja jos asiat hoidetaan huonosti, voidaan ajautua uusiin, pitkäaikaisiin vaikeuksiin.
Samanhenkisiä, mutta ennen kaikkea Suomea koskevia varoituksia esitti tiistain Savon Sanomissa puolestaan eduskunnan puhemies Sauli Niinistö. Hänen arvionsa mukaan kansalle on annettu talouden tilasta liian myönteinen kuva. Siksi kansalaiset yhä mitoittavat menonsa "vanhaa unenomaista kulutustasoa ylläpitäviksi".
Sekä Krugmanin että Niinistön puheenvuorot ovat tarpeellisia, koska erilaiset kehityssuunnat, myös kielteiset, ovat taloudessa täysin mahdollisia. Jos ja kun kriisin akuuttivaihteesta päästään ohi, ei ole mitenkään selvää, että edessä on samanlainen riemuvuosien sarja kuin mistä lähes koko maailma vuosien ajan pääsi nauttimaan. Varmaa ei siis ole, että jyrkkää laskua seuraisi reipas nousu. Annos kriisitietoisuutta on siksi tarpeen olla myös tavallisilla kansalaisilla.
Yhdessä suhteessa kahden varoittelijan viestit ovat kuitenkin ristiriitaisia keskenään. Krugmanin mukaan valtioiden pitää ehdottomasti jatkaa elvyttämistä eli kysynnän ylläpitoa julkisin varoin. Vaikka elvytys velkaannuttaa, elvytyksen lopettamisesta ei hänen mukaansa pidä edes puhua. Entinen oikeus- ja valtiovarainministeri ja laman hallituksen sisältä nähnyt Sauli Niinistö on sen sijaan huolissaan nimenomaan valtion kasvavasta velkataakasta.
Niinistön mukaan nyt pitäisi keskittyä siihen, milloin lainan ottaminen saadaan maassa katkaistua. Puhemies näyttää siis edelleen katsovan asioita kuten 1990-luvun alkuvuosien talousopin perusteella tapana oli. Kireä politiikka piti valtion velkaantumisen kohtuuden rajoissa, mutta seurauksena oli työttömyyden räjähtäminen silmille kaikkine siihen kuuluvine taloudellisine ja inhimillisine seurauksineen. Samaa virhettä ei kannattaisi toistaa.
Ei Sitran tilaisuudessa piipahtanut amerikkalaisprofessori Krugmankaan ilmaissut velkaa rakastavansa, koska raskaasti velkaantunut valtio menettää mahdollisuutensa elvyttämiseen. Silti krugmanilainen oppi näyttää olevan, että kahdesta pahasta on valittava pienempi: kysyntää on kasvatettava, vaikka valtion velka samalla paisuukin.
Sekä Friedman että Niinistö kuuluvat talouskehityksen arvioitsijoiden pessimistisempään puoliskoon. Krugmanin tietämystä maailmantaloudesta ei voi kiistää, mutta ei kannata unohtaa, että osa taloustieteilijöistä näkee tulevaisuuden aika lailla valoisampana.
Meilläkin kannattaa huomata se Krugmanin näkemys, jonka mukaan Kööpenhaminan joulukuinen ilmastokokous saattaa lopulta vauhdittaa talouskasvua. Näin siksi, että ilmastonmuutoksen torjunnassa on suuria taloudellisia mahdollisuuksia. Ajatuksesta kannattaa ottaa vaari myös Suomessa, joka sai valtavan edun 1990-luvulla ollessaan kehityksen kärkimaita it-alalla.