Palkansaajien ammatillinen järjestäytyminen jatkaa laskuaan varsin rivakkaa tahtia. Edunvalvonnan piirissä olevien palkansaajien väheneminen voi jo muutamassa vuodessa vaarantaa yleissitovat työehtosopimukset.
Palkansaajien ammatillinen järjestäytyminen on jatkanut laskuaan koko 2000-luvun. Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen selvityksen mukaan järjestäytymisaste oli 2017 enää 59,4 prosenttia, kun se vuonna 2013 tehdyssä vastaavassa selvityksessä oli vielä 64,5 prosenttia. Järjestäytymisaste on varsin lyhyessä ajassa laskenut 5,1 prosenttiyksikköä.
Ammattiliitoissa on yli kaksi miljoonaa jäsentä, mutta vajaa kolmannes on varsinaisen edunvalvonnan ulkopuolella olevia, kuten eläkeläisiä, opiskelijoita, vapaajäseniä ja yrittäjiä.
Työntekijöiden suhde ammattiyhdistysliikkeeseen on höllentynyt ja osa palkansaajista on siirtynyt pelkän työttömyyskassan jäsenyyden tarjoavan yleisen työttömyyskassan jäseneksi. Kassan suosio oli taattu, kun selvisi, ettei ansiosidonnaisen työttömyysturvan saanti edellytä ammattiliiton jäsenyyttä.
Ammattiyhdistysliikkeen kannalta huolestuttavinta on se, että järjestäytymättömyys on suurinta nuoremmissa ikäluokissa. Nuoret ovat työelämässä vielä kokemattomia ja he ovat tulleet työelämään mukaan tilanteessa, jossa pätkä- ja silpputyö on usein lähtökohtana vakituisen ja kokoaikaisen työsuhteen sijaan.
Näissä asetelmissa kiinnittyminen ay-liikkeeseen jää ohueksi. Toinen selitys on se, ettei ay-liike ole onnistunut pitämään riittävästi huolta työelämän murroksessa epätyypillistä työuraa tekevistä nuorista. Myös entistä useampi osa-aikainen jää liiton ulkopuolelle.
Erinäisillä työpaikoilla järjestäytyminen voi johtaa hankaluuksiin. Esimerkiksi Suomen Yrittäjät on kannustanut työnantajaliittoihin kuulumattomia järjestäytymättömiä yrittäjiä lopettamaan ay-liittojen jäsenmaksuperinnän. Provokatiivisilla toimilla saadaan aikaan meteliä, mutta ei kuitenkaan luottamusta.
Naiset kuuluvat ammattiliittoon useammin kuin miehet. Vahvoja jäsenkattavuuksia on erityisesti naisvaltaisissa julkisissa palveluissa ja miesvoittoisessa teollisuudessa, joissa ylletään reilusti yli 70 prosentin järjestäytymisasteisiin.
Kaikesta huolimatta parhaassa työiässä olevien jäsenkato liitoista on kohtalokas ilmiö. Taustalla on niin työelämän murrosta kuin ajankuvaa, jossa perinteiset arvot ja instituutiot menettävät merkitystään.
Tyypillistä on, että taloudellisesti hyvinä aikoina jäseniä kaikkoaa. Edes viime vuosien vaikeat talousjaksot eivät kuitenkaan ole tuoneet väkeä takaisin liittoihin.
Ongelma tiedostetaan ay-liikkeessä, mutta toimet ovat selvästikin jääneet riittämättömiksi. Ammattiliittojen pitää muuttaa toimintaansa, jos ne haluavat olla houkutteleva vaihtoehto. Muussa tapauksessa ay-liike saa valmistautua muistelemaan menneitä hyviä aikoja.
Ammattiliittojen jäsenyydellä on suuri merkitys työmarkkinapolitiikassa. Yleissitovat työehtosopimukset vaarantuvat, jos ammattiliittojen edunvalvonnan piirissä olevien jäsenten määrä laskee vielä kymmenkunta prosenttiyksikköä. Myös kolmikantainen valmistelu vaarantuu, jos ay-liike menettää joukkovoimaansa.