Maaliskuun aurinko kilottaa Iin yllä. Kulttuuri-Kauppilan pihapiirissä kuuluu jotain kummallista napinaa. On mentävä uudisrakennuksen nurkalle tarkistamaan: räystäs tippuu!
Pihan toisella laidalla, vanhan koulurakennuksen päädyssä sijaitseva vierailevan taiteilijan asuin- ja työskentelytila kylpee häikäisevässä valossa.
Tilan tuore asukas, yhdysvaltalainen kuvanveistäjä Alison Luoma, 30, saa siristää silmiään, vaikka tältä nauravaiselta nuorelta naiselta se käy helposti jo perusilmeen myötä.
Luoma on asustanut Kulttuuri-Kauppilassa parisen viikkoa. Solahtaminen iiläiseen miljööseen on sujunut mainiosti, vaikka kieli rajoittaakin kommunikointia paikallisten kanssa.
"Tämä on muutoin kuin kotiseutuni. Ihan kuin kotikaupunki olisi pudotettu tänne", Alison nauraa.
"Postilaatikoissa on samat nimet kuin kotonakin: Koivu, Niemi, Lahti, Maattala", hän selostaa kävelyretkiensä havaintoja. "Enkä ennen tiennyt, että Saari tarkoittaa saarta", hän toteaa katsellessaan residenssin ikkunasta kohti Iijoen takaista Illinsaarta.
Alisonin sukunimi kertoo hänen taustastaan - ja naapureidenkin: kaikki ovat maahanmuuttajien jälkeläisiä Michiganin suomalaisalueilta.
"Isoisän isä oli Luomanperä Kauhavalta. Hänen puolisokseen tuli suomenruotsalainen Björkman."
Syynä siihen, että nuori taiteilija valitsi residenssipaikakseen Suomen on tietenkin tässä: juurissa.
Alison toivoo saavansa tuntuman sukuunsa, ainakin henkisen.
Lyhyt oleskelu Iissä on jo ehtinyt muuttaa Alisonin suunnitelmia. Siitä pidetään toki kiinni, että yhteistyötä paikallisten nuorten kanssa tehdään, ja ehkäpä myös Limingan taidekoulu saa opettajavieraakseen tämän lahjakkaan nuoren naisen.
Sen sijaan ajatus siitä, että hän lähtisi työstämään eläviä tarinoita ympäristöstään on väistynyt. Syypää siihen on miljöö.
"Olen niin kiinnostunut näkemästäni. Talot erityisesti, ja miten ihmiset asuvat - paljon tiiviimmin kuin meillä."
Paperille on lyijykynä piirtänyt muun muassa naapurirakennuksen koristeleikkauksia, pihamaan koivun kaarevat rungot ja onpa taiteilijan silmä tallentanut osan jonkun käsissä syntynyttä pitsipöytäliinaakin, sitä hiljaista naisten osaamista, jota kätkeytyy kaikkiin koteihin.
"Ja Hamina", Alison Luoma huokaisee.
Kävelyretket ympäri kylää ovat vieneet myös kirjastoon, jonka henkilökuntaa Alison kiittelee runsaasta avusta. Mukaan on löytynyt teoksia vanhasta suomalaisesta rakentamisesta.
Alison selaa esille Yli-Iin Maalismaan tilaa esittelevät sivut. Sormi piirtää vanhojen hirsisalvoksien jäljessä. "Haluan tehdä taloja! Teen puurimoista prototyypin käyttäen näitä esi-isien metodeja ja valan sen sitten."
Esi-isät saattavat saada myös posliininuken hahmon - nuket ovat olleet viime aikoina Alisonin taiteessa tärkeässä asemassa.
Alisonin töiden kantava teema on ollut henkilökohtaisessa kokemuksessa. Myös oman suvun tarinaa on siirtynyt teoksiin.
Koskettavinta ovat äitiyttä eri sukupolvissa kuvaavat teokset: isoisoäidin pienokaiset ovat syntyneet ja menehtyneet hetimiten, mutta nyt ne elävät nukkeina Alisonin rakentamissa lasikantisissa arkuissa. Niiden ylle on puettu toppapuvut, ja kauluksesta pilkahtaa ruudullinen flanellipaita. "Se on kotiseudullani olennainen asuste."
Dreaming of Grace taas kertoo lapsista, joita odotettiin turhaan. Yksitoista posliinipäistä ja kangasvartaloista vauvaa köllii tyynyjen päällä. Pienet toteutumatta jääneet haaveet. Grace, kahdestoista, on totta: rakas sisarentytär.
Omat kokemukset äitiydestä Alisonilla on vasta ajatuksissa, lähtihän tuore aviovaimo melko suoraan häiden jälkeen iiläisten ihmeteltäväksi. Puolisoa odotetaan toki kevätvierailulle.
Taiteilijaresidenssin ovensuunurkassa odottaa kasa ruskehtavia pötköjä: savi on saapunut. Alison pääsee upottamaan siihen kätensä. Oma historia saa siitä pian muodon.