Kolumni

"Alussa oli Google" – nuoruutta selitetään digitaalisella murroksella, mutta ei ole vain teknologiasta, vaan maailmankatsomuksen vaihtumisesta

Pelastuskertomus uusiksiNykynuoruutta selitetään herkästi sanaparilla ”digitaalinen murros”. Mutta kysymys ei ole vain teknologiasta.

Kolumnin kirjoittaja Petri Vartiainen.
Kolumnin kirjoittaja Petri Vartiainen.

Nykynuoruutta selitetään herkästi sanaparilla ”digitaalinen murros”. Mutta kysymys ei ole vain teknologiasta.

Vaikkapa liikkumattomuutta ei ratkaista on/off-napin tai minkään muun nappulan painamisella, sillä taustalla on isompi asia: maailmankatsomuksen vaihtuminen.

Ei puhuta vain hittipelistä. Puhutaan kokonaan uudesta kulttuurista, jopa uudesta tavasta olla olemassa.

Tällaisen setämiehen ironinen ymmärrys pystyy kuvaamaan sitä vain seuraavalla tavalla: Kuten tiedämme, alussa Google loi taivaan ja maan. Tai Nokia. Tai Supercell. Joka tapauksessa puhelimen ruutu oli autio ja tyhjä, netti oli jossain tavoittamattomissa, pc-pimeyden syvyyksissä, mutta kohta langaton verkko jo liikkui vetten päällä.

Steve Jobs sanoi: ”Tulkoon älypuhelin.” Ja kosketusnäyttö tuli. Google ja Facebook näkivät, että se on hyvä. Jumala – siis Jobs, Google tai Facebook tai jokin tuntematon voima – nimitti virtuaalisuutta valoksi, ja yön hän muutti päiväksi, jotta silloinkin voisi valvoa ruudun kanssa.

Näin meni ensimmäinen päivä, ja sen jälkeen ei ollut enää selkeärajaisia päiviä, aamuja, iltoja, öitä.

Jumala sanoi, että tulkoon pyhä ruutu jokaisen käteen, erottamaan hänet menneestä maailmasta. Ja Jumala – siis Jobs, Google tai Facebook – nimitti ruutua taivaaksi. Näin meni toinen päivä, mutta sitä ei kukaan enää päiväksi tunnistanut, koska oli ”on-line kattoo snäpit, nuubi”.

Sitten harpataankin vauhdilla eteenpäin, sillä ruutujumaluuteen luutuneet ja sanattomaan kuvavirtaan nuutuneet eivät jaksa näin tarkkaa verbaalista ilmaisua.

Käärme kysyi: ”Ettekö saa luopua ruudusta?” ”Saamme tietysti, mutta siitä yhdestä, älypuhelimen ruudusta, emme saa luopua”, nuoret vastasivat. Silloin käärme sanoi: ”Saatte te.”

Mutta nuoret pakenivat omiin porukoihinsa, lymyilemään vieri viereen, katsomaan ruutujaan.

Syntiinlankeemusta ei siis tapahtunut.

Ja nyt kun kävelemme kaduilla ja ostoskeskuksissa, huomaamme, että olemme yhä Paratiisissa. Jokaisella on oma älypuhelin nokan alla. Jumala – siis Google – jatkaa paisumistaan ja persoonamme myyntiä parhaaseen hintaan.

Ja Raamattu, eli kirja ylipäätään, on paratiisilaisille tuntematon, sillä se kertoo syntiinlankeemuksen jälkiseurauksista, ihmeistä, pelastuksesta. Mutta maailma on syntynytkin puhelimen ruudulle, ja pelastus on hyvä kännykän laturi. Ja ihminen… ihminen on…

Emme suoraan sanottuna enää tiedä.

Voi nuoret! Antakaa pikkusormi, hipaiskaa kirjanselkämystä, kuulkaa sen kuiskaus, käärmemäinen sihahdus. Verenkarvainen synti!

Älkääkä pelätkö, sillä kansien välistä löydätte itsenne. Oman itsenne.

Sellaisena, kuin oikeasti olette.