Pohjois- ja Itä-Suomen tulevan EU-tuen määrästä ei vielä ole tietoa. Hallituksen on pidettävä EU:ssa tiukasti kiinni siitä, että tuki pohjoisille ja harvaan asutuille alueille säilyy.
Viime päivinä paljon porua herättänyt kysymys kansallisten investointitukien alueellisesta jakautumisesta siirtyi viime perjantaina uusiin käsiin. Hallituksen EU-ministerivaliokunta päätti pyrkiä siihen, että tukeen oikeutettuja alueita laajennettaisiin komission tekemästä ehdotuksesta. Jos se ei onnistu, Suomi haluaa tehdä aluevaihdoksia komission laatimaan karttaan.
Mikäli alueiden laajennus onnistuu, pulma on siltä osin pois päiväjärjestyksestä. Pohjois-Suomen kehityksen kannalta on joka tapauksessa parasta, että myös kansallisiin tukiin oikeutetut alueet ovat kokonaisuuksia, joko maakunta- tai suuraluetasolla. Joustojen haku tarkoittaa samalla myös pilkkomista.
Vaikutusten kannalta paljon tärkeämpää oli kuitenkin se hallituksen linjaus, että seuraavalla ohjelmakaudella sekä Pohjois- että Itä-Suomen suuralueet pyritään saamaan kokonaan EU:n rakennerahasto-ohjelmiin. Tällä on suuri lisäarvo erityisesti Pohjois-Pohjanmaalle, joka nyt on erilaisten tukialuerajojen pilkkoma.
Mikäli tämä aluejako toteutuu, rannikkoseutu Kokkolasta Ouluun hyötyy ainoana uutena alueena Suomessa.
Kansalliset investointituet, joista viime viikon kiivaassa poliittisessa keskustelussa oli kyse, ja EU:n rakennerahastot ovat kaksi eri asiaa. Molemmat ovat kuitenkin riippuvaisia samasta tosiseikasta: seuraavalla EU:n budjettikaudella Suomessa on mahdollista tukea tuntuvasti enää vain niitä alueita, joita määrittää pohjoinen ja harva asutus. Käytännössä se tarkoittaa Pohjois- ja Itä-Suomea.
On silti yhä täysin auki, millaista tukea Suomi voi saada. Nykyinen alhaiseen kansantuotteeseen pohjaava ykköstuki ei enää voi jatkua, sillä uudet jäsenmaat ovat selvästi köyhempiä. Suomi kuitenkin tavoittelee kutakuinkin vastaavaa tukitasoa Pohjois- ja Itä-Suomeen jatkossakin. Tuntuvia tukia tuskin heruu käytännössä muualle maahan, joten kokonaisuudessaan Suomi menettää.
Pohjoisen ja harvaan asutun alueen tukien pysyvä turvaaminen mainittiin jo Suomen ja Ruotsin liittymissopimuksissa 1994, ja asia kirjattiin myös EU:n perustuslakiin. Periaate ja tuen taso ovat kuitenkin eri asioita. Käytännön toteutus riippuu ennen muuta EU:n budjettineuvotteluista, joiden kiivain vääntö on alkamassa.
Kuusi EU:n nykyistä nettomaksajamaata, niiden mukana Ruotsi, haluaa laskea rahoitusosuuttaan tuntuvasti. Kun maataloustukiin ja köyhimpien alueiden tukiin ei juuri voida puuttua, pelivaraksi jäävät rakennerahastovarat, ja se koskee Suomea.
Ruotsinasenne sotkee Suomen pelimerkkejä: on vaikea pitää kiinni pohjoisten alueiden erityistuesta, kun Ruotsi ei näytä haluavan sitä omille vastaaville alueilleen - niiden vahvasta tahdosta piittaamatta. Komission rahoitusehdotus pudottaisi jossain määrin pohjoisten alueiden tukea, ei kuitenkaan ratkaisevasti. Vaihtoehdot toteutuvat lähinnä huonompaan suuntaan.
Yksi ratkaisun paikka on nyt Luxemburgin puheenjohtajuuskaudella, mutta pahimmillaan ratkaisu venyy Suomen puheenjohtajakauteen ensi vuonna.
EU-tukea koskevat neuvottelut vaativat vahvaa kansallista yhtenäisyyttä ja määrätietoisuutta. Pohjoisessa on aihetta havahtua siihen, että Euroopan alueelliseen yhteistyöhön suunnattavat rahat näyttävät olevan kasvussa, ja että EU:n erillisrahastojen hyödyntämisessä on vielä paljon tehtävissä.