Puoluesihteeri Jarmo Korhonen saa tänään omiltaan raakaa sananrieskaa keskustan puoluevaltuuskunnassa Lappeenrannassa. Vaalirahakohuksi kastettu tapahtumasarja on oppinut kävelemään ja täyttää toukokuussa kaksi vuotta. Isää etsitään.
Keskustaväki ympäri maata kokoontuu Villimiehenkadulla. Osoitteen ei pidä antaa hämätä. Koska keskusta on satavuotias sivistysliike, se ei käytä pieksännässä karttua eikä lätkinnän kohteeksi aseteta puoluesihteerin paljasta takapuolta. Joku valtuutettu tosin tahtoisi niin olevan.
Moitteen ja mätkinnän sijasta Korhonen pitäisi palkita. Politiikan seuraaminen on ollut hänen ansiostaan pitkästä aikaa harvinaisen kiinnostavaa herkkua. Joka päivä on saatu uusia jaksoja. Parempaa viihdettä ei mielikuvitus keksi.
Korhosen terhakkana rahankeruuna alkanut puoluesihteeriys muistuttaa jo mykän elokuvan parhaita huumoriklassikkoja. Niitä joissa kulman takaa viskatut kermakakut liiskautuvat päin pläsiä ja ihmisiä lankeilee rykelmittäin nurin, hattujen vieriessä.
Mykältä elokuvalta touhu tuntuu siksikin, ettei kukaan muista sanoneensa mitään. Pääministeri on muistavinaan korkeintaan jonkin lapun liikutelleensa.
Veijo Meri määritteli kauan sitten Kekkosen aikana kirjoittamassaan esseessä, että huumoria on kun poliisi ajaa takaa muutenkin huonojalkaista miestä.
Siitähän tässä on kyse, pakenemisesta ja kiinniottamisesta aivan Ohukaisen ja Paksukaisen tyyliin. Draamaan kuuluvista äkkikäänteistä.
Tapahtumien kulku on poukkoillut arvaamatta, mikä on saanut kotikatsomon kurottautumaan lähemmäs televisiota.
Äsken pääministeri Matti Vanhanen puheli isännän tapaan haluavansa kolmannelle kaudelle, sillä valtiomiehisyys maistui. Sitten äkkipäätä hän tiedotti luopuvansa. Maha olisi valtaa vielä vetänyt, mutta jalat eivät kantaneet. Toinen niistä pitää operoida ja Vanhasen nilkuttaa näyttämöltä.
Marja Tiura vei käänteet pikakelaukselle. Ilmassa liiteli kulmasohvaa, puutarhakalustetta, pesukonetta, Merisaloa, loikkauspyyntöä. Milloin takaa-ajajasta tuli jahdattu, milloin jahdatusta ajaja - ja taas mentiin.
Tiuran pääsiäisnöyrä ilme on muuten ihan sama kuin junan karjapuskurissa keikkuvalla Buster Keatonilla. Vertailkaapa Googlen kuvahaussa kahta marjaa, Tiuraa ja Keatonia.
Valtio-oppineet pelkäävät kansanedustuslaitoksen maineen lohkeilevan, jos vaalirahan taustalta löytyy sisäpiirin tonttikauppaa ja ostoskeskuspainostusta. Ovatpa jotkut esittäneet, että käsistä ihan mopona karkaavat karnevaalit pitää pysäyttää järjestämällä ennenaikaiset vaalit.
Älkää nyt olko tosikkoja kun kerrankin on mukavaa. Antaa yhteisten asioiden hoidon jatkua vielä seuraavan tuotantokauden, vaaleihin 2011. Luulen monen tosi-tv-sukupolven edustajan innostuvan politiikasta ja harkitsevan ehdolle asettumista.
Rajun draaman lopputulos on puhdistautumisen tunne, siksi me siitä pidämme. Mieli uudistuu, elämänhalu palautuu ja voimaa tuntuu jäsenissä riittävän.
Niin käy tässäkin. Häiriötila korjaantuu seuraavissa vaaleissa, kun rahoitus on takuulla avointa peliä. Sitä paitsi kansanvalta on siitä sitkeä otus, että se kestää tietyn määrän slapstickia. Vaikka kolme vuotta neljästä.
petri.laukka@kaleva.fi