EU:ssa jaetaan nyt isolla kouralla huippuvirkoja. Uusi vetäjä tarvitaan komissiolle, Eurooppa-neuvostolle, parlamentille ja keskuspankille. Tarvitaan myös EU:n ulkopoliittinen edustaja eli kansanomaisesti ulkoministeri.
Valintoja tekemässä on niin monta valtiota ja poliittista ryhmää, että valinnat kohdistuvat henkilöihin, jotka herättävät vähiten vastustusta. Ei siis välttämättä niihin, jotka olisivat pätevimpiä tai sytyttävimpiä.
Näin on ollut aina. Esimerkiksi komission puheenjohtajaksi on valittu entisiä pääministereitä, jotka ovat kyllä touhunneet uutterasti kulisseissa ja varoneet astumasta kenenkään varpaille, mutta joita ei ole otettu tosissaan Brysselin ulkopuolella.
Paikat jaetaan monimutkaisella matemaattisella kaavalla, jossa muuttujia ovat poliittiset voimasuhteet, ilmansuunnat ja sukupuoli.
Optimistit kuvittelevat, että valmista syntyy tänään tai huomenna EU:n huippukokouksessa.
Pessimistit – toiselta nimeltään realistit – uskovat, että virkapakettia saamme vielä odottaa tovin.
Saksa ja Ranska etsivät sopua
Voi olla, että Euroopan parlamentti irtoaa tästä rintamasta ja valitsee yksinään puheenjohtajan 2. heinäkuuta. Tämäkään ei olisi ennenkuulumatonta EU:n historiassa.
Keskeistä on se, pääsevätkö Saksa ja Ranska sopuun virkojen jaosta.
Ranska vastustaa saksalaisen Manfred Weberin valintaa komission puheenjohtajaksi, vaikka Weber on parlamentin suurimman ryhmän, keskustaoikeistolaisen EPP:n ehdokas.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron on sanonut, että jos EPP tarjoaa Angela Merkeliä, näyttää hän välittömästi vihreää valoa. Merkel puolestaan on vakuuttanut, ettei hän liittokanslerin tehtävät jätettyään pyri mihinkään poliittiseen virkaan.
Ranska itse ei ole tällä kertaa puskemassa omia ehdokkaitaan muuhun kuin Euroopan keskuspankin pääjohtajaksi. Siihen ovat tyrkyllä myös Erkki Liikanen ja Olli Rehn.