Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu. Tämän nasevan oivalluksen lausahti keskustan tuore tyrnäväläinen kansanedustaja Tapani Tölli (kesk.) seurattuaan pari viikkoa hallituksen muodostamista ja ministerirumbaa.
Myös siitä on lähdettävä, että kahdeksan oppositiovuoden aikana edellisen hallituksen aluepolitiikan vääräksi ja tehottomaksi haukkunut nykyinen päähallituspuolue keskusta ei pysty täysin uusille urille lähtemään.
Vanhan punamullan jakopolitiikka ei aluepolitiikassakaan enää ole mahdollista. Karvalakkilähetystöjen hattukin on todennäköisesti kotiin tullessa yhtä tyhjä kuin matkalle lähdettäessä. Kaukana takana ovat ne ajat, jolloin ministeriltä sai enemmän kuin älysi pyytää.
Tästä huippuesimerkki taitaa olla se kuuluisa Utsjoen kunnan lähetystö, joka aikoinaan kävi valtiovarainministerinä olleen Johannes Virolaisen luona anelemassa rahaa nestemäistä polttoainetta käyttävän sähköagregaatin hankkimista varten. Hintaa sillä oli muutaman silloisen tuhatlappusen verran.
Matkaan lähteneistä kolmesta miehestä poromiesten vanhin lukea posmitti valmiiksi tehdystä kirjelmästä, miten agregaatti olisi ehdottoman välttämätön etenkin talvierotuksessa. Reilu ministeri lupasi kaksi agregaatti ja kysyi ällistyneeltä lähetystöltä: puuttuuks teilt muuta? Lopulta tuli samalla reissulla Puksalaan ja Patonivaan uudet sillat, uusi kansakoulu ja päälle vielä monitoimitalo.
Pääministeri Anneli Jäätteenmäen (kesk.) kolmen puolueen hallituksen ministerivalinnoissa suosittiin selvästi eteläistä Suomea. Hätäisimmät ovat jo vetäneet sen johtopäätöksen , että aluepolitiikasta ääntä pitävä keskusta käänsi ministerivalinnoilla selkänsä ruuhka-Suomen ulkopuolella asuvalle perinteiselle kannattajajoukolleen. Tämä ei pidä täysin paikkaansa.
Keskusta valitsi alue- ja kuntaministeriksi Pohjois-Suomesta kiistattoman osaajan, torniolaisen Hannes Mannisen. Näin tämä posti säilyi aluepolitiikan merkitykseen oikean näkökulman omaavan ministerin johdossa. Toimihan Paavo Lipposen (sd.) kakkoshallituksen alue- ja kuntaministerinä oululainen Martti Korhonen.
Tosin yksi ministeri ei yksin muutosta tuo, ja Mannisellakin on "niinistönsä". Nyt valtiovarainministerinä on SDP:n Antti Kalliomäki. Asetelma tulee olemaan monessa suhteessa mielenkiintoinen. Kalliomäki, joka toimii myös SDP:n ministeriryhmän vetäjänä ja varapääministerinä, voi rahanyörien kiristämisen lisäksi käyttää edeltäjäänsä helpommin myös poliittisia kiristyskeinoja tulevan aluepolitiikan toteuttamisessa.
Mitään aluepoliittista käännöstä harjoitettuun linjaan ei edes ole tulossa, vaikka keskustan viime hallituskaudella pitämien puheiden perusteella siihen odottaisi 180 asteen täyskäännöstä.
Itse asiassa uusi hallitus jatkaa kaikessa olennaisessa vanhan hallituksen aluepoliittisella linjalla. Myös kaikki jo alulle polkaistut hankkeet jatkuvat. Hyvä näin. Olisi ollut aluekehityksen kannalta suorastaan tuhoisaa, mikäli oppositio-keskustan välillä väläyttämä aluekeskusohjelma oli ajettu alas. Mutta oppositiovuosina puolueen aluepoliittiset vaihtoehdot olivatkin pakosta pelkän retoriikan tasolla.
Nyt keskustan on hallituksen pääpuolueena aika kuitenkin lunastaa vaalikampanjan aikaisia sanoja teoiksi alueellisen tasapainon edistämiseksi. Puolue ei muutenkaan voi hylätä yhtä keskeistä aatettaan, aluepolitiikkaa ja alueellista tasapainoa. Keskusta on aina ollut vahvan aluepolitiikan puolesta puhuja.
Aluepolitiikan rakentaminen aloitettiin punamultayhteistyöllä. Nyt keskusta ja SDP istuvat taas pitkästä aikaa samassa hallituksessa. On ainakin lupa odottaa eteenpäin menoa myös alueellisessa kehityksessä.
Totesihan myös hallituksen ulkopuolelle jäänyt ja eduskunnan puhemieheksi siirtynyt SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponenkin: "Jos tämä hallitus tekee vahvempaa aluepolitiikkaa, niin oikein hyvä.
Lipponen vakuutteli, että se ei ole mikään aluepoliittinen signaali, kun SDP:n ministeri-suomi loppuu nyt Varkauteen, josta on kotoisin sisäministeri Kari Rajamäki. Lipponen todisteli, että SDP ajaa vahvaa aluepolitiikkaa. Nyt niitä sitten istuu hallituksessa kaksi.
Lisäksi eduskunnan oppositiopenkillä on erinomaisessa vahtikoiran asemassa vasemmistoliitto, joka Korhosen johdolla pääsee aluepoliittiseen ilotulitukseen. Odotettavissa lienee myös kokoomuksen aluepoliittinen terhistyminen.
Hallitusohjelmassa mainitaan maan tasapuolinen kehittäminen monen monta kertaa, mutta mitään ihmelääkkeitä ei ole näköpiirissä. Aluepolitiikkaa ja maan tasapuolista kehittämistä ei edes nostettu neljän erityisen politiikkaohjelman joukkoon.
Uusi punamulta lupaa ohjelmassaan harjoittaa sosiaaliseen ja alueelliseen tasapainoon tähtäävää politiikkaa ja kaventaa eroja alueiden kehittämisedellytyksissä. Lipposen hallitukset korostivat kasvu- ja aluekeskuspolitiikkaa, jonka uskottiin säteilevän hyvinvointia laajemmalti ympäristöönsäkin. Samalla linjalla jatketaan edelleen.
Kuten vanha myös uusikin hallitus uskoo, että alueiden kilpailukyky paranee niiden osaamista voimistamalla sekä omia vahvuuksia ja omatoimisuutta lisäämällä. Valtion toimintojen hajasijoittamistakin luvataan jatkaa. Kuulostaa siis varsin tutulta.
Sitä paitsi alueellisen tasapainon edistämisessäkin sanoista tekoihin on vielä pitkä matka. Hallitusohjelmaan on kyllä kauniisti kirjattu lupaus osoittaa "riittävät taloudelliset voimavarat" alueellisen kehityksen ohjelmiin. Yhtään euroa ei ole kuitenkaan korvamerkitty.