Tämän vuoden tiede-Nobelit on jaettu. Fysiikan palkinnot saivat John Mather, Yhdysvallat, ja George Smoot, Yhdysvallat. Lääketieteen palkinnon jakoivat Graig Mello, Yhdysvallat, ja Andrew Fire, Yhdysvallat. Kemia meni Roger Kornbergille, Yhdysvallat. Lopuksi annettiin maanantaina taloustieteen Nobel, ja sen sai Edmund Phelps, Yhdysvallat.
Lista on yksitoikkoinen, ja sen pitäisi soittaa hyvin monia hälytyskelloja. On aivan kuin tieteen kärjessä olisi yksi ainoa valtio.
Ovat amerikkalaiset ennenkin Nobelin tiedepalkinnoissa jyränneet, mutta yleensä siellä on sentään ollut seassa joku muualtakin tuleva tutkija. Nyt ei ole ollut ensimmäistäkään.
Tästä on helppo tehdä kaksi johtopäätöstä. Ensimmäinen on se, että Yhdysvaltain huippuyliopistojen huippututkimus on todella nimensä veroista. Niissä pystytään vuosi vuoden jälkeen huikeisiin suorituksiin.
Toinen johtopäätös on, että Euroopalta tuntuvat karkaavan käsistä keinot pärjätä tässä kilpailussa, mikä ei voi olla maanosan tulevaisuudelle hyväksi. Todennäköisemmin amerikkalaisten seuraksi alkaa lähivuosina tulla Nobel-listoille kiinalaisia ja intialaisia nimiä eurooppalaisten sijaan, sillä noissa maissa koulutus ja tutkimus on ottamassa isoja harppauksia eteenpäin.
Euroopassa juututaan yliopistojen byrokratiaan, perinteiden jäykkyyteen ja resurssien niukkuuteen siinä missä amerikkalaistutkijat näyttävät pystyvän keskittymään tutkimukseen. Kun näin on, ei ole ihme, kummalle puolen Atlanttia lahjakkuudet mielellään päätyvät.