Yhteinen rahamme, euro otettiin käyttöön vuoden 1999 alussa. Silloin yhden euron saattoi ostaa 1,18 Amerikan dollarilla. Tulokkaalle ei valuuttamarkkinoilla hurrattu, ja euron arvo alkoi nopeasti laskea. Eurosta tarvitsi puolentoista vuoden kuluttua pulittaa enää 85 Amerikan senttiä.
Monelle oli yllätys, että jo alkutaipaleellaan euro alkoi heiketä. Eniten yllättyi Euroopan poliittinen eliitti, joka oli lyönyt vetoa uuden uljaan Euroopan ja vahvan euron puolesta.
Ne, jotka tuohon aikaan heikosta eurosta hyötyivät, olivat omalta kannaltaan viisaasti hiljaa.
Kävi toisin kuin luultiin. Vahvaksi talousalueeksi osoittautuivatkin Yhdysvallat, joka keräsi sijoituspääomia Euroopasta ja muualta maailmasta. Samalla dollari vahvistui ja maan ulkomaankaupan alijäämä alkoi huolestuttavalla tavalla paisua.
Dollarin tulevasta heikkenemisestä alettiin puhua laajalti jo vuoden 2001 alussa. Osakekurssit olivat olleet jo jonkin aikaa laskussa. Liittovaltion löysän talouspolitiikan seurauksena vaihtotaseen alijäämä yhä vain syveni, kun kotitalouksien velkaantuminen jatkui ja budjettialijäämän annettiin huoletta kasvaa. Siksi keväällä 2002 alkanut dollarin heikkeneminen ei ollut mikään yllätys.
Euron hinta kipusi puolessatoista vuodessa takaisin lähtötilanteeseensa, 1,18 dollariin. Dollarin heikkeneminen ei kuitenkaan pysähtynyt siihen. Viime marraskuun jälkeen euro on edelleen kallistunut noin 10 Amerikan sentillä.
Muutokset ovat olleet suuria, mutta eivät ennen näkemättömiä. Suhteessa Saksan markkaan dollari kallistui 1980-luvun alkupuolella peräti 80 prosenttia. Sitä seurasi yhtä jyrkkä dollarin heikkeneminen vuosina 1985-1987.
Keväällä 1985 dollari maksoi korkeimmillaan yli seitsemän Suomen markkaa. Silloin dollari oli kiistatta ylivahva. Nyt heikkona pidetyn dollarin hinta on mummon markoissa mitattuna tänään samaa suuruusluokkaa.
Huolestuneiden puheenvuorojen määrä Euroopassa on kasvanut sitä mukaa, kun dollari on heikentynyt ja euro vahvistunut. Euroopan keskuspankin, komission ja ministereiden jakama virallinen näkemys on ollut, että suhteessa dollariin euro ei edelleenkään poikkea paljon pitkän aikavälin keskiarvosta ja että euroalueen viennin hintakilpailukyky on edelleen vähintäänkin tyydyttävä.
Lukujen valossa virallinen selitys on oikea. Ovatko huolestuneet puheenvuorot sitten aiheettomia? Ovat ja eivät ole.
Euron vahvistuminen vaikuttaa eri tavalla eri toimijoihin. Tuontihintojen alenemisen kautta se hyödyttää eurooppalaista kuluttajaa. Esimerkiksi öljyn hinta ei ole euroissa mitaten kallistunut, vaikka dollarihinta on korkealla. Suomalaisten asuntovelallisten korot ovat pysyneet matalina sen vuoksi, että tuontihinnoista ei ole syntynyt euroalueelle hintapaineita.
Vahvistuva euro heikentää vientiyritysten kannattavuutta, vähentää vientiä ja vientiyritysten työllisyyttä. Toistaiseksi on epäselvää, kuinka paljon euron vahvistuminen on vientiin vaikut-tanut. Viime vuoden lopussa tapahtunut euroalueen talouden hienoinen elpyminen näyttää nimittäin perustuneen viennin kasvuun. Kaiken järjen mukaan viennin olisi odottanut supistuvan vahvan euron vuoksi.
Vastaavasti olisi voinut odottaa, että euroalueen yritykset olisivat heikon euron vuosina 1999-2002 kahmaisseet itselleen lisää markkinaosuuksia. Näin ei kuitenkaan näytä käyneen. Ilkeämielisesti voisi sanoa, että eurooppalaisia vientiyrityksiä vaivasi laiskuus, kun valuuttakurssin vuoksi voitot kasvoivat ponnisteluittakin. Voi olla, että valuuttakurssin kielteiset vaikutukset euroalueen vientiin alkavat näkyä vasta tämän vuoden aikana. Näin varmasti käykin, mikäli euro tästä vielä roimasti vahvistuu.
Vaikeata on ymmärtää myös sitä, mitä on tapahtunut Atlantin toisella puolella. Yhdysvaltojen talouskasvu oli viime vuoden jälkipuoliskolla hämmästyttävän nopeaa. Heikentyneestä dollarista huolimatta se ei kuitenkaan perustunut viennin kasvuun, vaan yksityisen kulutuksen ja investointien nousuun.
Meillä eurooppalaisilla on tapana tarkastella valuuttakurssikehitystä samalla tavalla kuin ennen rahaliittoa, jolloin jokainen maa oli enemmän tai vähemmän pieni ja avoin. Siksi valuut-takurssin muutosten vaikutus ulkomaankauppaan oli suuri verrattuna siihen, mitä se nyt on euroalueella ja on aina ollut Yhdysvalloissa. Molemmissa ulkomaankaupan osuus talousalueen bruttokansantuotteesta on suhteellisen pieni.
Kun taloudet ovat isoja ja suhteellisen suljettuja, valuuttakurssin täytyy muuttua tosi rajusti, jotta ulkomaankaupan tasapainottomuuksista päästäisiin eroon. Eräiden arvioiden mukaan Yhdysvaltain dollarin täytyisi heikentyä peräti 40 prosenttia suhteessa kauppakumppaneidensa valuuttoihin, jotta vaihtotaseen vaje supistuisi siedettävään kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Mikäli Yhdysvaltain euroalueen ulkopuolisten kauppakumppaneiden valuutat eivät lainkaan vahvistuisi, euron arvo nousisi tappavan korkeaksi.
Näin suuri dollarin romahdus olisi katastrofi paitsi euroalueen vientiteollisuudelle myös koko maailmantaloudelle. Tämä on kuitenkin vain yksi tulevaisuudenkuva. Parempiakin vaihtoehtoja on olemassa.
Myönteisimmässä vaihtoehdossa amerikkalaiset kotitaloudet ryhtyvät säästämään ja hallitus luo uskottavan ohjelman liittovaltion budjettialijäämän supistamiseksi. Näin tuskin tapahtuu ennen marraskuun presidentinvaaleja.
Samaan aikaan kotimainen kysyntä vahvistuu euroalueella, kun kuluttajien ja investoijien luottamus palautuu. Siksi euroalueen maiden hallituksilta odotetaan nyt johdonmukaista talouspolitiikkaa, jolla vahvistetaan pitkän ajan kasvumahdollisuuksia. Euron ja dollarin välinen vaihtokurssi löytää kyllä ennen pitkää sopivan tasonsa.