Lauantaina Turun yliopistossa väitellyt Ilari E. Sääksjärvi määrittelee itsensä ikuiseksi luontoharrastajaksi. Trooppisten loispistiäisten monimuotoisuutta ja eliömaantiedettä käsitelleen väitöskirjan myötä termi voisi olla jo luontoammattilainen.
Sääksjärven työmaa on toisaalta Länsi-Amazoniassa, Perun alankosademetsissä ja toisaalta Turussa, missä hän on käsitellyt maastotyössä keräämäänsä aineistoa.
Peruun nuori tutkija ei päätynyt sattumalta. Sääksjärvi kertoo haaveena olleen jo ennen yliopistoon tuloa pääsy Turun yliopiston Amazon-tutkimusryhmään. Haaveen oli herättänyt muun muassa Jukka Salon ja Mikko Pyhälän Amazonia-kirja.
"Sitten kävi niin, että pääsin lukemaan biologiaa ja suuntauduin biodiversiteettitutkimukseen", Sääksjärvi kertoo. Jukka Salo toimii Turun yliopistossa biodiversiteettitutkimuksen professorina, ja jo toisen vuoden opiskelijana Sääksjärvi suunnitteli Salon kanssa maastotöitä.
Ensimmäisen kerran Sääksjärvi pääsi sademetsään elokuussa 1998, ja nyt takana on seitsemän matkaa Amazoniaan.
Loispistiäiset olivat kuvioissa jo opiskelun alkaessa. "Pikkupoikana harrastin perhosia, mutta sitten siirryin lintuihin. Lukion ensimmäisellä luokalla aloin tutkia loispistiäisiä, ja siihen vaikutti se, että lukion biologian opettaja Reijo Jussila oli loispistiäistutkija."
Sademetsä on
vaihteleva
"Lähinnä tarkoituksena on ollut selvittää, miten erilaisia loispistiäislajistot ovat erilaisissa sademetsätyypeissä", Sääksjärvi kertoo työnsä taustaa. Amazon-tutkimusryhmä on pitkään selvittänyt Länsi-Amazonian luonnon monimuotoisuuden taustalla vaikuttavia tekijöitä.
Aiemmissa tutkimuksissa on selvinnyt, että alueen monimutkainen geologinen historia on synnyttänyt alueelle suuren määrän erilaisia sademetsätyyppejä. Nyt Sääksjärven väitöskirja laajentaa tutkimusryhmän työtä eläintieteen puolelle.
Tutkijat ovat valinneet erilaisia sademetsätyyppejä ja pyydystäneet hyönteisiä isoilla, harjateltan näköisillä malaise-pyydyksillä. Pyydykset olivat pyynnissä noin puolentoista vuoden ajan.
"Otostusaika on ollut pitkä, koska tropiikissa harvinaisia lajeja on valtavan paljon ja pienillä otoksilla on vaikea saada kuvaa tietyn alueen todellisesta lajimäärästä", Sääksjärvi selittää.
Perusyksikkö on kahden viikon malaise-pyydysnäyte, jollaisia on kerätty 370. "Hyönteisten kokonaisyksilömäärä yhdessä näytteessä on tuhansia, ja niistä on loispistiäisiä paristakymmenestä viiteensataan", Sääksjärvi sanoo ja arvelee kokonaissaaliin olevan pari miljoonaa hyönteistä. "Loispistiäisten määrä on tietysti paljon pienempi, ehkä 30 000-40 000."
Sekin on niin valtavasti, että Sääksjärvi on joutunut valitsemaan tietyt loispistiäisryhmät, joita väitöstyössä on tutkittu. "Pelkästään se, että näytteistä poimittiin loispistiäiset erilleen, vei 6-7 kuukautta", Sääksjärvi kuvaa aineiston runsautta.
Suurin osa lajeista tieteelle uusia
Sademetsien luonto mielletään usein tuntemattomaksi. Sääksjärvi voi vahvistaa tämän omien tulostensa perustella helposti. "Näppituntumalta 90 prosenttia lajeista on tieteelle uusia."
