Romaani
Kauko Röyhkä: The Velvet Underground ja Lou Reed. Like. 2007.
Amerikkalainen Velvet Underground oli paradoksaalinen yhtye. Sen levyt myivät erittäin vähän, mutta se on vaikuttanut hyvin moneen yhtyeeseen.
Myös Kauko Röyhkä aloitti muusikon uransa Oulussa juuri Velvet Undergroundin innoittamana ja käänsi yhtyeen kappaleita jo esikoislevylleen.
Röyhkä kertoo Velvet Undergroundin ja sen johtajan Lou Reedin tarinan rinnalla omasta urastaan ja Velvet Undergroundin vaikutuksesta siihen.
Röyhkä kiinnostui rockista vasta 14-vuotiaana. Hän piti sitä länsimaisen rappion yhtenä ilmentymänä ja kauhisteli esimerkiksi sekavan ja rivonnäköistä Rolling Stonesia. Hänen ensimmäinen suosikkinsa olikin siisti ja harmoninen Simon&Garfunkel.
Toisaalta hän alkoi tuntea vetoa rockin pimeätä puolta kohtaan. Velvet Underground edusti sitä synkimmillään. Yhtyeen laulut kertovat seksuaalisesta poikkeavuudesta, sadismista, huumeista ja kuolemasta.
Röyhkään vetosi laulujen karu realismi, ne olivat lähempänä todellista elämää kuin progressiivisen rockin keijukaistarinat. Uskottavuutta vahvisti se, että yhtyeen jäsenet elivät niin kuin lauloivatkin.
Röyhkä käy läpi yhtyeen ja Reedin historian ja levyt. Velvet nousi suosituksi kulttiyhtyeeksi paljolti absurdiuden ruumiillistuman Andy Warholin ansiosta.
Warhol tuotti ja maalasi yhtyeen ensimmäisen levyn Velvet Undergroud&Nico kanteen kuuluisan banaanin. Levy on yhtyeen neljästä levystä paras, ja sille tuo outoa karismaa kolkon kauniin äänen omaava Nico, joka myöhemmin menehtyi heroiiniin.
Etenkin kaksi ensimmäistä Velvet-levyä olivat äärimmäisen epäkaupallisia suttuisine soundeineen, säröisineen kitaroineen ja väkivaltaisine sanoituksineen.
Samaa linjaa edusti myös suurin osa Reedin soololevyistä. Raadollinen realismi kiteytyi Reedin narkomaaneista ja itsemurhasta kertovalla Berlin-levyllä. Siihen tarvittiin lasten itkua.
Taatakseen itkun aitouden tuottaja Bob Ezrin toi omat lapsensa studioon ja kertoi heille, että heidän äitinsä on kuollut.
Reedkin alkoi tehdä kevyempiä ja kaupallisempia levyjä 1990-luvulla. Hän meni naimisiin ja halusi elää normaalia elämää.
Reed jopa kielsi että oli koskaan koskenut huumeisiin ja harrastanut homoseksuaalisia suhteita, ja lopulta hänet nähtiin mainoksessa.
Kun ihminen ei enää tee historiaa, hän alkaa nostalgisesti muistella aikaa, jolloin hän sitä teki. Niinpä Velvet Underground kasattiin 90-luvulla uudelleen kiertuetta varten. Kaikki kappaleet olivat vanhoja, mutta suurin osa yleisöstä innostunutta.
Nyt 2000 luvulla maailman ehkä epäkaupallisimmasta yhtyeen levyistä on tullut miljonäärien keräilyharrastuksen kohde.
Vuonna 2006 yhtyeen asetaattilevy myytiin huutokaupassa 155 000 dollarilla. Se lienee kaikkien aikojen suurin äänilevystä maksettu summa.
Velvet Underground ehti kuitenkin vaikuttaa moniin vallitsevia trendejä ravisteleviin artisteihin ja suuntauksiin.
Tunnetuin lienee 70-luvulla sukupuolten rajoja rohkeasti ylittänyt David Bowie. Reed kuului myös niihin harvoihin vanhemman polven rockmuusikoihin, jotka punk-liike hyväksyi. Reed jopa komeili suuntauksen ensimmäisen lehden Punk kannessa.
Velvet Underground ja Lou Reed -kirja on mainio teos, joskin turhan suppea ja nopeasti etenevä.
Suorasukaisen ja provosoivan tyylinsä takia Röyhkä on oikea henkilö kirjoittamaan Velvet Undergroundista ja Lou Reedistä.
Hän on Reedin hengenheimolainen myös siinä, että hän on kulkenut uransa alusta lähtien omia polkujaan piittaamatta trendeistä ja kaupallisesta menestyksestä. Kirja on rohkaisevaa ja inspiroivaa luettavaa etenkin rockmuusikoiksi aikoville nuorille.