Alisa Vainion SE-yri­tys Ber­lii­nin ma­ra­to­nil­la päättyi vih­lai­suun pa­ka­ras­sa

Tigst Assefan ME-yritys hyytyi viimeisillä kilometreillä – miesten kilpailun voitti Etiopian Guye Adola.

Berliini

Alisa Vainion yritys alittaa kahden tunnin ja 20 minuutin raja ja parantaa maratonjuoksun naisten Suomen ennätystä Berliinin maratonilla päättyi keskeytykseen kymmenen kilometrin kohdalla.

– Toisen kilometrin kohdalla astuin jotenkin huonosti, ja se vihlaisi pakarasta. Sitten meni koko vasemman jalan takaketju tosi jäykäksi. En tiedä mistä se johtui. Ennen kisaa oli kuitenkin kaikki ihan hyvin, eikä olisi pitänyt olla mitään, Vainio kertoi Suomen Urheiluliiton verkkosivuilla.

Euroopan mestari Vainio juoksi ensimmäiset viisi kilometriä ajassa 16.29, mikä oli neljä sekuntia nopeammin kuin hänen SE-juoksussaan Sevillassa helmikuussa. Vainion Sevillassa juoksema Suomen ennätys on 2.20.39.

Vainio kertoi jalan vaivanneen toisesta kilometristä alkaen.

– Juoksin sen jälkeen kahdeksan kilometriä kivun kanssa. Toivottavasti siitä ei tullut mitään vauriota, Vainio sanoi.

Vainiolla oli Berliinissä mukana fysioterapeutti Petri Kukkamäki, jonka kanssa hän ryhtyi heti hoitamaan vaivaa.

Naisten kisan voitti Etiopian Tigst Assefa ajalla 2.11.04. Assefa oli ME-vauhdissa 35 kilometriin asti, mutta viimeisillä kilometreillä hänen vauhtinsa romahti.

Dopingista kärynneen Chepngetichin ME jäi voimaan

Naisten maratonin maailmanennätys on Kenian Ruth Chepngetichin 2.09.56 vuodelta 2024. Vajaat puoli vuotta maailmanennätysjuoksun jälkeen Chepngetich kärysi dopingista, mutta ennätys jäi voimaan.

Miespuolisten vauhdinpitäjien ympäröimä Tigst Assefa selvitti avauskympin ajassa 30.48 ja tuli puolimatkaan ajassa 1.04.57, mikä enteili tasaisella tahdilla ME:n alitusta. 25–30 kilometrin välisen vitosen Assefa selvitti 15.15 minuutissa, mikä oli hänelle kisan siihen mennessä nopein viisikilometrinen.

Seuraava vitonen meni ajassa 15.17, mutta 35–40 kilometrin välinen viitonen oli Assefalle jo kisan hitain, 15.28 minuuttia, ja etiopialaisen askeleeseen tuli näkyvää ontumista.

Assefa voitti aiemmin tänä vuonna Lontoon maratonin ajalla 2.15.41, joka on maailmanennätys pelkästään naisten kilpailussa juostuna.

Miesten kilpailun voitti Etiopian Guye Adola ajalla 2.02.50.

Miesten kisan paras terä tylsyi jo ennen kilpailun alkua, kun ME-mies Sabastian Sawe joutui jäämään sivuun. Kenialainen Sawe juoksi keväällä Lontoossa maailmanennätykseksi 1.59.30, mikä antoi odottaa, että uusi ME voisi syntyä Berliinin nopealla reitillä.

Uutista päivitetty kauttaaltaan 27.9. kello 12.57.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä