Eduskunta keskusteli keskiviikkona hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, josta ulkoasiainvaliokunta oli saanut valmiiksi mietintönsä.
Keskustan ja perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorot paljastivat repivän eron kahden hallituspuolueen ulkopoliittisissa linjoissa.
Ryhmäpuheenvuoron perusteella keskusta pyrkii tekemään Suomesta idän ja lännen väliin jäävän maan.
- Vakauspolitiikka on linja, jolla on kansan keskuudessa laaja kannatus, sanoi keskustan ryhmäpuheenvuoron pitänyt kansanedustaja Aila Paloniemi.
”Vakauspolitiikka” ei ole uusi termi, vaan se esiintyi jo hallituksen turvallisuuspoliittisessa selonteossa vuonna 1995.
”Suomen vakauspolitiikan painopistesuuntana on lähialue: Baltian maat ja rajantakaiset Venäjän alueet sekä laajemmin Itämeren alue ja Barentsin alue”, selonteossa kirjoitettiin kesäkuussa 1995, puoli vuotta EU-jäsenyytemme jälkeen.
Yli 20 vuotta sitten hallitus osasi muotoilla tärkeimmän kysymyksen oikein.
”Yhteistyövaraisen turvallisuusjärjestyksen kehitys riippuu keskeisellä tavalla siitä, noudattaako Venäjä kansainvälisiä velvoitteitaan vai eristäytyykö se muusta Euroopasta. Ukrainan tilanteen vakiintuminen on tärkeätä koko maanosan turvallisuudelle. Suomi työskentelee erityisesti Venäjän ja Baltian maiden välisten normaalien ja rauhanomaisten naapuruussuhteiden kehittymisen hyväksi.”
Näin siis hallitus Tukholman Globenissa voitetun jääkiekon MM-kullan sävyttämissä tunnelmissa.
Venäjä irtautunut
Tiedämme nyt, että Venäjä on irtisanoutunut yhteistyöhön ja kansainväliseen oikeuteen perustuvasta turvallisuusjärjestyksestä. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus kuvasi realistisesti ja suorapuheisesti tapahtunutta kesäkuussa julkaistussa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossaan.
- Venäjä käyttää etujensa ajamiseen laajaa sotilaallista ja ei-sotilaallista keinovalikoimaa. Läntiseen yhteisöön kuuluvan Suomen turvallisuuspoliittinen ympäristö on muuttunut. Turvallisuustilanteen kiristymisellä Euroopassa ja Itämeren alueella on välittömiä vaikutuksia Suomelle. Sotilaallista voimankäyttöä Suomea vastaan tai sillä uhkaamista ei voida sulkea pois, Sipilän hallitus arvioi.
Harkittu vakauspolitiikka saattaa olla perusteltu vastaus Venäjän voimapolitiikan hillitsemiseen, mutta ryhmäpuheenvuoron sanavalintojen perusteella keskustan eduskuntaryhmän käsitys vakauspolitiikasta kalskahtaa YYA-henkiseltä suomettumispolitiikalta – paluulta ummehtuneeseen menneisyyteen, jossa asioista ei uskallettu puhua niiden oikeilla nimillä.
Keskustan ryhmäpuheenvuorossa kiiteltiin vuolaasti yhteydenpitoa Venäjään ja vaadittiin hallitusta tiivistämään kahdenvälistä Venäjä-politiikkaa. Keskusta mainitsee, että Suomi ei hyväksy Venäjän toimia Ukrainassa ja Krimin liittämistä Venäjään, mutta nämä huomautukset tuntuvat näennäisiltä, kun seuraavissa lauseissa keskiöön nostetaan kahdenvälisen Venäjä-suhteen myönteisyys ilman viittauksia länsisuhteiden ensisijaisuuteen.
Länsisuhteiden luulisi olevan ensisijaisia pääministeripuolueen eduskuntaryhmälle länsimaassa – ellei puolueen kansanedustajien enemmistö sitten miellä Suomea lännen ja idän väliin kuuluvaksi ”YYA-maaksi”.
