Oulu-Helsinki Merkitsikö Kajaanin runoviikon edellisen johtajan Hannu Huuskan Koskenniemi-ilta viikonvaihteessa alkua viimeisen todellisen sotasyyllisen, pitkään vaietun oululaisrunoilija Veikko Antero Koskenniemen (1885-1962) uudelle tulemiselle?
Kansallisoopperan Alminsalissa esiintynyt Huuska on haistellut uuden kevään merkkejä unhoon painetulle akateemikolle. Hän mainitsee lisätodisteena, että Tiia Loustekin on tekemässä omaa Koskenniemi-iltaansa.
Toisaalta kansallislausuja Veikko Sinisalo on vakuuttanut moneen kertaan, ettei ainakaan hän aio ikinä Koskenniemeä lausua.
Näihin päiviin saakka Koskenniemi on jäänyt vuosikymmeniksi satunnaisten harrastajaesitysten varaan.
Komean ja kaunopuheisen tuotannon luoneen runoilijan persoonaan kohdistuneet kiistat pohjautuvat hänen 1930- ja 1940-lukujen Saksan ihannointiinsa. Uunituore Heikki Eteläpään rintamateatterihistoriakin nakkelee yhä Koskenniemen suuntaan leimaamalla hänet koomisen mahtipontiseksi. Kuvauksen mukaan runoilijoistamme suurin ja kaunein, ideologisista syistä maan epävirallinen poeta laureatus rangeerattiin kunniavieraaksi kutsuvierasjoukon yläpuolelle Karhumäen teatterin yksivuotisjuhlilla 1943. Eikä mestarin juhlapuheestakaan puuttunut korkealentoisuutta.
Oululainen
Kalaoja yllytti
Koskenniemen renessanssin airueeksi leimautuva Huuska tunnustaa, ettei aloite Koskenniemi-illasta itse asiassa ollut hänen omansa.
Yllykkeen antoi Lehto-säätiön eli Oikeudenmukaisuuden Puolustajien asiamies, joka sattuu olemaan oululaislähtöinen logonomi Toivo Kalaoja.
Koskenniemi ja apuraha runoiltaa varten tulivat sitä kautta, ja Huuska alkoi etsiä omaa näkökulmaansa akateemikkoon, jota hakuteokset yhä vain kutsuvat ylistetyksi mutta vihatuksi vaikuttajaksi.
Hän tunnustaa, että tunsi oikeastaan vain kolme Koskenniemen runoa: tietysti Koulutien, mutta myös PietariSärkilahden kiusauksen ja Siell´ kauan jo kukkineet omenapuut. "Ja kotona olivat tietysti hänen runonsa", Huuska kiirehtii lisäämään.
Runoiltaa valmistelleesta Huuskasta on kuoriutunut todellinen Koskenniemi-fani. Hän vakuuttaa innostuneena, että monipuolista Koskenniemeä voi todella kutsua klassikoksi ja että tämän runot ovat inhimillisempiä, lämpimämpiä ja herkempiä kuin meidän aikamme näkeekään. Huuska ei koe häntä lainkaan sellaisena, että hän edes tarvitsisi mitään maineen puhdistusta. Huuska on taipuvainen uskomaan sen, mitä pojanpoika, professori Martti Koskenniemen poika Hannu hänelle vakuutti: Koskenniemi on taas tulossa.
Koskenniemestä puhuessaan Huuska ei halua puuttua tämän persoonaan vaan keskittyä runouteen ja yleisinhimillisyyteen. Hän muistuttaa, miten runoilija puhuu mm. työttömyydestä. Niinpä hän valitsi aihetta käsitelleen runon iltaansakin. Monipuolisuudesta todistaa se, että runoilija pystyy puhumaan antiikin jumalista kuin veljistään. "Eikö meidän pitäisi vaalia Koskenniemen kulttuuria, sivistyneisyyttä ja tietoa?" Huuska ehdottaa ja on innoissaan, kun saa levittää ensi kesänä Koskenniemi-ilosanomaa Kajaanin runoviikolle, jossa on hänen mukaansa maailman ihanin yleisö. Toisaalta hän aivan aiheesta huomauttaa, että tahtoisi esittää Narkissoksensa Koskenniemen omissa kaupungeissa Oulussa ja Turussa.
Nuoret eivät
edes tunne
Turussa, professoriksi ja akateemikoksi kohonneen Koskenniemen elämäntyön pääkaupungissa, on kaikkina hiljaisuuden vuosinakin toiminut V.A.Koskenniemen nimikkoseura. Sen nykyinen puheenjohtaja, valtion kirjallisuustoimikunnan puheenjohtaja Jukka Parkkinen myöntää, ettei Koskenniemen seuran jäsenistöön ole suurta tunkua: vanhemmalla sukupolvella ovat omat ennakkoluulonsa akateemikkoa kohtaan ja nuorempi sukupolvi ei tiedä hänestä mitään.
