Kaikki viittaa siihen, että uudistushaluinen ja toimelias liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on saanut muutosvastarinnasta tarpeekseen. Taksinkuljettajien haukku tulee ensin, uudistusten myönteinen vaikutus vasta myöhemmin, jos sitä ylipäätään kukaan huomaa, kirjoittaa Lännen Median yhteistuotannon päätoimittaja Matti Posio.
Nykyhallitus on uskaltanut sorkkia pyhiä opinkappaleita. Etujärjestöjen valmiiksi viilaamat pilkunpaikat eivät ole sellaisenaan kelvanneet pääministeri Juha Sipilälle (kesk.), mistä seurauksena on ollut montakin ylikuumentumista työmarkkinoilla. Kiehuviin vesiin on useasti sukeltanut myös liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner, joka Sipilän tapaan tuli politiikkaan liike-elämästä.
Kun kyvykäs ihminen tulee politiikan ulkopuolelta ja ohittaa järjestökentällä marinoituneet ministerijonossa, lähtötilanne ei ole helppo. Sveitsiläis-suomalainen Berner oli lisäksi vasta saanut Suomen kansalaisuuden. Keskustan etujoukkoon hän liittyi aluksi puolueeseen sitoutumattomana.
Kun takana oli pitkä johtajakokemus yritysmaailmasta ja vaurauden tuomaa varmuutta, uusmaalainen Berner ei ollut hallituskauden alkaessa tyypillinen ensimmäisen kauden kansanedustaja.
Pian, neljän vuoden ministeriurakan päätteeksi, hänestä saattaa tulla yhtä epätyypillinen yhden kauden kansanedustaja. Berneriä seuranneelle on aika ilmiselvää, ettei hän politiikassa jatka.
Pääministeri polvitaipeet mustelmilla
Sipilä totesi kuuluisalla tavalla, että jos hänestä tulee tyypillinen poliitikko, polvitaipeeseen saa potkaista. Kielikuvaa jatkaen on helppo sanoa, että potkittu on. Sipilä on kuitenkin myös tulos tai ulos -miehiä: jos ei synny tulosta, saa mennä "ukko vaihtoon".
Viime joulukuussa Sipilä vahvisti Lännen Median haastattelussa, että ajattelu on yhä voimassa.
– Minua ei kiinnosta se, tulenko valituksi seuraavissa vaaleissa tai en, vaan minua kiinnostaa, mitä sain aikaiseksi sinä aikana, kun se vastuu minulla oli, Sipilä sanoi.
– Jonka elämä on pelkkää politiikkaa, joutuu väkisinkin miettimään, että pitääkö – niin kuin pohjoisessa sanotaan – seisoa keskellä kamppeita, että ei palele. Pitääkö silloin seisoa keskellä kamppeita, että ei tule virheitä?
Kun eduskuntavaaleihin on alle puoli vuotta, pääministeri tuskin näkee ristiriitaa jatkohalujen ja aiempien puheidensa välillä. Hän on tarpeeksi tyytyväinen tuloksiin. Sipilän "ukko" puolustaa voimakkaasti hallituksensa saavutuksia eikä ole menossa minnekään.
Kova kritiikki vaientaa idealingon
Sipilän ministerikseen pyytämä Berner ei ole kaihtanut kosketusta kylmiin kamppeisiin. Hän teki jo kesällä 2015 Suomenmaan haastattelussa selväksi, ettei politiikan tarvitse olla loputon polku.
Ministerinä Berner ei ole epäröinyt työntää liikeyrityksiä ja niiden johtajia kohti uudistuksia, joiden suurta visiota nämä eivät aina ole nähneet kuin hurjana tuikkeena ministerin silmissä.
Bernerille virastojen ja yritysten rajapintojen avaaminen, kilpailun vapauttaminen ja jähmeän sääntelyn poistaminen, eri liikennemuotojen tuominen samoille alustamarkkinoille ja monet muut huippumodernit ajatukset ovat luontaisia. Media taas uutisoi kiukkuisten taksikuskien valituksen, koska se on konkretiaa nyt.
Juuri siksi politiikka on niin vaikeaa. Uudistusten myönteinen vaikutus tulee näkyviin muutaman vuoden kuluttua, jos sitä ylipäätään kukaan huomaa.
Ministerinä Berner on ollut edeltäjiään aktiivisempi monessa. Terhakkuus ja vahva näkemys ovat olleet maksaa ministerin pestin. Luottamus on mitattu eduskunnassakin, kun hän tarttui valtion lentoasemayhtiön Finavian johdannaisvyyhtiin. Helpommalla olisi varmasti voinut päästä.
Viime ajat liikenne- ja viestintäministeri on ollut hämmentävän hiljaa. Hän on lakannut myöntämästä isoja ja ideoita pursuvia haastatteluja. Mitä kovempia ovat muutokset, sitä rajumpaa on arvostelu. Olisiko Berner päätynyt jo tavalliselle urapoliitikolle mahdottomaan ratkaisuun: kritiikki ei ajakaan jääräpäisesti eteenpäin, vaan ulospäin ja palaamaan liike-elämään.