Ronn Moss istuu Helsingin Kaapelitehtaalla ja katsoo siirappisilla makuuhuonesilmillään lähietäisyydeltä. Moss on saapunut tiistaina muutamaa tuntia aikaisemmin elämänsä toiselle Suomen vierailulleen.
Moss on ärsyyntynyt huhusta, jonka mukaan hän olisi tullut Suomeen kosiomatkalle. "Mistä se on saanut alkunsa?" Moss kysyy.
"Se ei ole totta, mutta sitten omituisempiakin asioita on tapahtunut. Mikä tahansa on mahdollista tässä vaiheessa elämääni. Se ei ole mahdoton ajatus, mutta sanotaanko että itse en ole laittanut huhua liikkeelle. Olen täällä pääasiassa musiikin vuoksi ja palaamme Suomeen kiertueelle helmikuun jälkeen."
Keltainen lehdistö ja muutkin tahot ovat antaneet myös ymmärtää, että Moss tapaisi vierailunsa aikana intiimisti muutamia mahdollisia Se oikea -naisia. Tähdelle tällainen järjestely merkitsisi lähinnä shokkitreffejä.
"En tiedä mitään mistään deiteistä ja tuskin niitä tulee edes olemaan. Minulla on helkkarinmoinen aikataulu täällä Suomessa."
Uusi perspektiivi
Syksyllä 2005 keltainen lehdistö ilmoitti Ronn Mossin tulevan Suomeen uusi sussu kiikarissa. Monissa suomalaisissa olohuoneissa ryhdyttiin seuraamaan Kauniita ja rohkeita uudenlaisesta perspektiivistä.
Ridgen ja Taylorin, nykyisin Ridgen ja Brooken, sohvapöydiltä vanhat valokuvat laitettaisiin kierrätykseen muotigurun ja suomalaisen daamin hääpotretin tieltä.
Brooke voisi jättää pikkutuhmat, joskin hieman ylilyövät sifonkihepeneensä seuraajalleen, mutta muuten illasta toiseen vollottava ja alituiseen juonitteleva ämmä saisi pakata kimpsunsa uuden emännän tullessa taloon. Puutarhan perukoille, poreammeen kupeeseen, haettaisiin rakennuslupa saunalle.
Salaattia ja pastaa
Mossin unelmanainen asuu miehen päässä. "En pysty kuvailemaan häntä. Tiedän kuka hän on, sitten kun näen hänet. Voin kuvailla hänen fyysistä olemustaan, mutta sisäiset asiat ovat paljon tärkeämpiä", karismaattinen Ronn Moss kertoo.
"Eräs tärkeä asia on huumorintaju, se merkitsee minulle paljon. Ja nainen saisi olla mieluummin pitkä. Huumorin lisäksi arvostan myös järkeä."
Virolaisen Anu Saagimin suomalaisnaisia raivostuttaneet kommentit ovat Mossin mielestä enemmän Saagimin itsensä kuin suomalaisten naisten ongelma.
"Nainen tuulipuvussa ei ole hullumpi näky eikä se ärsytä minua. Omasta mielestäni parasta on, kun nainen on luonnollinen", Moss lohduttaa.
Mossin lempiruokaa ovat salaatit, sushi ja pasta. "Pidän eniten salaateista, joissa on paljon tuoreita raaka-aineita: oliiveja, juustoa, porkkanaa, selleriä ja paljon vihanneksia ja avokadoa. Pidän terveellisestä ruuasta. Lautasellinen pastaa ja lasillinen viiniä ovat melkein parasta, mitä tiedän. Sienipasta, juustopasta tai pasta bolognese ovat suosikkejani."
Vapaa-ajalla Moss haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa tyttäriensä kanssa. "Käymme pyöräilemässä, katsomme elokuvia ja laitamme ruokaa yhdessä."
Yhä kauemmas Ridgestä
Moss aikoo jatkaa Kauniissa ja rohkeissa niin pitkään kuin näytteleminen ja musiikki mahtuvat samaan elämään. Välillä mies tunnustaa turhautuvansa 19-vuotiseen uraansa Ridge Forresterina, mutta nuo hetket menevät nopeasti ohitse. Mukaan mahtuu niin paljon jännittäviäkin hetkiä sarjan parissa, ettei lopettaminen ole käynyt vielä mielessä.
Ronn vakuuttaa ettei Brooke Logan lämmitä yhtä paljon hänen sydäntään kuin Ridgen, jonka naiskuviot riippuvat käsikirjoituksesta. "Se kuka sarjan naisista on suosikkini riippuu kellonajasta. Kello 11 se on Brooke, kello 12 Taylor ja kello 13 taas Brooke."
Ronn Mossin ja Ridge Forresterin persoonallisuudet eivät todellisuudessa synkkaa.
"Nykyään hän muistuttaa todellista minääni yhä vähemmän. Me molemmat olemme muuttuneet ja erkaantuneet omille teillemme. En ajattele kuten Ridge, enkä missään nimessä kohtele naisia kuten Ridge. Onneksi."