Kestävyysjuoksija Alisa Vainio vertyi hienoon suoritukseen yleisurheilun MM-kisoissa Tokion helteisessä aamussa nappaamalla naisten maratonjuoksussa komean viidennen sijan.
Lappeenrantalainen Vainio, 27, piti tasaisen vahvaa vauhtia koko kilpailun ja ylitti 42,195 kilometrin jälkeen maaliviivan ajalla 2.28.32. Lämpötila aamun maratonilla nousi yli 30 asteeseen, mutta Vainio oli maalissa hyvävoimainen.
– Oli aikamoisia vaiheita. Ensimmäisellä kierroksella (stadionilla) vedin lipat, ja nousin sieltä ylös kuin Lasse konsanaan, Vainio viittasi kaatumiseensa ja juoksijalegenda Lasse Vireniin.
MM-kisojen viitossija kestävyysjuoksussa ja vieläpä maratonilla on näinä päivinä hyvin harvinaista herkkua suomalaisyleisurheilussa. Vainiota aiemmin MM-maratonilla pistesijalle ovat yltäneet Tuija Toivonen (8:s vuonna 1983), Sinikka Keskitalo (8:s vuonna 1987) ja Ritva Lemettinen (5:s vuonna 1995).
Vainio oli sijoittunut MM-maratonilla aiemmin 16:nneksi, 22:nneksi ja 26:nneksi, joten tulosparannusta tuli huimasti.
– Vaikean ajan jälkeen tämä merkitsee tosi paljon, Vainio sanoi.
Juoksija viittasi alkuvuoden pitkittyneeseen mykoplasmaansa, jonka aikana hän kuitenkin pystyi tekemään pientä harjoittelua. Paluu kisoihin tapahtui vasta elokuussa.
– En päästänyt alkuvuonna kuntoani liian huonoksi. Oli usko siitä, että kun asiat lähtevät kääntymään, ne kääntyvät nopeasti. Sain jotkut ihmeen supervoimat ja tässä ollaan.
Viilennys onnistui optimaalisesti
Vainio kertoi tehneensä matkan aikana erityisesti yhteistyötä Uruguayn juoksijan Julia Paternainin kanssa, joka venyi lopulta MM-pronssille.
– Puolessavälissä puhuimme, ovatko afrikkalaiset hidastaneet vai olemmeko me nostaneet vauhtia. Totesimme, että meillä on vauhti pysynyt kyllä aika samana ja vedetään vaan fiksusti. Hän teki aivan loistavan juoksun ja itse siinä perässä, Vainio kehui kilpasiskoaan.
Finaalin loppusuoralla nähtiin huima loppukiritaistelu, kun Kenian Peres Jepchirchir nappasi MM-kultaa Etiopian Tigst Assefan nenän edestä. Voittoaika oli 2.24.43. Paternainin pronssi jäi Vainiolta runsaan minuutin päähän.
Vainio pystyi hyödyntämään maratonmatkan aikana viilennyskeinoja erinomaisesti ja oli maalissakin kohtuullisen hyvävoimaisessa kunnossa. Tokion rajuksi kuvaillut olosuhteet eivät suomalaisen mielestä olleet lopulta niin tukalat.
– Tuli puhuttua matkalla kanssasiskojen kanssa, että tämä ei ole niin paha. Viilennys oli kuitenkin tosi tärkeää, ettei lämpö päässyt nousemaan kehossa.
– Äsken oli vähän oksennusta kurkussa, mutta kyllä tämä tästä, Vainio sanoi median haastattelussa.
Risti jäi Tokion kadulle
Suomalaisjuoksijalle kävi juoksussa myös ikävä tapahtuma, sillä hän repäisi 34 kilometrin kohdalla vahingossa oman kaulakorunsa irti.
– Se oli sellainen ristikoru. Se on ollut minulle voimavara, ja se harmitti vähän.
Vainio vihjasi, että tulevaisuudessa häntä saattavat kiinnostaa myös suuret kaupunkimaratonit, joissa liikkuu paljon palkintorahaa.
– Halusin juosta nyt syksyllä oman enkan ja kovaa, mutta kyllä se on aina etuoikeus, kun saa laittaa Suomi-paidan päälle.
Vainio on rohkea kestävyysjuoksija, ja se näkyi myös MM-Tokion suorituksessa.
– Minun mielestäni tämä on hyvä esimerkki siitä, että jokainen juoksu on aina oma juoksunsa. Kärkijuoksijatkaan eivät saa hyviä sijoja ilmaiseksi. Kaikki sijat pitää taistella, ja tänään minä taistelin aika hyvin.
