Ylivieskan kaupunginjohtaja Harri Viitanen voitti selvin numeroin häneen kohdistuneen luottamuslauseäänestyksen kaupunginvaltuustossa kesällä ja sai valtakirjan jatkaa tehtävässään. Tästä oppineena joukossa luottamusmiehiä heräsi halu rakentaa rauha johtotyöhön.
Rauhansopimus jäi puheeksi, sen sijaan Viitanen iski. Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan hän vaatii korvauksia kunnianloukkauksesta kahdelta keskustalaiselta valtuutetulta. Myös Viitasta pidetään saman puolueen miehenä.
Korvausvaatimusta ei ole esitetty kaikille hänen erottamistaan vaatineille, vaan ainoastaan sekä aloitteen ensimmäiselle allekirjoittajalle että sen valtuustossa lukeneelle valtuutetulle. Loukkaukseksi Viitasen lakimies on maininnut aloitteen kohdan, jonka mukaan kaupunginjohtajan toimet sähkökaupoissa olisivat merkinneet 18 miljoonan markan tappiota kaupungille.
Erottamisaloite tutkittiin asiaa varten perustetussa tilapäisessä valiokunnassa, ja sen pohjalta valtuusto teki ratkaisunsa. Aivan puhtain paperein Viitanen ei rytäkästä selvinnyt. Todettiin, että hänen suhtautumisensa luottamusmiehiin ei aina ole ollut asiallista eikä tasapuolista; esimerkkinä naureskelu valtuustopuheiden aikana ja voitonmerkin näyttäminen sormilla päätöksen jälkeen.
Kunnianloukkausvaade tuntuu käsittämättömältä, lyhytnäköiseltä. Ei voi kuin ihmetellä, mitä Viitanen kuvittelee voittavansa. Jos suhde eräisiin luottamushenkilöihin on pielessä, hänen asemassaan olevan luulisi ottavan opiksi nöyryyttävästä ja raskaasta prosessista, joka juuri on saatu päätökseen.
Korvausvaatimuksellaan Viitanen nostaa itseään ja koko kaupunkia rassanneen epäluottamuksen uudelleen pintaan. Miksi? Ei voi tulla kuin yhteen johtopäätökseen: luottamuksen punnitseminen oli niin kova paikka, että hän haluaa kostaa.
Jos näin on, hän kylvää uuden epäluottamuksen siemenen. Jokaista tekemistä ja tekemättä jättämistä seurataan entistä tarkemman suurennuslasin kanssa. Edellytykset toimia johtajana heikkenevät, ja lopulta ollaan samassa tilanteessa kuin aloitteen jättämisen aikaan.
Tietynlainen kärjistys kuuluu kunnallispoliittiseen keskusteluun. Jos erottamisaloitteessa oli perätön väite, valiokunnan tehtävä oli osoittaa se vääräksi ja panna keskustelu poikki valtuuston tehtyä päätöksensä. Piste.
Kunnanjohtajan valta on suuri. Hallinnon uudistamisen myötä valta on keskittynyt yhä enemmän hänelle. Mutta pesti on myös tuulinen. Talousvaikeuksissa olevissa kunnissa halutaan herkästi löytää yksi syyllinen. Usein siksi kelpuutetaan juuri johtava viranhaltija.
Kunnanjohtajan asema on kuitenkin perinteisesti vahva. Hänet voidaan toki erottaa luottamuspulaan vetoamalla, mutta se ei yksin riitä. Väitteen tueksi täytyy olla todennettava näyttö. Viitasen kohdalla valtuuston enemmistön mielestä näyttöä ei ollut.
Se, että kunnanjohtaja, joka tässä tapauksessa voitti luottamusäänestyksen, lähtee hakemaan kunniansa palautusta vielä korvausvaatein, on ennen kuulumatonta Suomessa. Tämä on kuin suoraan Yhdysvalloista, missä erilaiset korvausvaateet työllistävät oikeusistuimia lakimiesarmeijoineen.
Kunnallisen päätöksenteon kannalta menettely on ongelmallinen. Valtuutetun velvollisuus on tarkastella kriittisesti virkamiesten tekemisiä ja äärimmäisenä keinona oikeus asettaa kunnanjohtajan luottamus puntariin. Jos kritiikin mahdollisuutta vaikeutetaan, demokratialle käy hullusti.