Olosuhteet Ambomaalla ovat muuttuneet niistä ajoista, kun Martti Rautanen 1860-luvulla paineli härkävankkureillaan ympäri savannia levittämässä kristinuskon ilosanomaa. Rautanen oli varma missiostaan eikä hätkähtänyt vähästä. Hän ei luovuttanut, vaikka joutui hautaamaan omia lapsiaan Afrikan hiekkaan.
Oulun lähetysjuhlille saapuva Namibian pääministeri Nahas Nagula heitti huumorimielessä ja puoliksi tosissaan ajatuksen siitä, että Lähetysseura voisi nyt keskittyä matkailun edistämiseen. Se voisi myydä nostalgisia toiviomatkoja Ambomaalle, suomalaisten vanhoihin lähetyskohteisiin.
Siellä saisivat lähetystyön ystävät aistia, millaisissa olosuhteissa missionäärit ovat toimineet. Eikä härkävankkureilla tarvitsisi matkustaa. Niiden sijasta voisi liikkua mukavasti maastoautolla ja savimajojen sijasta yöpyä ilmastoiduissa lodgeissa valkoisten lakanoiden välissä.
Ei ole ihme, että matkailu on Namibiassa kasvussa. Avointen maisemien maassa riittää autiomaata, hiekkadyynejä, Atlantin rantaa, pusikkoa ja savannia. Lähes kaikki Afrikan villit eläinlajit löytyvät Namibiasta. Karja laiduntaa savannilla ympäri vuoden.
Kirkon työlle riittää Namibiassa kuitenkin myös ihan aitoa kysyntää, vaikka pian kaksikymmentä vuotta itsenäisenä ollut maa painii nyt ihan toisenlaisten ongelmien kanssa. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät maailman suurimpien tuloerojen maassa. HIV/AIDS -epidemia koskettaa jo neljäsosaa väestöstä. Orpolapset hoitavat jo toinen toisiaan, kun aikuisia ei riitä.
Masentavinta on, että HIV-positiivisten määrä lisääntyy eniten nuorten naisten keskuudessa, vaikka he ovat kaikkein valistuneimpia taudin suhteen. Kysymys ei ole enää tiedon puutteesta, vaan olosuhteista. Köyhyys pakottaa ottamaan tietoista riskiä. Prostituutio on viimeinen keino saada leipää.
Muuttovirta maaseudulta kaupunkeihin jatkuu loputtomana. Yhä lisää köyhiä asettuu hökkelikyliin kaupungin liepeille. Vain harvalle löytyy töitä. Nuoret hengailevat turhautuneina pitkin katuja. Pääkaupunki Windhoek kärvistelee paisuvien slummien paineissa. Vessat, viemärit ja sähköt puuttuvat yhä tuhansilta ja taudit leviävät.
Köyhyydestä kasvaa paha olo. Turhautuneisuus, viha ja katkeruus poikivat väkivaltaa ja rikollisuutta. Lopulta naapurit ja perheenjäsenetkin pelkäävät toisiaan. Raiskauksilla ei ole ikärajaa. Uhreiksi kelpaavat niin lapset kuin mummotkin.
Angula muistuttaa, että kirkolla on parhaimmat verkostot niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Ihmiset matkaavat joka sunnuntai pitkiä matkoja päästäkseen kirkkoon. Kaupungin köyhimpienkin alueiden kirkot pullistelevat väkeä. Kirkko saa parhaiten viestinsä perille. Se on avainasemassa sosiaalisten ongelmien pysäyttämisessä.
Lähetysseuran työ Namibiassa on tuottanut kouluja ja sairaaloita. Angulan nuoruudessa kirkon koulut ja sairaalat olivat maaseudun ainoita. Tänään valtion kouluverkosto kattaa koko maan ja julkisia sairaaloita löytyy pienemmistäkin kaupungeista.
Lähetyksen on aika mennä eteenpäin ja tukea paikallista kirkkoa sosiaalisten ongelmien ratkaisemisessa. Köyhyys on aikapommi levottomuuksien suhteen. Namibia on ollut tähän saakka Afrikan vakaimpia maita. Etelä-Afrikan väkivaltaisuudet ovat pelottava esimerkki siitä, miten äkkiä tilanne voi muuttua.
riitta.korkeakivi@kaleva.fi