Alpo Suhonen kertoo, mitä ta­pah­tuu kun uusi val­men­ta­ja kohtaa jouk­kueen en­sim­mäi­sen kerran – “Kuviot tai drillit eivät pe­laa­jia kiin­nos­ta, vaan se mil­lai­nen ihminen sinä olet”


Alpo Suhonen teki pitkän jääkiekkovalmentajan uran ulkomailla.
Alpo Suhonen teki pitkän jääkiekkovalmentajan uran ulkomailla.
Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva

Oli heinäkuun loppu 1978, ja Alpo Suhonen muistaa istuneensa pienen sveitsiläiskylän hotellin terassilla kahvilla. Tuolloin 30-vuotias Suhonen oli aloittamassa pitkän kansainvälisen jääkiekkovalmennusuransa ensimmäistä ulkomaankomennusta Ambri-Piottan päävalmentajana.

– Italialaisen mafioson näköinen jätkä ajoi paikalle ja kysyi että are you Alpo (oletko Alpo). Seuraava kysymys oli, että miten vanha olet. Hän otti kupin espressoa ja antoi minulle joukkueen pelaajalistan. Sitten hän sanoi, että viereisessä kylässä on pankki, jonka johtaja on meidän hallituksessa, ja sieltä pankista saat hakea palkkasi. Lopuksi hän sanoi, että huomenna pukukopissa kymmeneltä hän esittelee minut joukkueelle, Suhonen kertoo.

Seuraavana aamuna Suhonen astui pukukoppiin ja kätteli pelaajat.

– Seisoin kopin ovella ja odotin, kun tämä herra Guzetti puhui. Hän puhui italiaa, jota en osaa sanaakaan. Hän puhui, puhui ja puhui – kunnes yhtäkkiä kääntyi puoleeni ja sanoi saksaksi, että Herr Suhonen, Sie können etwas sagen (Herra Suhonen, voitte sanoa jotakin). Sopimuksessani luki, että joukkueen valmennuskielet ovat saksa ja englanti. Sanoin muutaman lauseen saksaksi ja aloin ihmetellä outoa tunnelmaa. Kysyin, että herra Guzetti, kuinka moni pelaajista puhuu saksaa. Hän sanoi, että yksi. Kysyin, että kuinka moni pelaajista puhuu englantia. Guzetti vastasi, että kaksi, mutta ne ovat kanadalaiset, jotka ovat tulossa vasta myöhemmin.

Joukkueen kohtaaminen ilman yhteistä kieltä naurattaa vajaat 42 vuotta myöhemmin, mutta Suhonen uskoo, että ensimmäinen kohtaaminen uuden joukkueen kanssa on tärkeimpiä hetkiä valmentajan työssä.

– Valmentajan ammatissa on vain muutama tilanne, jotka ovat vastaavia. Pudotuspeleihin pääsy tai niistä jääminen on ehkä kriittisin hetki. Kolmas on se, mitkä tavoitteet asetetaan ja mihin päädytään. Ja maajoukkuevalmentajana myös suhde odotuksiin, koska Suomi odottaa aina kultaa MM-kisoista. Ne ovat tilanteita, joihin pitkät valmistautumiset pelkistyvät. Valmentajan ammatissa mittaukset ovat aika rajut, Suhonen sanoo.

Mitä ensimmäisessä tapaamisessa joukkueen kanssa tapahtuu?

– Valmentaja esittelee näkemyksiään ja tavoitteita. Mutta paljon suurempi merkitys on esiintymisellä ja emotionaalisella viestillä, joka pelaajille välittyy. Oleellista on, että et voi mennä puhumaan taktiikasta, kuvioista tai drilleistä. Ei se niitä pelaajia kiinnosta, vaan se millainen ihminen sinä olet. Valmentajan pitää itse avautua emotionaalisesti. Moni valmentaja alkaa ensimmäisessä palaverissa näyttää videoita, että näin me pelataan, mutta se on vasta seuraavan palaverin aihe, Suhonen sanoo.

Suhonen sanoo joukkueen virittäytyvän eri tavalla aiemmin tuntemattoman kuin meritoituneen valmentajan ensikohtaamiseen.

– On myös hyvä tiedostaa, millainen edellinen valmentaja on ollut. Onko se ollut vanhan liiton menoa vai dialogia? Heti alussa pitää yrittää sanoa, että kaikki valmentajat ovat erilaisia.

Suhonen otti useita kertoja urallaan vastaan kriisiin joutuneen joukkueen valmennuksen kesken kauden.

– Kun menet kriisijoukkueeseen, siellä on huonot fiilikset ja ehkä huonot ihmissuhteet. Se pitää tiedostaa.

Suhonen sanoo, että esiintymisessään valmentaja paljastaa itsestään asioita, joita ei itsekään tiedosta.

– Tapasi olla ja esiintyä sisältää sellaista, mitä et itse edes kaikkea tunnista. Jos valmentaja tunnistaa omaa emotionaalista käytöstään, se helpottaa asiaa. On paljon nuoria valmentajia, jotka eivät tajua että käyttäytyvät hölmösti kovan stressin vaikutuksesta. Joukkueelle annettu ensivaikutelma jää hyvin pitkäksi aikaa.

Suhosen ensimmäinen valmennuspesti Pohjois-Amerikassa oli AHL-liigan Moncton Hawksissa keväällä 1989.

– Meillä oli ollut HPK:n viimeinen peli illalla, seuraavana päivänä lensin Montrealiin ja sieltä pääsin Monctoniin seuraavana yönä. Sitä seuraavana aamuna kello yhdeksän kohtasin joukkueen pukukopissa. Kun sinne tuli eurooppalainen valmentaja, pelaajien ennakkoasenne ei ollut positiivinen. Toimitusjohtaja esitteli minut ja lähti heti ulos huoneesta. Se oli yksi kovimpia tilanteita elämässäni, se tunnelma, Suhonen kertaa.

Aina valmistautumiseen ei ole aikaa. Sveitsin liigan Kloteniin Suhonen lähti kaudella 1994–1995 pikahälytyksellä.

– Sain sunnuntai-iltana soiton mökille, että voitko tulla Kloteniin. Seuraavana päivänä ennen harjoituksia katsoin aamulla seuran ohjelmalehtisestä pelaajien kuvia ja nimiä. Meillä oli tiedossa kaksi harjoitusta ennen playoff-peliä, ja mietin mitä voin sanoa. Menin palaveriin, kättelin kaikki pelaajat, pyysin heitä sanomaan nimensä ja pelipaikkansa.

– Ensimmäiseksi sanoin, että olen tullut siksi että me menemme jatkoon pudotuspeleissä. Toiseksi sanoin, että omistaja on luvannut minulle jatkosopimuksen, jos teemme sen, eikä minulla ole edes sopimusta tästä keväästä. Ja me voitimme Sveitsin mestaruuden. Se on uskomattomin juttu, mitä minulle on tapahtunut, Suhonen muistelee.