Alpoa isompi Ac­hil­les Top­pi­laan

Oululainen entinen kauppias Hannu Vuokila, 56, on ostanut yhdessä kumppaninsa, hinausyrittäjä Pekka Rahjan kanssa järeän hinaaja-jäänmurtajan Achilleksen.

Oululainen entinen kauppias Hannu Vuokila, 56, on ostanut yhdessä kumppaninsa, hinausyrittäjä Pekka Rahjan kanssa järeän hinaaja-jäänmurtajan Achilleksen. Työkalu löytyi Tukholman eteläpuolella sijaitsevasta Ruotsin armeijan päätukikohdasta.

"Ostimme sen ennen juhannusta ja nyt on muutettu sotavärit vähän suomalaisemmiksi", naureskelee Vuokila. "Se on ollut telakalla Teijossa. Nyt alus on osakatsastuksessa ja tuodaan Ouluun ensi viikon alussa."

"Kun edellisen elämän aikana tein kauppaa, tein sitä Ruotsin ja Norjan armeijan kanssa, ja ostin niiltä muutenkin. He tarjosivat tällaista laivaa, kun ajavat kovasti alas armeijan juttuja."

Raskaan sarjan työkalu

Toppilansalmeen tuotavalla aluksella on mittaa lähes 35 metriä, se painaa 500 tonnia, tehoa on 1 700 hevosvoimaa ja koska se on ollut sotilaskäytössä, makuupaikkoja on varusmiehille ollut 24. Laiva vaatii alleen viisi metriä vettä, joten Toppilasalmen kuuden metrin väylä riittää.

"Aika massiivinen kampe", Vuokila myhäilee. "Vähän raskaamman sarjan työvehje."

Teijossa paatti telakoitiin ja sen alakerta pohjakatsastettiin. Vaasassa siihen laitetaan kansainvälisen tason nykyaikaiset radiojärjestelmät. Laiva myös loppukatsastetaan siellä.

Neljän hengen miehistö

Katsastuksesta riippuu, paljonko alukseen hyväksytään makuutiloja. Matkaa varten se vaatii neljän hengen miehistön eli kapteenin lisäksi perämiehen, konemestarin ja yhden kansimiehen. Ouluun laivan tuo Pekka Rahja.

"Siinähän on kaiken näköistä erikoisuutta, kun se on ollut varusmieskäytössä. Se ei ole ihan perinteinen hinaaja-jäänsärkijä."

"Eikös äijät tule vaan hullummiksi kun he vanhenevat", Vuokila nauraa hartaasti kysymykselle miksi osti aluksen.

Vuokila teki 27 vuotta uraa kauppiaana ja myi pari vuotta sitten Säästökuoppansa Tokmannille. Hän käyttää siitä ilmaisua ensimmäisessä elämässään. Laivan puoliksi hänen kanssaan hankkineella Pekka Rahjalla on ennestään kolme hinaajaa, jotka työskentelevät Perämerellä sekä Helsingissä. Miesten keskinäinen tuttavuus kantaa kauas.

"Pekan kanssa innostuimme tähän hommaan ja siitähän se muuttui totiseksi. Tehtiin tarjous ja se sattui vielä kopsahtamaan kiinni. Eihän siinä voinut muuta kuin todeta, että me olemme hinaajan omistajia."

"Kyllä alus varmasti tulee jollakin tapaa työkäyttöön, kysyntää on ollut sillekin puolelle", Vuokila sanoo. "Sehän on täysverinen hinaaja ja pikkuisen raskaamman sarjan vehje."

Vuokila ei tyrmää matkailukäyttöä, sillä sellaiseenkin laiva soveltuu hänen mielestään loistavasti. Hän ei usko sen kilpailevan esimerkiksi Kemin Sampo-murtajan kanssa.

"Kyllähän tällä voi talvella mennä vaikka Hailuodon taakse, yli metrisissä jäissä. Siinä ei ole mitään ongelmaa. Vaikka hylkeitä kävisi katsomassa", Vuokila suunnittelee.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä