Pohjoinen näkökulma jää vain huutavan ääneksi korvessa, jos se sälytetään yhden ministerin vastuulle. Isot alueelliset ratkaisut tarvitsevat tukea kaikista puolueista.
Opetusministeri Jukka Gustafssonia (sd.) voi kiittää rehellisyydestä, kun hän paljasti maanantain Kalevassa tietämättömyytensä Oulun nuoresta väestörakenteesta.
Asia ei ole yhdentekevä. Tiedolla on tärkeä merkitys sille, millaista koulutuspolitiikkaa hallitus tekee. Ratkaisuthan perustuvat pitkälti väestörakenteen muutokseen ja talouden kehitysnäkymiin.
Oulun seudulla on koko Suomen nuorin väestö. Alle 15-vuotiaiden osuus on yli viidennes, kun muualla maassa jäädään sen alle. Ja mikä merkittävintä, Oulun seudulla nuoret ikäluokat kasvavat arvioiden mukaan pari seuraavaa vuosikymmentä.
Kehitysnäkymät pohjoisessa antavat monessa suhteessa toivoa. Kaivosteollisuus on yksi harvoista teollisuudenaloista, joka kasvaa merkittävästi nimenomaan Pohjois-Suomessa ja vaatii uusia osaajia.
Koko pohjoinen alue nousee lähivuosikymmeninä uuteen arvoon Norjan ja Venäjän ottaessa käyttöön Jäämeren öljy- ja maakaasukenttiä sekä Koillisväylän avautuessa ympärivuotiselle meriliikenteelle.
Samalla kun Gustafsson paljasti oman tietämättömyytensä, mikä suotakoon tuoreelle ministerille, hän osoitti millaisin perustein päätöksiä saatetaan tehdä.
Vaikka oman alueen etuja valvovan siltarumpupolitiikan aikojen pitäisi olla takanapäin, Gustafssonin sanomiset vahvistavat, ettei alueellinen edustus hallituksessa ole yhdentekevää. Sitä tarvitaan pelkästään tiedonkulun varmistamiseksi.
Hallituksessa koko Pohjois-Suomea edustaa vain yksi ministeri, kainuulainen liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.). Yhden ministerin vaikutusvaltaa heikentää se, että kukin ministeri vastaa melko suvereenisti omasta toimialastaan.
Niinikään yhden sana jää huutavan ääneksi korvessa, ellei hän saa riittävää taustatukea oman alueensa kansanedustajilta ja muilta vaikuttajilta.
Hallitus rakentuu etelän suurissa keskuksissa kannatusta nauttivien kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien sekä pienempien puolueiden varaan. Koko Pohjois-Suomi -- Oulun ja Lapin vaalipiirit -- on puolestaan opposition vahvinta tukialuetta.
Oppositio voi toki tyytyä politikoimaan hallituksen tekemisten tai tekemättä jättämisten kustannuksella, mutta alueen asukkaat eivät hyödy tästä mitään. Edunvalvonta oppositiosta on vaikeaa.
Parhaaseen tulokseen päästään, jos kansanedustajat -- olkoot hallituspuolueesta tai oppositiosta -- kykenevät isoissa alueellisissa ratkaisuissa vetämään yhtä köyttä ja lisäämään monelta suunnalta painetta hallitukseen päin.
Ajankohtainen kysymys on ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen vähentäminen. Se jos mikä on asia, johon hallituksen alueellinen edustavuus vaikuttaa. Leikkausten painopiste näyttää olevan vahvasti muualla kuin eteläisessä Suomessa.
Mitään perusteita ei kuitenkaan ole sille, että nuoresta väestä rikkaalta Oulun seudulta vähennetään lähes sata paikkaa. Viestin perille saamiseksi hallitukseen tarvitaan lobbausta laajalla rintamalla.