Suomalainen valokuva on päässyt kunniapaikalle itsenäisyyden 90-vuotisjuhlanäyttelyssä Taidemuseo Tennispalatsissa.
Oi maamme! -näyttely ja samanniminen juhlakirja kattavat ajanjakson 1960-luvulta nykypäivään eli suuren rakennemurroksen, maalta kaupunkeihin muuton ajan.
Näyttely kuvaa myös valokuvauksen kehitystä. Mustavalkoisen idyllisen Suomen rinnalle on tullut värillinen arjen kuvaus.
Valokuvataiteen perusteellisempaa muutosta suurelle yleisölle suunnattu Oi maamme! -näyttely ei sen sijaan paljasta.
"Lähtökohtana ei ole enää se, että valokuva näyttää ympäröivää maailmaa tai ympäröivää Suomea kuten näyttelyssä ja kirjassa. Nyt mukaan on tullut älyllisiä leikkejä, jotka liittyvät valokuvaukseen itseensä enemmän kuin ympäröivään maailmaan", sanoo visuaalisen viestinnän ja valokuvataiteen professori Merja Salo Taideteollisesta korkeakoulusta.
Perässä
tullaan
Salon mukaan käsitteellisen valokuvataiteen läpimurto ajoittuu Suomessa vasta 1990-luvulle. "Vauraammissa" länsimaissa voimakas kokeellisen valokuvauksen suuntaus on kulkenut kaiken aikaa ympäröivää todellisuutta tallentavan valtavirran rinnalla.
"Suomi on ollut jollain tavalla köyhä maa nämä 90 vuotta. Meillä on ollut aika tavalla toisenlainen valokuvauksen historia kuin muualla. Oikeastaan vasta nyt on tullut ajatus itsellisistä valokuvataiteilijoista, jotka voivat tehdä hyvinkin vaikeita ja käsitteellisiä teoksia gallerioiden seinille ja myyntiin", Salo näkee.
Valokuvat ovat muuttuneet taidekentän halutuimmiksi objekteiksi, vaikka vielä 1980-luvulla taidehallin nuorten näyttelystä valokuvat rajattiin kylmästi ulkopuolelle.
Valokuvaajat ovat toki itse aina halunneet omalle työlleen taiteen arvoa. Arvostus on ollut vain kiven alla.
"Esimerkiksi Matti A. Pitkänen esiintyi joskus 1950- ja 1960-luvulla ihan tarkoituksellisesti taiteilijana ja teki töitä, jotka olivat esillä maalausten tapaan", Merja Salo huomauttaa.
Ympäri
mennään
Salo kehuu vuolaasti Tennispalatsin näyttelyä, johon on oivaltavasti koottu mukaan vanhoja ja uusia kuvia.
"Näyttely avaa suurelle yleisölle erittäin hyvin suomalaisen valokuvan historiaa", Salo sanoo ja iloitsee luonnollisesti myös siitä, että valokuvanäyttely on kelpuutettu itsenäisyyden juhlanäyttelyksi.
Perinteisen dokumentaristisen valokuvauksen vastapainoksi käy sitten vaikkapa kesäkuun alussa Valokuvataiteen museossa avautuva Taideteollisen korkeakoulun opiskelijanäyttely Helsinki School.
"Siellä näkyy hyvin tämä valokuvan käsitteellisyys. Katsoja joutuu todella paneutumaan teoksiin, ja kenties lukemaan myös tekijän saatteet ja teoksen nimen ennen kuin teos aukeaa", Salo paljastaa.
Perinteet
pysyvät
Opiskelijoiden näyttelytöistä voi nähdä sen, miten helpon valokuvauksen ajatus on väistynyt taka-alalle.
Kameran tallentaman hetken ei tarvitse aina esittää ympäröivää todellisuutta helposti luettavissa olevassa muodossa.
Tämä ei visuaalisen viestinnän ja valokuvataiteen professorin Merja Salon mukaan tarkoita sitä, että dokumentaarinen valokuvaus olisi katoamassa johonkin.
"Aina löytyy joku uuden sukupolven edustaja, joka hoksaa, että kamerahan on väline, joka tallentaa tätä meidän aikaamme ja todellisuutta ihan ylivoimaisella tavalla."
Helsinki School eli seitsemän uutta tekijää Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen laitokselta sekä heihin eniten vaikuttaneet edellisen sukupolven taiteilijat 1.6.-26.8. Valokuvataiteen museossa.