Nuori mies ottaa vesipullon ja kaataa sen sisällön kiharapilvelleen, kasvoilleen ja tiukalle valkoiselle t-paidalleen.
Hän nakkaa tyhjän pullon pois, ja sitten se tapahtuu: hän vetää paitansa pois, ja yleisömeren kirkuna hyppää muutaman oktaavin korkeammalle.
Ennen tätä hetkeä Pete Parkkonen on esittänyt useamman kappaleen Ruisrockin Rantalavalla. Lähes jokaisen niistä välissä yleisö on huutamalla vaatinut: "Paita pois!"
Vuoden 2008 Idols-finalistina julkisuuteen tullut Parkkonen nousi tähänastisen uransa huipulle varsinaisesti vasta viime vuoden lopulla – tai oikeastaan sen teki valokuvaaja-ohjaaja Viivi Huuskan ohjaama musiikkivideo.
Kohta sataa -videolla kamera keskittyy nuolemaan Parkkosen paljasta ja öljyttyä kehoa, hänen käsiään liukumassa kohti haaroja, kun hän laulaa raukea ilme kasvoillaan: "Laita mut anelee / voit alkaa sanelee / mitä sä haluut / ja minne".
Suomalaisen populaarimusiikin historiaa on saatu taivaltaa hetki ennen kuin on päästy tähän pisteeseen. Seksi ja seksuaalisuus sinänsä eivät toki ole uusia ilmiöitä popmusiikissa tai taiteessa ylipäätään.
Jo vanhoissa suomalaisissa kansanlauluissa viljeltiin nykynäkökulmasta melkoisia ruokottomuuksia, joita muun muassa Veikko Lavi ikuisti pornolauluiksi 1970-luvulla.
Uutta on tapa, jolla Parkkonen on seksualisoitu naisia varten ja naisen toimesta. Mutta ei mennä siihen vielä. Käydään ensin läpi, millaista erotiikkaa suomalaisessa viihdemusiikissa on esiintynyt rivojen kansanlaulujen ja Parkkosen välillä.
Kiusoittelevaa iskelmää ja vahvoja naisia
Moni ajoittaa popmusiikin niin kutsutun pornoistumisen visuaalisen kulttuurin nousuun 1980-luvulle. Musiikkitieteilijä Anna-Elena Pääkkölä vastustaa näin suoraviivaista tulkintaa.
– Ensinnäkin siksi, koska musiikki on aina ollut audiovisuaalista, toiseksi koska yhden päivän seksikkyys on toisen päivän tavallisuus, Pääkkölä selittää.
Esimerkiksi reilu pari sataa vuotta sitten saatettiin pitää naisen paljaita nilkkoja seksuaalisempina kuin paljaita rintoja.
Oululaislähtöinen Pääkkölä on musiikkitieteen tutkija ja opettaja Turun yliopistossa. Hänen vuonna 2016 julkaistu väitöskirjansa käsittelee sadomasokistisen erotiikan esiintymisestä populaarikulttuurissa.
Pääkkölä kertoo, että ennen musiikkivideokulttuuria 1970-luvulla meillä oli muun muassa vihjailevaa iskelmää, ja etenkin sellaiset naisartistit kuin Paula Koivuniemi ja Lea Laven ovat käsitelleet rohkeasti naisen kehollista nautintoa.
– Lea Lavenin Ei oo, ei tuu esimerkiksi on napakka kuvaus naisen seksuaalisesta päättämisvallasta: hilpeitä hidalgoja ei tarvitse sietää, nou tänk juu.
Kikka lauloi ronskisti seksin ilosta
Vuonna 1984 Madonna aiheutti ensimmäisen monista kohuistaan MTV Video Music Awards -gaalassa Like a Virgin -kappaleen esityksellä, jossa hän näytti lempivän lavaa morsiusasussa.
Suomi sai oman Madonnansa vuosikymmenen lopulla. Hän oli tietenkin Kikka (Kirsi Hannele Sirén, o.s. Viilonen), ensimmäinen suomalainen naislaulaja, joka lauloi ronskein sanoin seksin ilosta.
Kikka ei koskaan saanut palkintoja saatika julkista tunnustusta kriitikoilta. Hänelle päin vastoin naureskeltiin, ja hänen povipommi-imagoaan pilkattiin. Pääkkölä pitää Kikkaa popfeministi-ikonina.
– Hän ansaitsisi imagon kohotuksen suomalaisen popmusiikin historiassa.
