Uudenvuodenaattona keskiviikkona kaupat ovat auki enimmäkseen kello 7–18. Alkon myymälät pitävät oviaan auki kello 9–18.
Sen sijaan torstaina eli uudenvuodenpäivänä vähittäistavarakaupat ovat kiinni poikkeuksia lukuun ottamatta.
Pankit menevät keskiviikkona kiinni alkuiltapäivästä kello 13 tai 14. Ne ovat kiinni torstaina.
Uutta vuotta juhlistava ilotulitus järjestetään Oulussa kauppatorilla iltakahdeksalta.
Kaupungin liikuntapaikat ovat avoinna Oulun seudulla uudenvuodenaattona pääosin kello 18:aan saakka. Esimerkiksi uimahalleissa voi polskutella aattona, mutta uudenvuodenpäivänä torstaina ne ovat kiinni.
Muutoksia Oulun bussiliikenteessä
Oulun joukkoliikenteessä keskiviikkona uudenvuodenaattona ajetaan perjantaivuorot ja uudenvuodenpäivänä sunnuntaivuorot.
Oulussa bussilinjat 21 ja 22 palaavat normaalille reitilleen Myllytullissa 1. tammikuuta alkaen. Linjat ovat liikennöineet poikkeusreitillä Kasarmintien vesijohtotöiden takia.
1. tammikuuta otetaan käyttöön myös uudet aikataulut linjalla 23 Ii – Haukipudas – Oulu. Uusien aikataulujen avulla pyritään parantamaan saapumisajat kuntakeskuksiin ja kouluihin reitin varrella.
Samoin vuoden alusta otetaan käyttöön uudet aikataulut linjalla 22 Asemakylä – Haukipudas – Oulu – OSAO. Linjan ensimmäinen lähtö Haukiputaalta aikaistettiin 10 minuutilla.
Kaukoliikenteessä osa vuoroista jää ajamatta
VR noudattaa kaukoliikenteessä uudenvuodenaattona perjantain aikatauluja ja uudenvuodenpäivänä sunnuntain aikataulua.
Linja-autojen aikatauluissa on myös muutoksia. Matkahuollon mukaan osa vuoroista jää kokonaan ajamatta pyhäpäivän vuoksi.
Vain käteinen kelpaa poliisin lupa-asioissa
Poliisin kassajärjestelmää päivitetään vuodenvaihteessa ja tämä aiheuttaa Oulun poliisilaitoksen lupakanslioissa rajoituksia sekä aukioloissa että maksukäytännöissä perjantaina 2. tammikuuta.
Oulun poliisilaitoksella ovat perjantaina avoinna ainoastaan Oulun pääpoliisiasema sekä Kajaanin, Raahen, Ylivieskan ja Kuusamon poliisiasemien lupakansliat.
Kassajärjestelmän päivityksen vuoksi avoinna olevissa lupakanslioissa on mahdollista maksaa 2. tammikuuta vain käteisellä, maksukortit eivät kelpaa maksuvälineeksi.
Rajoitettujen toimintojen vuoksi poliisi pyytää siirtämään asiointia mahdollisuuksien mukaan tuleville arkipäiville, jolloin kassatoiminnot toimivat jälleen normaalisti.