Kun Markku Olavi Pirinen, nyt 45, aloitti syksyllä 1969 oppikoulunsa kuulussa Kuopion lyseossa, ei hänellä ollut harmainta aavistustakaan, että hän on keväällä 1977 koulunsa paras oppilas: kuusi laudaturia ja päästötodistuksessa keskiarvo 9,6.
"Eihän tuollainen koulumenestys ole mitenkään ainutkertaista, mutta kun ihmiset kuulevat, että olen harrastanut aktiivisesti nyrkkeilyä liki koko oppikouluajan, monet eivät kerta kaikkiaan usko, että tuollainen on nyrkkeilijälle edes mahdollista", kuukauden kuluttua lääketieteen tohtoriksi väittelevä Pirinen sanoo.
Savon sydämessä jalkapallo kuului luonnostaan Markku Pirisenkin lajivalikoimaan aivan pikkupojasta asti, eivätkä monet muutkaan lajit olleet vieraita. Mutta kun Markku Olavi 13-vuotiaana astui ensimmäisen kerran Kuopion Riennon nyrkkeilysalille, hän tunsi tulleensa kotiin.
Sinänsä merkillistä, että vaikka yli 400 kertaa kehään noussut Veijo Pirinen oli yksi sotien jälkeisen ajan kovimpia tekijöitämme nyrkkeilykehässä, Markku ei saanut syttöjä nyrkkeilyyn isän puolelta.
"Jos tässä jotakin kodinperintöä on, niin sytöt tulivat äidin puolelta, joka lienee aikoinaan innostunut nyrkkeilystä isän uraa seuratessaan."
Jo ennen Riennon salille ilmestymistään Markku oli harrastanut nyrkkeilyä kotikonstein.
"Tehtiin naapurin pojan kanssa meidän eteiseen areena ja vedettiin toisiltamme nenät verille karvapäällisillä talvikintailla. Siinä oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun äiti otti herätyskellolla eräaikoja ja luutusi erien välillä enimmät veret naamasta. Sekin on jäänyt mieleen, että naapurin pojan nenä siivottiin aina ensin."
Koulu ja kehä
rinta rinnan
Sitä myöten kun Markku Pirinen alkoi päästä sisälle nyrkkeilyn saloihin, alkoi koulussakin tapahtua kummia. Siihen asti keskitason oppilas huomasi nousevansa pikku hiljaa kohti luokan kärkeä. Koulunkäyntiin oli tullut samaa määrätietoisuutta, säntillisyyttä ja kurinalaisuutta, jota valmentaja Martti Juvonen ajoi suojattinsa korvien väliin salilla.
Pirinen ei osaa tänäkään päivänä selittää, mitä hänen päässään tapahtui kohta sen jälkeen, kun hän oli hakeutunut nyrkkeilysalille.
"Minä vain päätin, että minusta tulee hyvä nyrkkeilijä ja hyvä oppilas. Nyrkkeilykehässä koin kerran toisensa jälkeen, että kaikki on mahdollista, kun vain paneutuu asiaan koko tarmollaan ja puskee sitkeästi eteenpäin. Ei näitä ajatuksia tarvinnut mitenkään tietoisesti soveltaa opiskeluun, vaan salin opit tarttuivat aivan itsestään myös koulunkäyntiin."
Tieto jalostui
Ruplan salilla
Pirinen kiistää olevansa mikään erikoislahjakkuus, jolle kuusi ällää olisi ollut vain vasemman käden juttu. Läksykirjat piti lukea hyvinkin tarkkaan huipputuloksia tavoiteltaessa. Varsinkin matikan kanssa Pirinen sai tehdä täydet työt. Kokeisiin valmistautuminenkin oli luku sinänsä.
"Kun teoreemat alkoivat olla päänupissa aivan sekaisin, painuin yksin Ruplan (Kuopion työväentalo) kellarisalille treenaamaan. Vedin itseni usein niin sippiin, että polvet notkuivat, kun palailin iltamyöhällä kotiin. Mutta aamulla kaikki illalla luettu oli selvää kuin pläkki ja lähdin itseluottamusta uhkuen kokeisiin."
Lääkäriksi valmistuttuaan Markku Pirinen toimi terveyskeskuslääkärinä Posiolla ja Kolarissa kunnes asettui 1987 Ouluun työterveyslääkäriksi. Työn ohella hän ryhtyi myös väitöskirjatyöhön, joka on kuitenkin venynyt - syynä nyrkkeily.
Vaikka Pirinen oli syrjässä nyrkkeilystä toistakymmentä vuotta, kipinä ei sammunut. Ouluun asetuttuaan hän löysi kohta itsensä Kiimingin nyrkkeilysalilta, mistä matka jatkui muutaman mutkan kautta Oulun Tarmoon. Tätä nykyä Pirinen johtaa perustamaansa Steel Ring -ammattinyrkkeilytallia.
"Voisi tietenkin sanoa, ja joku on sanonutkin, että ilman nyrkkeilyä olisin voinut paljon aikaisemmin keskittyä vaikkapa väitöskirjan tekoon. Siihen minä olen aina vastannut, että olin nuorena sen verran elämälle herkkä, että ilman nyrkkeilyä en olisi koskaan tehnyt väitöskirjaa, tuskin päässyt edes ylioppilaaksi."