Pikkutuhmuuksia ja rivoja riimejä ysärillä
1990-luvun musiikkivalikoima tarjosi ajan sketsiviihdehuumorin hengessä pikkutuhmuuksia. Moni muistaa lama-ajalta myös suomiräpin ensimmäisen aallon tulemisen. Raptorin Oi beibi -kappaleen tahtiin tanssittiin koulujen diskoissa. Ryhmäseksiin sekä insestiin viittaavat lyriikat tuntuvat melko raisuilta etenkin tämän päivän ilmapiirissä, jossa Robinin ja Sannin varsin kiltit sanoitukset ovat aiheuttaneet pahennusta.
Jos seksiveisuilla on ennen ollut tuhnuisen junttimusiikin leima, nyt seksuaalisuudesta laulavat suoraan ja normeja rikkoen myös Emma-palkitut artistit. Tosin Pääkkölän mukaan esimerkiksi Jenni Vartiaisen sadomasokismin kuvastosta lainaava Turvasana on melko laimennettu tapaus, eikä sinällään kuvaa syvällisesti kyseistä seksuaalimieltymystä.
Tuisku raivasi tietä
Toinen Emma-palkintoja kahminut artisti, Antti Tuisku, on tyylitietoisena tanssipoppia tekevänä miehenä aidosti onnistunut rikkomaan seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviä tabuja.
Vaikka Tuisku ei ole julkisesti puhunut seksuaalisesta suuntautumisestaan, hän on kertonut kohtaamastaan vihasta - ja se viha on ollut homofobista.
– Tuiskun uran kohokohta on tämä uusi aalto, joka alkoi Peto on irti -biisillä. Tuisku alkoi nauraa näille homofoobikoille, kiusoitella banaanileikeillään ja tunnustautui homodiskon, ellei homokulttuurin, ystäväksi.
Tuiskun tuorein hitti Hanuri on jatkoa tälle leikittelevälle linjalle, vaikka hanuria voivat soittaa kaikki sukupuolesta riippumatta.
– Erityisen herttainen on minusta viittaus äitiin, joka "teki sitä myös aikanaan". Anaaliseksi on selvästi kokemassa jonkinlaisen imagotuuletuksen tänä vuonna. Teen Vogue teki aiheesta nuorisolle asiallisen valistustekstin ja raivostutti amerikkalaiset vanhemmat, Pääkkölä kertoo.
Se, että artisti säilyttää uskottavuutensa ja paikkansa valtavirtamusiikin kärjessä, vaikka laulaakin tällaisista aiheista, ei ole itsestäänselvyys. Kun Teuvo Loman teki kymmenen vuotta takaperin Europen Carrie-biisistä homoseksuaalisesta halusta kertovan version nimeltä Kari, se naureskeltiin pois valtavirrasta.
On todennäköistä, että ilman Tuiskua ei olisi Pete Parkkostakaan sellaisena kuin me nyt hänet tunnemme. Pääkkölän mukaan Kohta sataa onnistuu olemaan kenties ensimmäinen feministinen miehen laulama laulu, jossa toisen kunnioitus ei ole oman miehisyyden tiellä.
– Parkkonen lienee ensimmäinen miesartisti, joka myös alistuu naisohjaajan visioon ja seksualisoi kroppansa samalla tavalla, kun olemme tottuneet naisartistien tekevän miesohjaajien käsissä. Parkkonen edustaa uudenlaista maskuliinisuutta, joka ei näe ristiriitaa miehisyyden, voiman ja sen seksualisoinnin välillä.
Muutakin kuin heterorakkautta
Seksuaalinen ja sukupuolinen moninaisuus ovat saaneet viime vuosina sijaa suomalaisessa popmusiikissa.
– Tosiasia on, että suomalainen populaarimusiikki on ollut miesten sanelemaa ja heteronormatiivista, mutta yksittäiset esiintyjät, esitykset tai musiikkivideot ovat horjuttaneet heterokenttää.
Pääkkölä uskoo, että jatkossa kuulemme enemmän muustakin kuin heterorakkaudesta kertovia kappaleita, joissa seksuaalisuus on identiteettitekijä, mutta ei enää shokkiarvo.
– Tulemme näkemään enemmän herkkiä maskuliinisuuksia ja voimakkaita naisia ilman, että naisellinen herkkyys tai miehekäs voima häviävät mihinkään.
Antti Tuisku Qstockin Päälavalla lauantaina kello 15 ja Jenni Vartiainen Päälavalla lauantaina kello 17.