Naton keskusta mainitsee kielteisessä valossa, eikä suhteesta Yhdysvaltoihin mainita ryhmäpuheenvuorossa käytännössä mitään.
Tulkitseepa puhetta miten tahansa, Paloniemi kumarsi sanoillaan itään ja sivuutti kokonaan Suomen kahdenväliset suhteet läntisiin suurvaltoihin.
Perussuomalaisilla toinen sanoma
Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja Tiina Elovaara – ja sen sanoma oli hyvin pitkälti toinen.
- Suomen ulkopolitiikan viimeaikainen kehityskulku onkin ollut läntisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön syventäminen. Yhdysvaltojen ja Britannian kanssa solmitut puolustusyhteistyön aiesopimukset, nyt neuvoteltavissa oleva aiesopimus Saksan kanssa, Pohjoismaiden solidaarisuusjulistus sekä EU:n avunanto- ja vastuulausekkeet osoittavat kaikki osaltaan Suomen viimeaikaista ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuntaa, perussuomalaisten eduskuntaryhmä linjasi Elovaaran suulla.
Vaikka eri puolueiden edustajat kohteliaasti kiittelevät ”monista asioista” vallitsevaa yhteisymmärrystä, paistavat linjaerot kauas.
Poliitikot ovat myös taitavia. He haluavat vaalia ”ison linjan yhteisymmärrystä”, kuten Sdp:n Eero Heinäluoma kiteytti salissa.
Tiedotusvälineiden tehtäväksi jää tällöin kertoa risukasan alla kytevistä erimielisyyksistä.
- Venäjä on rikkonut keskeisiä turvallisuusperiaatteita anastamalla Krimin ja horjuttamalla Ukrainaa. Tätä ei voida hyväksyä. Etupiirien Eurooppa kuuluu historiaan. Venäjän toiminta on Euroopan jännittyneen turvallisuusilmaston aiheuttaja. Tämä jännite heijastuu tunnetusti Itämeren alueelle, ulkoministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoi eduskunnassa.
Pääministeri Juha Sipilä oletettavasti yhtyy Soinin arvioon, vaikka julkisuudessa hän on välttänyt avoimia Venäjä-kannanottoja.
Omassa puolueessaan pääministeri kohtaa paljon presidentti Urho Kekkosen Suomessa koulunsa käyneitä poliitikkoja, jotka sisäistivät nuoruudessaan ehkä liiankin hyvin, että tosiasioiden kertominen Neuvostoliitosta oli neuvostovastaisuutta.
Onko tosiasioiden sanominen Venäjästä nykyään monien mielestä Venäjä-vastaisuutta? Jos on, ikävistä asioista vaikeneminen on tekemässä paluutaan suomalaiseen politiikkaan.
Tästä kansanedustajakollegoitaan ja kaikkia suomalaisia varoittaa kokoomuksen Ben Zyskowicz, suomettumisen ahdistavina aikoina eduskuntaan noussut konkari.
- Suomettuminen oli oman sukupolveni sukupolvikokemus, enkä tarkoita 1970-luvun ulkopolitiikkaa vaan maamme sisäisiä tapahtumia. Siihen aikaan kuului se, että poliitikot, media, kulttuuri ja niin sanottu kansalaisyhteiskunta valehtelivat tai vähintään vaikenivat Neuvostoliiton ja sen ulkopolitiikan todellisuudesta. Vaikka Venäjä päivä päivältä muistuttaa valitettavasti yhä enemmän Neuvostoliittoa, emme saa koskaan suomettua uudelleen. Diplomatian ymmärrän, mutta varsinkin julkisessa keskustelussa ja tutkimuksessa on pyrittävä asioiden totuudelliseen esittämiseen. Venäjän johdon ja median valehtelua omalle kansalleen ja maailmalle on sanottava valehteluksi. Siviilien häikäilemätöntä ja summittaista pommittamista Aleppossa on sanottava sotarikokseksi, Zyskowicz painotti.
Jos vakauspolitiikka johtaa itsesensuuriin, se on 2010-luvun suomettumista.