Vaikka ministerit sanailevat julkisuudessa valtion työpaikkojen alueellistamisen tarpeellisuudesta, ohjelmaa pitää jatkaa. Ei kaiken päätöksenteon tarvitse eikä saakaan sijaita Helsingissä.
Hallituksen aikeet alueellistaa 4000-8000 valtion työpaikkaa vuoteen 2015 mennessä herättää yhä enemmän ja enemmän vastalauseita myös ministereiltä itseltään. Kuluneella viikolla asuntoministeri Jan Vapaavuori parahti lehtihaastattelussa, ettei alueellistaminen "voi olla pyhä uskonkappale, joka ajaa ohi kaikkien muiden periaatteiden" (HS 25.5.).
Vapaavuoren pihdeissä oli erityisesti Lääkelaitoksen siirto, jota hän kutsui "farssiksi". Mitä tahansa ei Vapaavuoren mielestä kannata alueellistaa, ja muistuttipa hän vielä pääministeri Matti Vanhastakin hallitusohjelmasta, johon on kirjattu aie metropolipolitiikan käynnistämisestä.
Kauaa ei ehtinyt lehtihaastattelun muste kuivua, kun hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi täräytti takaisin. Hänen mielestään kokoomus pelaa kaksin kortein, keskusta on tuonut metropolipolitiikan Suomeen, ja että alueellistamista vietiin eteenpäin jo pääministeri Paavo Lipposen hallituksessa, jossa valtiovarainministerinä oli Sauli Niinistö.
Tyylipuhdas puolueiden välinen juupas-eipäs-väittely sai lisää kierroksia vielä torstaina, kun oikeusministeri Tuija Brax sanoi Helsingin Sanomissa, että hallituksen pitäisi neuvotella uusi alueellistamistavoite. Hän viittasi laman aiheuttamiin menopaineisiin, joita ei pitäisi tarpeettomasti lisätä alueellistamisen aiheuttamalla rasituksella.
Pääministeri Vanhanen puolestaan totesi perjantain Kalevassa, ettei hallitusohjemaa avata alueellistamisen osalta. Ja siihen piste.
Olipa hallitus kirjannut ohjelmaansa mitä tahansa alueellistamisesta, vaikeaa sen käytännön toteuttaminen tuntuu olevan. Kinasteluakaan ei enää viitsitä käydä ministerien kesken kahvipöydissä, vaan kantoja lauotaan aika lailla pidäkkeettä julkisuuteen.
Maakuntien näkövinkkelistä alueellistamisohjelma on tietysti aivan paikallaan. Alueellistamisella on nimittäin vaikutuksensa siinä prosessissa, joka parantaa valtionhallinnon tasapuolisuutta ja ymmärrystä eri alueiden erityispiirteistä.
Pääkaupunkiseudun norsunluutornista asioita katsellessa on aivan varmasti vaikea hahmottaa, miksi esimerkiksi jonkin pienen syrjäisen tienpätkän tai rautatien parantamisella voi olla jonkin alueen selviytymiselle ratkaiseva merkitys. Kun elää ja vaikuttaa keskellä päätöksenteon kohteita, päätöksistä tulee entistä parempia.
Toiseksi nykytekniikan oloissa fyysisten työpisteiden sijainnilla on entistä vähemmän merkitystä. Yritykset ja virastot ovat jo vuosia hoitaneet muun muassa puhelinkeskustoimintojaan aivan muulta paikkakunnalta kuin missä niiden keskuspaikka sijaitsee. Ja palvelu on yhtä hyvää tai huonoa kuin ennenkin.
Sikäli sanailu alueellistamisesta on hyvin ikävää, että puheissa pakkosiirroista on vähättelyn ja arroganssin makua, kun valtion virastojen ja laitosten työntekijät helposti toteavat mieluummin eroavansa tehtävästään kuin muuttavansa pois Helsingistä. Maakunnista luodaan kuvaa jotenkin jälkeenjääneinä ja taantuvina paikkoina, joissa asuvat ihmiset eivät muualle kelpaa. Samaan joukkoon asettuminen olisi jotenkin halventavaa.
Alueellistamista pitää jatkaa. Ei ideologisista, vaan käytännöllisistä syistä. Kaiken päätöksenteon ei pidäkään sijaita Helsingissä. Osaamista, järkeä ja mahdollisuuksia aivan kelvolliseen elämään on muuallakin kuin kehäkolmosen sisäpuolella.