Opetusministeri Jukka Gustafsson asetti syyskuussa työryhmän ja sille ohjausryhmän valmistelemaan ammattikorkeakoululain ja ammattikorkeakoulujen rahoitus- ja ohjausjärjestelmän uudistamista.
Hallitusohjelmassa linjataan, että vastuu ammattikorkeakoulujen perusrahoituksesta siirretään kokonaan valtiolle ja ammattikorkeakouluista tehdään itsenäisiä oikeushenkilöitä.
Jo tällä hetkellä Suomessa osa ammattikorkeakouluista on itsenäisiä oikeushenkilöitä, kuten osakeyhtiöitä tai säätiöitä, mutta monet niistä toimivat koulutuskuntayhtymien osina tai kunnanvirastoina.
Koulutuskuntayhtymien alaisuudessa toimivien ammattikorkeakoulujen hallintoa on usein pidetty moniportaisena ja tehottomana. Kunnallisdemokratian toteutuminen koulutuskuntayhtymien hallintoelimissä on liian usein merkinnyt paikallispolitiikan laajenemista koulutuksen ja kehittämistyön alueelle.
Ideaalisena tavoitteena ollut alueen paikallisen yritysmaailman ja ammattikorkeakoulun vuorovaikutus ei ole toteutunut koulutuskuntayhtymämuotoisen hallinnon kautta, koska elinkeinoelämän keskeisillä edustajilla ei ole useinkaan ollut aikaa tai kiinnostusta asettua ehdolle kuntapoliittisiin luottamustehtäviin.
Keväällä 2011 pohdittiin mahdollisuutta, että ammattikorkeakoulut voisivat olla yliopistojen tapaan julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä. Tähän suuntaan ei ammattikorkeakouluja ole mielekästä kehittää, koska ammattikorkeakouluilla on eri tehtävä yhteiskunnassa kuin yliopistolla.
Julkisoikeudellisen oikeushenkilön asema turvaa yliopistolle itsemääräämisoikeuden, mikä vahvistaa kriittisen ja riippumattoman tutkimuksen asemaa yhteiskunnassa, kun taas ammattikorkeakoulu tuottaa osaajia kiinteässä yhteydessä elinkeinoelämän tarpeisiin.
Uudessa mallissa lähdettäneen siitä, että ammattikorkeakoulut ovat pääsääntöisesti osakeyhtiöitä. Tämä mahdollistaa alueellisen näkökulman säilymisen ja elinkeinoelämäyhteyden, koska kunnat ja yritykset voivat olla osakeyhtiön omistajia ja käyttää siten ylintä päätäntävaltaa ammattikorkeakoulun asioissa.
Lisäksi ammattikorkeakouluilla säilynee mahdollisuus olla säätiömuotoisia. Tämäkin on toimiva malli, koska säätiöllä on perustajansa, jotka säädekirjalla voivat ohjata säätiön toimintaa ja saada oikeuden nimetä edustajansa määrävuosina säätiön hallitukseen.
Näin perustajien ohjaus säätiöammattikorkeakouluissa säilyy. Tässä mielessä säätiömuotoiset yliopistot eivät ole oikeita säätiöitä, koska säätiön perustaneet lahjoittajat eivät voi valita määrävuosina edustajiaan hallitukseen johtuen Suomen perustuslaista, joka turvaa yliopistoille autonomian.
Uudistuksen yhteydessä ammattikorkeakoulujen toimiluvat uudistetaan korostaen toiminnan laatua ja vaikuttavuutta. Kun yliopistojen osalta korostetaan tutkimusta niin ammattikorkeakoulujen osalta painotus on aluevaikuttavuudessa ja vuorovaikutuksessa elinkeinoelämän kanssa.
Korkeakoulutuksen rahoitus uudistetaan tukemaan nykyistä paremmin koulutuksen tavoitteita, kuten nopeampaa siirtymistä työelämään. Korkeakoulujen nykyistä toimipisteverkkoa kootaan riittävän laajoiksi, laadukkaiksi ja innovatiivisiksi osaamisympäristöiksi. Jokaisessa maakunnassa on yksi tai useampi korkeakoulu.
Valtion ensi vuoden budjetissa esitetään laajoja leikkauksia ammattikorkeakoulujen rahoitukseen. Monet ammattikorkeakoulut joutuvat miettimään lähivuosien tavoitteitaan ja priorisointejaan uudelleen.
Oma näkemykseni on, että ammattikorkeakoulujärjestelmän syntyminen Suomeen vahvisti merkittävästi työelämän laatua Suomessa, koska valmistuvat opiskelijat saivat aiempaa monipuolisemman koulutuksen monialaisissa oppimisympäristöissä verrattuna esimerkiksi vanhanajan yksipuolisiin teknillisiin opistoihin.
Samalla kehitys oli ongelmallista kahdella suunnalla: Ensinnäkin ammattikorkeakoulut yliopistomaistuivat johtuen huonosta yhteistyöstä duaalimallin kahden pilarin välillä. Toiseksi toimipisteitä ei pystytty riittävästi kokoamaan.
Ammattikorkeakoulujen yliopistomaistuminen Suomessa vahvistui 2000-luvulla. Pesäeroa toisen asteen ammatilliseen koulutukseen haluttiin tehdä korostamalla tutkimus- ja innovaatiotoimintaa.
Ammattikorkeakoulu-uudistuksen yksi vahvuus voikin olla, että huomio kiinnittyy siihen, mikä on ammattikorkeakoulujen ydintehtävä ja missä ne usein ovat yliopistoja parempia: ammatilliseen, työelämän tarpeista lähtevään koulutukseen ja kehittämiseen.
Ammattikorkeakoulujärjestelmän rakentamisessa ongelmaksi ovat muodostuneet ne ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot, jotka ovat vetovoimaltaan ja läpäisyltään heikkoja. Joillain aloilla voi kysyä, pitikö Suomeen rakentaa rinnakkainen ylempien tutkintojen järjestelmä.
Tässä yliopistojen pitää katsoa peiliin. Esimerkiksi kaupan alalla ammattikorkeakoulujen bachelor-tason tutkinnot antavat usein hyvät valmiudet jatko-opiskella yliopistojen maisteriohjelmissa.
Lapissa aloitettu poliittinen innovaatio, yliopiston ja ammattikorkeakoulut toisiaan täydentäväksi rakenteeksi kokoava korkeakoulukonserni odottaa uudelta ammattikorkeakoululailta selkeää määrittelyä korkeakoulujen välisestä yhteistyöstä.
Jo nykylainsäädännön kautta on pystytty rakentamaan yhteisiä instituutteja sekä kirjasto ja kielikeskus, mutta joustavampi ja selkeämpi lainsäädäntöpohja helpottaisi yhteisten rakenteiden hallintoa.
Kirjoittaja on Lapin yliopiston rehtori.