Heinäkuussa Yhdysvalloissa vietetään monen historiallisen tapahtuman vuosipäivää. Sisällissodan ratkaisutaistelut Pennsylvanian Gettysburgissa ja Mississippin rannalla Vicksburgissa eletään uudelleen. Vankeja ei kuitenkaan oteta.
Yhdysvaltain sisällissota vaati vuosina 1861-1865 noin 600 000 uhria, joista yli 50 000 kuoli vankileirillä. Vaikka sota kosketti konkreettisesti vain yhtä kansakuntaa, sen vaikutukset näkyvät tänäkin päivänä.
Yhdysvaltojen jakaannuttua kahtia liittovaltion yhtenäisyyttä ajaneisiin Pohjoisvaltioihin ja orjataloutta puolustaviin Etelävaltioihin välienselvittelyn uskottiin varsinkin Pohjoisessa olevan lyhyt. Sota kesti kuitenkin viisi vuotta ja toi mukanaan ainakin nimellisen mustan ja valkoisen rodun tasa-arvoisuuden ja sysäsi Yhdysvallat matkalle kohti maailmantalouden ykkösmahdin asemaa.
Pohjois- ja Etelävaltioiden välinen sodankäynti toi myös uusia tapoja sotavankien kohteluun. Vuosisatojen ajan sotavankeja oli vaihdettu heti ruudinsavun hälvettyä sotatantereelta. Mikäli vankeja ei vaihdettu, vastapuolen sotilaita käytettiin ilmaisena työvoimana.
Vankeja vaihdettiin aktiivisesti sodan ensimmäiset vuodet ja molemmilla osapuolilla oli virallinen sotavankien vaihto-organisaatio. Vangeista pidettiin lukua, ja kaikesta sovittiin kirjallisesti. Vaihdot tapahtuivat nimetyillä paikoilla, jonne vangit kuljetettiin esimerkiksi valkoisilla lipuilla varustetuilla laivoilla.
Korkea-arvoiset upseerit olivat luonnollisesti tavoitelluimpia vankeja, sillä heidän vaihtoarvonsa vastasi jopa 60 sotamiestä. Periaatteessa vaihdossa toteutettiin mies miehestä -periaatetta, jolloin kersantti vastasi vaihdossa yhtä vastapuolen kersanttia.
Gettysburg käänsi
sodan kulun
Liittovaltion presidentti Abraham Lincoln antoi 1.1.1863 emansipaatiojulistuksen, jossa mustaihoiset todettiin tasaveroisiksi kansalaisiksi valkoihoisten rinnalla. Käytännössä se tarkoitti mustien ilmaiseen työvoimaan perustuneen orjatalouden julistamista laittomaksi.
Kysymys orjuudesta ja erilainen näkemys yhteiskunnan ja talouden kehittämisestä oli ollut yksi sotaan johtaneista syistä. Emansipaatiojulistus näkyi heti vankien vaihdossa. Etelä kieltäytyi tunnustamasta vastapuolen joukkoihin liittyneitä mustia sotilaita, kun taas Pohjoinen halusi pitää kiinni mies miehestä -periaatteesta ihonväristä riippumatta.
Heinäkuussa 1863 Pohjoisvaltiot saavuttivat kaksi suurta voittoa. Gettysburgin ja Vicksburgin taisteluissa kuoli yhteensä yli 25 000 miestä. Vaikka Pohjoinen oli voimavaroiltaan ylivoimainen, sodan alkuvuodet olivat olleet Etelän voittokulkua. Nyt sota käänsi kurssiaan.
Ennen sodan päättymistä huhtikuussa 1865 edessä oli paljon inhimillistä kärsimystä. Päästyään sodassa voitolle Pohjoisvaltiot kieltäytyi vaihtamasta vankeja. Koska sillä oli laittaa yhä uusia miehiä rintamalle, se pyrki lopettamaan sodan kuihduttamalla Etelän miesvarastot.
Periaatteet kuihtuivat politikointiin
Viimeisen sotavuoden aikana leireillä virui yhteensä noin 430 000 sotilasta. Vaikka vankien oleskelu oli vapaata, leirit oli suunniteltu jopa kymmenen kertaa pienemmille väkimäärille. Ruoka, varusteet ja suojat eivät riittäneet, olosuhteet vaativat veronsa, 56 000 vankia kuoli nälkään ja tauteihin.
Yhdysvaltain sisällissota oli historian ensimmäinen valokuvin tallennettu sota. Vankileirien olosuhteet nousivat yleisön tietoisuuteen sanomalehdistön julkaistessa kuvia luurangoiksi laihtuneista vangeista heti rauhanteon jälkeen.
Kansa vaatikin syyllisiä tuomiolle. Etelävaltioiden sotilas- ja valtiojohto kuitenkin armahdettiin, ja ainoa sotasyyllisenä tuomittu oli Georgiassa sijainneen Andersonvillen vankileirin johtaja Henri Wirz, joka teloitettiin hirttämällä.
Sodan loppuvaiheet osoittivat sen, että tragedia ei syntynyt pelkästään muutamien ihmisten pahuudesta. Mikäli vankien vaihtoa olisi jatkettu sodan loppuun, se ei ehkä olisi pienentänyt uhrien lopullista lukumäärää, mutta olisi jättänyt seuraaville sukupolville sodasta kunniakkaamman näkemyksen.