Alunperin V.A.Koskenniemen nimikkoseura, joka perustettiin niinkin myöhään kuin 1960-luvun puolivälissä, oli kutsuseura. Ensin se toimi Turussa Koskenniemen piirinä.
Jäseniä seurassa on nykyään noin 30. Jäsenistöön kuuluvana oululaisena mainitsee Parkkinen kamarineuvos Atte Kalajoen ja ihmettelee samaan hengenvetoon, ettei Koskenniemen synnyinkaupungissa Oulussa ole tälle omaa nimikkoseuraa.
Tällä hetkellä Turussa on aktivoiduttu ulospäin suuntautuvaan Koskenniemi-toimintaan: seura on mukana MarttiHäikiön Koskenniemi-elämäkertahankkeessa. Muistitietoa ja materiaalia kerätään. Arkistot ovat osittain suvun, tässä tapauksessa miniän, osa Turun yliopiston hallussa.
"Kysyin kerran joltakin, miksi Koskenniemi ei antanut materiaaliaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle. Vastaus oli, ettei Koskenniemi ollut mikään fennougristi", Parkkinen kertoo ja viittaa Koskenniemen antiikin ja Goethen ihailuun.
Parkkinen luettelee vielä, kuinka seuralla on tekeillä kirja varsinaisista nuoruuden teksteistä ennen vuoden 1906 esikoiskokoelmaa. Lisäksi Koskenniemen runoista sävelletyistä lauluista tehdään CD:tä. Tärkeänä seuran puheenjohtaja pitää myös sellaisien tilaisuuksien järjestämistä, jossa tämän kulttuuripersoonan monipuolisuus näkyisi.
Parkkisenkaan mielestä Koskenniemi ei ole minkään rehabilitoinnin tarpeessa:
"Ei hän tarvitse maineen putsauksia. Mutta poliittinen puoli hänessä elää sitkeästi. Se oli vahva, koska hän oli hyvä kirjoittaja, myös loistava kriitikko. Poliittisuus on mentaliteettikysymys ja hän oli mentaliteetiltaan sellainen."
Turussa Oulun
patsaan kopio
Vaikka Oulussa ei olekaan Koskenniemen nimikkoseuraa, kaikki Oulun entiset ja nykyiset koululaiset osaavat Jean Sibeliuksen Koulutie-runoon säveltämän laulun, joka alkaa "Olen unessa useasti".
Näkyvin merkki akateemikosta tämän synnyinkaupungissa on 100-vuotispäivän kunniaksi 1985 Ainolan puistossa paljastettu professori Terho Sakin Merikosken muusat-veistos.
Lisäksi Forsnäsien, sittemmin Koskenniemien, talon paikalla Kauppurienkadulla on muistolaatta.
Terho Sakin Oulussa paljastetusta veistoksesta otettiin myöhemmin pronssinen kopio, joka paljastettiin Muusat-nimisenä Turun yliopistoalueella Koskenniemenkadun varrella 1987. Nimikkoseura oli mukana patsashankkeen toteutuksessa.
Maila Talvio
ensin pannasta
Koskenniemen aika koittaa piankin, uskoo Oulun yliopiston kirjallisuuden professori Liisi Huhtala ja perustaa näkemyksensä sille, että Koskenniemen tavoin saksalaisyhteyksiensä vuoksi jälkipolvien paitsioon joutunut aikalainen ja vallankäyttäjänä yhtä suoraotteinen Maila Talvio (1871-1951) pääsi jo pannasta.
Kohta on Koskenniemen vuoro, hän laskee. Huhtala valittaakin, että molemmat kirjailijat ovat saaneet pitkään maksaa vanhuuden synneistään aivan kuin heidän nuoruutensa ja keski-ikänsä tuotantoa ei olisi olemassakaan.
Oulussa esimerkiksi Anne Alarto on parhaillaan Koskenniemi-aiheen kimpussa. Hän on yliopistossa jatko-opiskelijana ja tekee kaupunginkirjaston tietokantaan Koskenniemen profiilia. Liisi Huhtala muistuttaa myös, että WSOY:n Touko Siltala teki aikanaan gradun Koskenniemestä ja oli tästä innostunut.
Tutkijoiden näkökulmasta on tärkeää, että Koskenniemen arkistotkin saadaan käyttöön. Tällä professori Huhtala viittaa akateemikon suvun halussa yhä säilytettävään materiaaliin.
Huhtala korostaa Koskenniemen ansioina tämän uuden tulemisen jouduttajina sivistystä, ulkomaan suhteita ja eurooppalaisuutta.
Aivan erityiset ylistykset tulevat Huhtalalta matkakuvaaja-Koskenniemelle. Niinpä hän uskookin tämän nousuun myös matkakuvaajana.