Sääksjärvi kertoo prosenttiosuuden olevan hyvä oletusarvio muissakin trooppisten hyönteisten tutkimuksessa. Sääksjärvi aloitti väitöstyönsä kuvaamalla yhden uuden suvun ja kuusi uutta lajia.
Ennen Sääksjärveä koko Etelä-Amerikasta oli julkaistu loispistiäisistä vain jokunen tutkimus. "Se juuri olikin mielenkiintoista, että siellä on tehty vain muutamia yksittäisiä tutkimuksia 1970- ja 1980-luvuilla", Sääksjärvi sanoo ja muistuttaa Amazonian vastaavan kooltaan Länsi-Eurooppaa.
"Periaatteessa voidaan sanoa, ettei Amazonian loispistiäisistä tiedetä mitään", tutkija lausuu.
Työssä selvisi, että osa Etelä-Amerikassa kehittyneestä loispistiäislajistosta levisi vanhan maailman tropiikkiin vuosimiljoonia sitten. "Tämä tapahtui siinä vaiheessa, kun Afrikka ja Etelä-Amerikka olivat vielä lähellä toisiaan, todennäköisesti niiden välillä on ollut saariyhteys."
Pienet pistiäiset kertovat siis suurten mantereiden liikkeistä.
Loinen manipuloi isäntäänsä
Jos on lajistossa selvittämistä, niin sitä riittää myös lajien elintavoissa. Se kuitenkin tiedetään, että hyvin suuri osa nyt kerätyistä lajeista on perhosten ja kovakuoriaisten loisia.
"Hyvin erikoinen ryhmä, joka aineistossani on suhteellisen suuri, on hämähäkkien loiset", Sääksjärvi kuvaa. Erään lajin toukka muun muassa pystyy manipuloimaan isäntähämähäkkiään. Aikuisella pistiäisellä on hyvin pitkät eturaajat, joilla ne työntävät hämähäkkiä poispäin itsestään ja samalla lamauttavat sen. Sitten ne munivat hämähäkin pinnalle, ja munasta kuoriutuva toukka alkaa pikkuhiljaa syödä isäntäänsä.
Lamauttavan aineen vaikutuksen lakattua hämähäkki elää muutamia päiviä normaalisti viimeiseen aamuun saakka. "Viimeisen päivän aamuna hämähäkki ei enää teekään normaalia pyyntiverkkoa, vaan roikkuvan verkkohäkin, johon loispistiäinen koteloituu", Sääksjärvi selittää. Verkkohäkki on hyvä suoja esimerkiksi lintujen saalistukselta.
Loinen siis manipuloi isäntänsä käyttäytymään loiselle edullisella tavalla.
Lajimäärä on
arvoitus
Jatkossa Sääksjärvi toivoo voivansa kerätä lajistoa muualtakin Perun Amazoniasta.
Väitöstyön näytteet on kerätty Iquitosin läheltä, mutta seuraavaksi olisi tarkoitus saada näytteitä vaikkapa 500 kilometrin päästä.
"Silloin voidaan arvioida kuinka lajisto muuttuu alueellisesti."
Tulokset antavat viitteitä siitä, mikä on maapallon loispistiäisten lajimäärä. Aiemmin on oletettu, että loispistiäisten lajimäärä ei kasva tropiikkiin päin siirryttäessä, mikä on yleinen sääntö monilla muilla eliöryhmillä.
"Meidän näytteemme osoittavat, että lajimäärä kasvaa huomattavasti. Aiemmat päätelmät ovat vain pienestä tutkimusmäärästä johtuva harha", Sääksjärvi uskoo.
Sääksjärvi arvelee, että tropiikin loispistiäismäärä osoittautuu hurjaksi, kunhan lajistoa vain päästään tutkimaan laajemmin.
Loispistiäisten lajimäärän selvittäminen auttaa vastaamaan myös yleisempään kysymykseen maailman eliölajien määrästä. Tällä hetkellä tiedetään varmuudella vain se, että suurin osa tällä hetkellä elävistä lajeista on vielä löytämättä.