UTAJÄRVI Juorkunan kylän Marttisjärven rannalla radiostaan puolenpäivän aikamerkkiä odottavaa muhoslaista Ritva Oksasta jännittää. Ei niinkään alkava metsästys, vaan se, että malttavatko kaikki järven linnustajat odottaa säntillisesti virallista aloittamisaikaa.
"Yleensä joku ottaa vähän ennakkoa. Nyt näyttää siltä, ettei kukaan varasta."
Sitten alkaa pauke. Ritva Oksasen kello on tasan, mutta radion aikamerkkiä ei kuulu. Oksanen istuu mökkijärvensä rannalla rauhallisena ja tarkkailee taivaalle. Haulikot puhuvat minuutin pari, kunnes tulee odotettu aikamerkki. "Minullakin on siis kello väärässä. Etuajassa lähdettiin liikkeelle tänäkin vuonna."
Etkö ampuisi minuuttia aiemmin, jos nenäsi eteen uisi pahaa aavistamaton sorsapari?
"En varmasti ampuisi. Jaksan kyllä odottaa sen minuutin."
Oksanen on kasvanut metsästäjäksi. Pikkutytöstä metsästäjäperheen elämäntapaan tottunut Ritva hankki yhdessä aviomiehensä Erkin kanssa metsästyskortin ja aseen vuonna 1977.
"Sitä ennen kävin metsällä ilman pyssyä isäni "koirana". Olennaista ei ollut metsästys, vaan yhdessä olo. Olen aina ollut isän tyttö."
Metsästyksestä tuli erähenkiselle Ritvalle myös ammatti. Hän on työskennellyt liki kaksikymmentä vuotta Oulun riistanhoitopiirin toimistosihteerinä.
Mieli hyväksi
Vaikka Ritva nauttii luonnossa liikkumisesta, hän tunnustaa, että saalis on huipennus metsästysreissulle. "En minä ihan pelkästä liikkumisen ilosta metsällä kulje. Välillä on mukava saada padan täytettä. "
Ritva tekee vissin eron metsästyksen ja tappamisen välille. "Pitää pyytää sen verran kuin tarvitsee, eikä ampua huviksensa. Pienpetojen metsästys on asia erikseen, sillä tuhoeläinten pyynnillä suojellaan riistaeläimiä."
Koska Ritvalla ei ole koiraa eikä tällä kertaa soutajaakaan, on odotettava, että linnut lentävät tarpeeksi lähelle. Jos sorsa molskahtaa järven korkeaan korteikkoon, on lintua miltei mahdoton löytää ilman noutajaa. "Minä en ammu, ennen kuin olen ihan varma siitä, mikä lintu on kyseessä ja että osun. Myös sijaintia on pohdittava. Linnun on tultava alas avoveteen."
"Voi olla, etten tänäkään syksynä saa mitään, mutta aina pitää yrittää. Koirakuume on taas nousussa. Siskonpojalla on puolivuotias mäyräkoira, mutta ei siitä vielä taida olla noutajaksi."
Kun Ritva on passittanut puolisen tuntia, hänellä tulee asiaa mökille. Välittömästi kun metsästäjä on poistunut, sorsa lentää matalalla ja ampumaetäisyydellä passipaikan yli.
"Niinpä tietenkin. Sama juttu joka kerta."
Jänisten perässä
Ritva pyytää hirveä lukuunottamatta kaikkea riistaa, mutta jänisjahti on ehdoton suosikki.
"Kuulakas syksyinen ilma, vähän pakkasta ja koiran raikuva haukku. Jännittää ihanasti ja jalatkin vähän tärisevät. Siinä on jänisjahdin tenho."
"Muistan ensimmäisen jänikseni vieläkin. Se juoksi suoraan minua kohti ja minä ammuin. En osunut, ja jänis käänsi suuntaa. Ammuin uudelleen ja elukka katosi. Löysin sen lähellä olevasta montusta. Vain korvat näkyivät. Se oli aivan märkä ja rapainen. Kaverit kiusaavat vieläkin, että Ritvan piti kahdesti ampua ja vielä varmuudeksi hukuttaa. Mutta silti olen siitä ylpeä!"
Marttisjärvellä paukkuu ja linnut lentelevät ristiin rastiin keskellä järveä. Mökin rantaan ei näy, saako kukaan muu saalista, mutta Ritvalla ei käy tuuri. "Tämä kirkas auringonpaiste on huono linnustusilma. Raskas tihkusadekeli olisi paras. Oikeastaan istun tässä mättäällä tottumuksen vuoksi. Aloitukseen on aina tultava."
"Taidan kuitenkin keskittyä huomiseen aamulentoon ja lähteä nyt tekemään ruokaa. Onhan tässä jouluun asti metsästysaikaa. Jospa tähän järvelle sattuisi joku laskeutumaan muuttomatkallaan."