Felix Blumenfeld, pianoteoksia.
Pianistien kilpailu musiikkimarkkinoilla on kovaa. Edes kilpailuvoitto ei takaa menestystä, tarvitaan jotakin muuta. Oululaissyntyisellä pianistilla Jouni Somerolla on siihen oma reseptinsä. Levytettyään noin 30 CD-levyn verran musiikkia ja esiinnyttyään pitkälti yli tuhannessa konsertissa hän on suunnannut katseensa vähemmän tunnettujen säveltäjien tuotantoon.
Henseltin etydien jälkeen hän on levyttänyt venäläisen Felix Blumenfeldin teoksia ja iskenyt kokonaan uuteen, jos ei nyt kulta- niin ainakin hopeasuoneen.
Merkittävyyteensä nähden Blumenfeldin pianosävellyksiä on levytetty aikaisemmin kovin vähän. Vladimir Sofronitzki aikoinaan levytti Neuvostoliitossa muutaman kappaleen ja neljä vuotta sitten levytti Philip Thomson Preludit op. 17. Lukuunottamatta Konserttietydiä op. 2 esiintyvät kaikki Someron valitsemat kappaleet nyt todennäköisesti ensimmäistä kertaa ainakin CD-levyllä.
Musiikinhistoriallisen aukon täyttäjänä kyseessä on varsin huomionarvoinen saavutus.
Nuorempi musiikkiväki tietää Blumenfeldista lähinnä kai vain sen, että hän oli Wladimir Horowitzin opettaja ja että Horowitz omaksui häneltä silmiinpistävän litteän kädenasentonsa.
Tosiasiassa Blumenfeld oli yksi aikansa merkittävimpiä venäläisiä muusikoita säveltäjänä, pianistina ja kapellimestarina. Hän johti sinfoniakonsertteja sekä oopperoita, muun muassa ensimmäisenä Venäjällä Wagnerin Tristanin.
Pianistina hän oli kansainvälinen virtuoosi, kantaesitti aikansa venäläistä musiikkia ja toimi muun muassa Fjodor Shaljapinin säestäjänä. Tiettyä muusikkouden laatua osoittaa, että hän säesti Schubertin ja Schumannin laulusarjat ulkomuistista.
Mutta millaista on miehen musiikki?
Kuuntelukokemus on häkellyttävä. Blumenfeldin musiikki liikkuu samoissa sielunmaisemissa kuin Tshaikovskin, Rahmaninovin ja Skrjabinin. Venäläinen musiikki oli omassa romanttisessa laadussaan syvälleluotaavaa ja sillä oli laajempi pohja kuin kuvitellaan. On tosin ensimmäiseksi tunnustettava, että Blumenfeldin nuoruudenteos, Souvenir doloreuz vuodelta 1883, on lähellä salonkimusiikkia vanhahtavine koristeineen.
1887 sävelletty Une nuit à Magarath liittyy aikansa venäläisen musiikin eksotiikkaan. Nimi viittaa yölliseen Intiaan Bangaloren tienoille. Ei ole tietoa, kävikö Blumenfeld siellä koskaan itse, musiikki on ainakin lähinnä espanjalaisvaikutteista.
Säveltäjä ei tainnutkaan olla turhan tarkka nimiä valitessaan. Erittäin todennäköisesti Shaljapin tarkoittaa Blumenfeldia kun hän muistelmissaan kertoo: "Tein kerran konserttimatkan Venäjän halki erään erittäin lahjakkaan säveltäjän ja hyvän ystäväni kanssa. Päivinä, jolloin ei ollut konsertteja hän soitti ahkerasti pianolla omia sävellyksiään. Eräs kappaleista miellytti minua kovasti; se kuvasi kirjavin värein varhaista huhtikuun päivää, jolloin kylän lapset tekevät viillon koivuun, juoksuttavat mahlaa ja juovat sitä. 'Mikä tämän kappaleen nimi on?' kysyin ystävältäni. Hän vastasi jotain siihen tapaan kuin 'matka Gibraltarin poikki'."
Shaljapin tietenkin huomautti Blumenfeldille, ettei tunnelmassa ollut jälkeäkään Gibraltarista vaan huhtikuinen suojasää, varpusia ja metsän tuoksua. Hämmästynyt säveltäjä soitti teoksensa uudelleen ja joutui toteamaan, että venäläistä kevättähän siinä oli...
Levyllä oleva Suite polonaise op. 23 sisältää joukon pianistisesti uhkeita ja nokkelia käänteitä, mutta todellinen painopiste on Kymmenessä lyyrisessä kappaleessa op. 27. Monet niistä vetävät vertoja Skrjabinin ja Rahmaninovin parhaille teoksille.
On jotenkin anteeksiantamatonta, että levy-yhtiöitten ja konsertinjärjestäjien hinku rahan perään saa heidät niin usein turvautumaan taattuihin kassanumeroihin.
Musiikillisessa mielessä kukaan ei huomaisi mitään, mikäli Skrjabinin varhaisen masurkan taikka runoelman sijasta soitettaisiin Blumenfeldin vastaava tuote.
Blumenfeld jäi vallankumouksen jälkeen Venäjälle, lähinnä opetustyöhön, toispuolinen halvaus esti omat esiintymiset.
Levyn viimeinen teos, Danse op. 53/1 on otaksuttavasti sävelletty 1927 ja sävyltään ja soinnutukseltaan yllättävän uudenaikainen. Ei kuitenkaan mitenkään radikaali; kun Blumenfeld 1931 kuoli, olivat herrat Roslavec, Lourié, Protopopov, Aleksandrov, Mossolov ja keitä kaikkia heitä olikaan, jo luoneet uuden kielen ja uudet ihanteet.
Blumenfeldin edustaman romantiikan viimeisenä ilmentymänä lienee ollut meillä Suomessa Dmitry Hintzen pianotuotanto.
Blumenfeldin musiikki sopii hyvin Jouni Someron romanttis-virtuoosiselle mielenlaadulle eikä teknisessäkään suorituksessa ole moitteen sijaa. Ilahduttavana piirteenä verrattuna hänen moniin aikaisempiin levytyksiinsä voisi mainita, ettei tällä levyllä esiin sitä, ainakin kaksikanavaisella toistolla kuunneltuna häirinnyttä liiallista jälkikaikua.