Keskustalainen perhe- ja perusturvaministeri Juha Rehula esitteli torstaina pohjaehdotuksensa alkoholilain kokonaisuudistukseksi. Tavoitteena on, että eduskunnalle hallituksen lakiesitys tulisi alkukesällä.
Uudistustarpeen takana on erilaisia paineita. Vuoden 1994 alkoholilain pohjalta annetut puolentoistakymmentä asetusta halutaan siirtää lakiin. Varsinaiset suuret sisältökysymykset liittyvät kuitenkin alkoholipolitiikan kuumiin kysymyksiin, myynti- ja anniskelurajoituksiin.
Näissä kohdissa sosiaali- ja terveysministeriö ja Rehula tarjoavat varsin pieniä muutoksia nykyiseen. Ehdotetut muutokset vapauttaisivat lainsäädäntöä purkamalla muutamia normeja, jotka ovat ”tarpeettomia, vanhentuneita tai kankeita”.
Esimerkiksi alkoholin anniskelun luvanvaraisuus yöllä kello 1.30:n jälkeen jäisi pois ja tilalle tulisi ilmoituskäytäntö. Ravintoloiden anniskelulupien jaosta A-, B- ja C-luokkiin luovuttaisiin. Tässä ehdotus tulee vastaan ravintola-alan toiveita.
Alkoholin vähittäismyynnin rajoituksiin kaupoissa Rehula ei esitä muutoksia ainakaan nyt. Esillä on ollut, että keskioluen myynnin pitäisi voida jatkua kello 21:n jälkeen niissä kaupoissa, jotka pitävät oviaan auki myöhempään.
Ministeri perustelee nihkeyttään sillä, että iltayhdeksän jälkeen on parempi ohjata alkoholin käyttöä ravintoloihin. Vahvat oluet ja viinit pysyisivät vastedeskin Alkossa. Nämä linjaukset ovat pettymyksiä kaupoille ja panimoalalle.
Kun alkoholin kokonaiskulutus on Suomessa laskenut vuoden 2007 jälkeen, Rehulan pohjaesityksen esittämät pienet tarkistukset nykykäytäntöihin tuskin ryöpsäyttäisivät viinan juontia nousuun.
Toisaalta alkoholin käytön pudottamista vielä nykyistä alemmaksi on järkevää pitääkin tavoitteena. Tätä puoltavat kansanterveydelliset mutta myös taloudelliset syyt. Viinan aiheuttamat suorat kustannukset yhteiskunnalle on arvioitu noin 1,3 miljardiksi euroksi vuodessa, ja jos epäsuorat kustannukset kuten menetetyt työvuodet lasketaan mukaan, luku moninkertaistuu.
Tutkimustiedon mukaan alkoholin käyttöön voidaan tehokkaimmin vaikuttaa hintaa ja saatavuutta säätelemällä. Hintaruuvin kiristäminen johtaisi kuitenkin kasvavaan tuontiin Virosta. Silloin Suomi menettää verotulot, mutta saa syliinsä ongelmakäytön kustannukset.
Alkoholin saatavuuden sääntely ei ole mikään suomalaisen holhousmentaliteetin erityispiirre, sillä erilaisia rajoituksia on voimassa isossa osassa Euroopankin maita. Esimerkiksi Suomen naapureista Viro ja Venäjä ovat viime vuosina tiukentaneet säännöksiään.
Jos ja kun sääntelyä puretaan pienin askelin, oluiden myyntiä ruokakaupoissa voisi vapauttaa esimerkiksi niin, että myynti sallitaan jo ennen aamuyhdeksää.
Suomalaisten alkoholin käytön aleneva suunta ja nuorten humalajuomisen suosion lasku viittaavat siihen, että tulevaisuudessa määräyksiä voidaan keventää lisää. Nyt löysästi heitellyt vaatimukset ”turhien normien” purusta eivät riitä perusteluksi isoille muutoksille.