Suomen uuden sukupolven kärkipelaajat ovat tottuneet voittamaan.
Sebastian Aho, Mikko Rantanen
ja kumppanit tietävät hyvin, mitä voittaminen vaatii. He eivät kanna mukanaan samanlaisia häviämisen haamuja kuin entisaikojen leijonatähdet, jotka tuppasivat jähmettymään kauhusta, kun vastustaja iski maalin tai kaksi.
Nuorilla on aito usko omiin kykyihin. Heidän ajatusmaailmassaan ei ole sijaa pelolle. Uusi ottelu tarjoaa aina uuden mahdollisuuden. Pelaaminen on sitä nautinnollisempaa, mitä kovempi on vastus ja panos.
Silti suosikin asema oli tällä kertaa puhdasta myrkkyä. Leijonat mureni ratkaisevalla hetkellä rumalla tavalla sekä henkisesti että fyysisesti.
Jälkimmäinen mureneminen menee valmentajien piikkiin. Päävalmentaja
Lauri Marjamäki ja hänen assistenttinsa peluuttivat osan johtavista pelaajista puhki alkulohkon pilipaliotteluissa. Kovin moni ei kestänyt samanlaista rasituskuormaa kuin taloudellisen luistelutavan ekspertit Aho ja Markus Nutivaara.
Ahon pelistäkin katosi lopulta loisto, kun vieruskavereilta tippuivat terät pois. Niska limassa paininut Veli-Matti Savinainen piiputti pari viimeistä ottelua, Teuvo Teräväisen taso heilahti kuin lehmän häntä. NHL-hyökkääjä Teräväinen oli puolivälieräottelussa yksi Leijonien suurimmista alisuorittajista. Hänen harhasyöttöjensä ja kiekonmenestystensä määrän laskemiseen eivät riittäneet edes kahden käden sormet.
Samaan kolkkoon monttuun kompastui ylihehkutettu Eeli Tolvanen, joka sotki heiveröisellä panoksellaan koko ykkösnyrkin pelin. Jälkikäteen on helppo todeta, että valmentajat tekivät painavan arviointivirheen istuttamalla Tolvasen väkipakolla Kasperi Kapasen paikalle. Tolvanen todisti kuolemanottelussa kahta Sveitsin maaleista lähietäisyydeltä.
Marjamäen saldoksi Leijonien päävalmentajana jäi neljä arvoturnausta ja nolla mitalia. Entisen kärppäkäskijän paras saavutus oli Pariisin ja Kölnin MM-jäiltä irronnut nelossija.
Loppusijoitus huononi nyt vain pykälällä, mutta alkulohkon ratkiriemukkaan paraatimarssin jäljiltä se maistui paljon tunkkaisemmalle.
Marjamäki tuskaili leijonaluotsina ensimmäiset puolitoista vuotta ja kolme arvoturnausta sitä, ettei hänen joukkueensa saanut hippaa jääkiekon suurmaista.
Tanskassa kelkka pyörähti ympäri: Suomi rökitti selvin numeroin pohjoisamerikkalaiset NHL-miljonäärit, mutta otti vastapainoksi lukua keskikastin kiekkomaita vastaan.
Leijonien aktiivinen ja rohkea pelitapa poiki iloa kotikatsomoihin, mutta ei tuonut tärkeintä eli tulosta.
Arvokisojen turnausformaatti on armoton: hyvän ja huonon suorituksen välinen linja piirtyy yhden puolivälieräottelun tuloksen perusteella.
Satunnaistekijät kuuluvat urheiluun, ja niiden vaikutus korostuu ymmärrettävästi yksittäisessä ottelussa.
Sveitsi oli tehnyt läksynsä. Joukkue tiesi tarkkaan, mihin kohtaan Leijonia kannattaa moukaroida.
Suomen MM-joukkue oli taitava, juonikas ja luisteluvoimainen, mutta fyysiseltä vääntövoimaltaan kovin rajallinen. Se näkyi ja tuntui heti ensimmäisessä tosipelissä.
Leijonissa komento siirtyy seuraavaksi takaisin Jukka Jalosen huomaan. Kärppien päävalmentaja Mikko Manner jatkaa valmennustiimissä, mutta maalivahtivalmentaja Ari Hilli keskittyy jatkossa vain töihinsä oululaisseurassa.
Jalonen tietää Marjamäkeä paremmin, miten menestytään arvoturnauksissa. 55-vuotias konkariluotsi on ainoa suomalainen, joka on voittanut kaksi maailmanmestaruutta päävalmentajana: miesten MM-kullan Bratislavassa 2011 ja nuorten kotikisojen MM-kullan 2016.
Nuorten mestarijoukkueen kulmakivet olivat Aho, Rantanen, Kapanen, Patrik Laine, Jesse Puljujärvi ja Olli Juolevi.
Leijonien menestys on turvattu.
Torijuhlia tarvitaan taas lähivuosina.